Ikuinen kakkonen

Mulla on ollut niin huono päivä. Oon muutenkin ollut todella väsynyt viime aikoina ja stressannut kamalasti se, pääsenkö kouluun ja siihen päälle vielä muitakin murheita. Tänään sitten kaikki patoutumat pääsi auki ja saatiin kamala riita äidin kanssa aikaiseksi. Olen Mäntsälässä auttamassa meidän Tuomaksen yo-juhlien järkkäämisessä ja tietenkin stressin alla kaikkien pinna on kireällä. Harvoin loukkaannun äidin sanomisista, mutta tänään ne tuntuivat todella pahalta. Vaikka tiedän, että ei äiti kaikkea sitä tarkoittanut niin silti sitä jää miettimään ja murehtimaan.

Saatiin vedettyä riitaan jälleen kerran mukaan mun rahankäyttö ja elämäntyyli, eikä mulle kuulemma merkkaa mikään muu mitään kuin shoppailu ja laittautuminen. Siitä päästiin sitten mun isoveljeen. Minä ja mun isoveli ollaan täysin erilaisia ja meidän elämäntyylit on ihan ääripäitä. Veljeni on 24-vuotta, todella boheemi ja taiteellinen, kun taas itse olen no, suht pinnallinen ja materiallisti, olenhan nainen. Meillä menee täysin erilaisiin asioihin ja eri summia rahaa erilaisten elämäntilanteidemme vuoksi, mutta silti äiti vertailee meitä keskenämme. Me kummatkin saamme tukea elämiseen perheeltä, esimerkiksi asuntoni on äidin äidin eli en joudu maksamaan pahemmin mitään vuokraa, sähkön vain. Tuntuu vaan, että isoveljeni saa kaiken anteeksi, koska hän on niin erilainen ja erityinen. Minä taas vaan välitän kuulemma itsestäni ja elämäntyylini on väärä. En ole ollut kunnon töissä elokuun lopun jälkeen, joka on sekin yllättäen väärin, koska tyttönä voisin vaikka olla siellä kaupan kassalla. Kaikki on aina väärin mitä mä teen, mutta veljen elämää katsotaan läpi sormien. Tietenkin äidillä ja isoveljelläni on erilainen ja erityinen suhde, koska he eivät ole asuneet yhdessä 15 vuoteen ja hän on esikoinen.

Turhauttaa vaan, koska aina koen isoveljeni olevan äidille tärkeämpi. Isoveljeni saa rauhassa suurinpiirtein haukkua mun elämäntyyliä ja mua kaikkien kuullen, mutta jos itse sanon mitä mieltä olen, saan äidin ja veljen haukut niskaani. Eli isoveli saa rauhassa mollata mua ja mun pitäisi vaan kestää se. Voisin luetella kymmeniä hetkiä, jolloin mua on sattunut ne pienet kommentit, joita joudun kuunnella. Tietenkin rakastan veljeäni ja meillä on läheinen suhde, mutta silloinhan sanomiset sattuukin kaikista eniten.

Haluaisin, että perheeni on musta ylpeä ja yritänkin sitä kovasti, mutta jatkuvasti tunnen epäonnistuvani kaikessa. Tyttären ja äidin suhde on monimutkainen ja täynnä tunteita, eikä se lopu tyttären kasvettua aikuiseksi.  Tästä huolimatta, haluaisin että mua edes kohdeltaisiin tasa-arvoisesti

Pictures Weheartit