Soft & Gentle

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Moikkamoi!  Blogissa on ollut taas vähän hiljaista tajuttoman väsymyksen vuoksi. Torstaina ja perjantaina olin 13-21:30 tĂśissä Dressmannissa ja tänään 10-16 siellä Riihimäen Dressussa. Sieltä menin suoraan viettämään iltaa isän vanhemmille ja nukuinkin siinä melkein kolmen tunnin päikkärit, kun ei vain yksinkertaisesti pysynyt silmät auki. Huomenna menen onneksi vasta 12 Vilaan tĂśihin. Ensi viikon monen monta vapaapäivää tulee kyllä niin tarpeeseen! Ärsyttää kun ei ole jaksanut, eikä mukamas kerennytkään liikkumaan yhtään. On ollut niin paljon kaikkea. Huomenna kuitenkin voisi yrittää skarppaa ja mennä vaikka spinningiin illalla tĂśiden jälkeen. Lisäksi tän väsymyksen päälle mulla on särkenyt päätä torstai aamusta asti ja perjantaina meinasi jo tulla yhdessä vaiheessa kiukku, kun valot sattui silmiin, väsytti ja särki ihan hemmetisti. Onneksi ei enää ole kuin ihan pientä särkyä. Asukuviakaan en ole jaksanut ottaa viimeisenä kolmena päivänä, kun on ollut niin surkea sää ulkona ja tänään menin sinne mummolaan tĂśiden jälkeen. No eipä mulla mitään kovin erikoista olekaan edes ollut päällä.

Mulla on kamala ikävä Vilan tyÜtä ja onkin tosi kiva, että olen siellä huomenna, vaikkakin olen yksin koko päivän. Onhan toi Dressmannin tyÜ joo ihan kivaa ja tavallaan helpompaa, mutta on mulla todella ulkopuolinen olo ja ei siellä oikein ole saman henkisiä ihmisiä tÜissä ja muutenkin tuntuu, että monet asiat tehdään ihan eri lailla, kuin mihin olen tottunut. Siis joo, tietenkin eri tyÜssä on eroavaisuuksia, mutta kun ne ei edes periaatteessa vaikuttaisi siihen lopputulokseen mitenkään. Tuntuu välillä vaan niin hÜlmÜltä, että miksi en voi tehdä sitä asiaa, esim viikkausta niin kuin olen tottunut. Ja jotenkin viihdyin tänään paljon paremmin siellä Riihimäen Dressmannilla. Mutta enkÜhän mä tuolla jaksa ton heinäkuun tehdä tÜitä ja voihan olla, että mielipide muuttuu. Lisäksi nää fiilikset voi hyvinkin johtua tuosta monen päivän kestäneestä päänsärystä sekä väsymyksestä.

Nyt kun on tilitetty, päästään ihan postauksen aiheeseenkin. Ostin tiistaina Helsingistä Stockmannin MACin pisteeltä mineraali hohdepuuterin (en tiedä onko toi nyt oikea termi sille, mutta anyways), jolla saa kivaa kuultoa kasvoille. Hassusti mielipiteet muuttuu, kun ennen halusin todella matan ihon, mutta nyt olen pari viikkoa laittanut puolet meikkivoiteeseen kuultovoidetta ja nyt ostin vielä tuonkin yhden vanhan hohdepuuterin tilalle. Tuolla oli hintaa about 29e :-) Olen tykännyt tosta todella paljon ja mun pitääkin kuvailla teille vaikka ensi viikolla uusi meikkipostaus. Kuitenkin tuotteet ja meikkityyli taas muuttunut niin paljon viimeisimmästä.

M.A.C. Mineralize skinfinish
Shade:soft and gentle

Nyt unille. Hyvää yÜtä!

6 kommenttia:

  1. Iha varmast lähtee dressuhommat sujuu kivasti ;-) on varmast vaa nii outoo ku kaikki tehdää erilaisel taval! Varsinki ku on tottunu huippuun..t.myÜs Vilassa duuniaan rakastava<3

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä tÜihin! Toivottavasti on vaan alkukankeutta ja yhteinen sävel lÜytyy :) Tosin ainakin mulla ei vaan aina oo kaikkien kanssa lÜytynyt, siis että jutut ei kolahda ja joidenkin muiden kanssa/ muussa paikassa sit tosi hyvin.

    Piti kysyä tosta Dressmann- tyÜstä, seurataanko siellä myyntilukuja paljon? Katsoin vaan että oman kaupunkini Dressmaniin haetaan tyÜntekijää ja siks kysyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Ja mä en ole vielä kaikkia siellä tyÜskenteleviä edes tavannut, joten toivoa on :-D

      Kyllä niitä katsellaan. Mutta ilmeisesti aika paikkakohtaista, kuinka paljon. Hae ihmeessä!

      Poista
  3. Miten jos oot tuol Vilas yksin koko pvän, niin pystyt syÜmään tai vessas käymään? :D Tyhmät kysymykseni part XVII

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo Mikaela mut oon itekki vaatekaupassa tÜissä ja sunnuntait tehää aina yksin nii eipä siinä paljoa mihinkää vessaan tai syÜmään lähdetä :D hyvällä tuurilla jos on hiljasempaa nii ehtii nopeesti jotain syÜdä ku ei oo asiakkaita mut jos vessaan tarvis päästä nii pitäis laittaa putiikki kiinni siksi aikaa :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela