Ikuinen kakkonen

tiistai 6. joulukuuta 2011


Mulla on ollut niin huono päivä. Oon muutenkin ollut todella väsynyt viime aikoina ja stressannut kamalasti se, pääsenkö kouluun ja siihen päälle vielä muitakin murheita. Tänään sitten kaikki patoutumat pääsi auki ja saatiin kamala riita äidin kanssa aikaiseksi. Olen Mäntsälässä auttamassa meidän Tuomaksen yo-juhlien järkkäämisessä ja tietenkin stressin alla kaikkien pinna on kireällä. Harvoin loukkaannun äidin sanomisista, mutta tänään ne tuntuivat todella pahalta. Vaikka tiedän, että ei äiti kaikkea sitä tarkoittanut niin silti sitä jää miettimään ja murehtimaan.


Saatiin vedettyä riitaan jälleen kerran mukaan mun rahankäyttö ja elämäntyyli, eikä mulle kuulemma merkkaa mikään muu mitään kuin shoppailu ja laittautuminen. Siitä päästiin sitten mun isoveljeen. Minä ja mun isoveli ollaan täysin erilaisia ja meidän elämäntyylit on ihan ääripäitä. Veljeni on 24-vuotta, todella boheemi ja taiteellinen, kun taas itse olen no, suht pinnallinen ja materiallisti, olenhan nainen. Meillä menee täysin erilaisiin asioihin ja eri summia rahaa erilaisten elämäntilanteidemme vuoksi, mutta silti äiti vertailee meitä keskenämme. Me kummatkin saamme tukea elämiseen perheeltä, esimerkiksi asuntoni on äidin äidin eli en joudu maksamaan pahemmin mitään vuokraa, sähkön vain. Tuntuu vaan, että isoveljeni saa kaiken anteeksi, koska hän on niin erilainen ja erityinen. Minä taas vaan välitän kuulemma itsestäni ja elämäntyylini on väärä. En ole ollut kunnon töissä elokuun lopun jälkeen, joka on sekin yllättäen väärin, koska tyttönä voisin vaikka olla siellä kaupan kassalla. Kaikki on aina väärin mitä mä teen, mutta veljen elämää katsotaan läpi sormien. Tietenkin äidillä ja isoveljelläni on erilainen ja erityinen suhde, koska he eivät ole asuneet yhdessä 15 vuoteen ja hän on esikoinen.


Turhauttaa vaan, koska aina koen isoveljeni olevan äidille tärkeämpi. Isoveljeni saa rauhassa suurinpiirtein haukkua mun elämäntyyliä ja mua kaikkien kuullen, mutta jos itse sanon mitä mieltä olen, saan äidin ja veljen haukut niskaani. Eli isoveli saa rauhassa mollata mua ja mun pitäisi vaan kestää se. Voisin luetella kymmeniä hetkiä, jolloin mua on sattunut ne pienet kommentit, joita joudun kuunnella. Tietenkin rakastan veljeäni ja meillä on läheinen suhde, mutta silloinhan sanomiset sattuukin kaikista eniten.

Haluaisin, että perheeni on musta ylpeä ja yritänkin sitä kovasti, mutta jatkuvasti tunnen epäonnistuvani kaikessa. Tyttären ja äidin suhde on monimutkainen ja täynnä tunteita, eikä se lopu tyttären kasvettua aikuiseksi.  Tästä huolimatta, haluaisin että mua edes kohdeltaisiin tasa-arvoisesti

Pictures Weheartit

57 kommenttia:

  1. Mikset sitten hieman hellittäisi shoppailua? Meillä on lobattu tänne länsimaihin ihmeelliset ihanteet, joidenka mukaan shoppailu tuo jotenkin onnea. Ei se sitä tuo. Haluat vain lisää kamaa ja näin sivusta katsojana minusta sinulla on lähtenyt lapasesta jo kauan sitten. Puhutaan shoppiluaddiktista, joka on mielestäni vakava sairaus. Arvostan ihmisiä heidän tekojensa perusteella, joten en ehkä osaa hirveästi arvostaa aivottomia shoppailijoita. Ajattele omilla aivoillais, äläkä osta jokaista mainoksessa ollutta tuotetta ;)

    VastaaPoista
  2. Sun pitäis näyttää tää sun mutsille ja isoveljelle.

    VastaaPoista
  3. Tiedän tuon tunteen kun verrataan kahden erilaisen ihmisen menoja keskenään. Munkin menoja (hiukset, meikit, vaatteet ym) vertaillaan sukulaispojan menoihin, jotka on taas kaikkia tietokonejuttuja. Joo, mulla menee rahaa ulkonäköön, mutta en sitten taas ostele mitään kallista elektroniikkaa. :/ Kurjaa tollanen riitely aina!

    VastaaPoista
  4. Ootko koskaan ajatellut, että äitisi on oikeassa? Ei tuon ikäisen ihmisen pitäisi enää lähtökohtaisesti elää vanhempien rahoilla! Tai ainakaan kehdata käyttää niitä rahoja pelkästään shoppailuun.. Ymmärrän sen, jos vanhemmat kustantavat ruuan, jos henkilöllä itsellään ei ole mahdollisuutta esimerkiksi tehdä töitä, mutta sinulla olisi mahdollisuus töiden tekoon! Törkeää itkeä sitten siitä, kun arvostellaan.. Tuolla tavalla miten elät, voisi ehkä 16-vuotias elää, mutta ei AIKUINEN ihminen!

    VastaaPoista
  5. Tuo ensimmäinen kommentti on todella dorka, ei sinun saamasi arvostuksen, kuulu tulla mitenkään ostokäyttäytymisesi kautta...

    Perheenne tilanne on todellakin kiero ja epäreilu. Toivon kovasti, että veljesi tai äitisi lukee tämän postauksen ja sitten nämä kommentit, koska sinua on kohdeltu täysin väärin. Olet koulukiusattu kotona. Kenenkään lapsen, etenkään niinkin älykkään kuin sinä, ei kuulu tuntea olevansa "ikuinen kakkonen". Äitien tehtävä on saada lapsensa tuntemaan itsensä aina ykkösiksi, tekivätpä ne mitä tahansa. Itse lopetin töissäni, koska minulle tuli Burn out ja jätin hakematta suoraa lukion jälkeen kouluun ja oma äitini oli aina että "jes, teit varmasti hyvän valinnan". Ja näin sen kuuluu olla, äitien tulee luottaa meidän aikuisien tekemiin ratkaisuihin...

    No nyt olen alkanut parantumaan ongelmistani ja pääsin AMK (tosin yritän vielä hakea yliopistoon). En usko, että olisin tässä tilanteessa, jos en olisi lopettanut töitäni, sillä en todellakaan olisi jaksanut lukea pääsykokeisiin...

    Joskus sitä joutuu tekemään "huonoja" ratkaisuja, jotta jaksaa sitten myöhemmin mennä eteenpäin :)

    Ja ketään ei todellakaan saisi tuomita huonoksi ihmiseksi, vain ostokäyttäytymisen myötä. Te jeesustelijat, jotka morkkaatte shoppailijoita, niin menkää kerrankin itteenne. Te luultavasti syötte lihaa, käytätte nahkaa, salaa haaveilette turkiksesta, valehtelette kavereillenne, varastelette työpaikaltanne, ette auta kaatuvaa mummoa jne...

    KUKAAAN ei ole täydellinen, käyttäkää tuo negatiivinen energia mielummin omien virheidenne parantamiseen!

    VastaaPoista
  6. Isoveljestäsi ei kyllä tiedä, mutta sinnkohdallasi äitisi kuulostaa olevan aivan oikeassa.. Tuon iläinen ei tarvi edes vuokraa maksaa, eikä käy töiss ja tuhlaa kaikki rahansa turhaan roinaan.. Kuinka paljon sinulle on oikein säästössä rahaa kerta ei tarvitse edes vukraa maksaa?? Veikkaisin että tasan 0e... Minulla tuon tuon ikäisenä oli säästössä 30000e rahaa kun lähdin kotoota..

    VastaaPoista
  7. Jotenkin en vain usko että kyseessä olisi pelkästään se, että veljesi tekoja katsottaisiin läpi sormien. Ehkäpä äitisi vertaamalla haluaa viestittää, että sinun täytyy tehdä elämällesi jotain. En tiedä millainen veljesi on, mutta jos hän on sinun vastakohtasi, niin varmaan äitisi arvostaa enemmän ihmisiä jotka tekevät töitä, säännöstelevät hieman ostoksiaan ja hankintojaan, sekä elävät OMILLAAN.

    Itse muutin kotoa pois heti kun muutin 19v, enkä ole sen jälkeen pyytänyt äidiltäni rahaa kuin pari kertaa ja nekin olen maksanut aina takaisin. Kyllä minunkin äitini aivan varmasti vertailisi minua ja siskoani, jos minä istuisin kotona tekemättä mitään ja ostelisin äidin rahoilla uusia huulipunia ja paitoja.. Olen pahoillani siitä että riitelitte, mutta mieti voisiko äitisi puheissa oikeasti olla perää ja MIKSI teitä kahta verrataan?

    VastaaPoista
  8. Ketään ei saisi koskaan verrata keskenään, varsinkaan vanhemman lapsiaan mutta ymmärrän äitiäsi siinä mielessä et jos kerta et itse tienaa kuluttamiasi rahoja vaan äitisi? elättää sinua.. Hanki työpaikka ja omat rahat niin asia on toinen. Ärsyttää suunnattomasti kun puhutaan halveksuvasti kaupan kassoja. Oletko itse ollut töissä kaupan kassalla? Se ei ole mitään "yksinkertaista ja helppoa". Ihmiset ei ajattele heitä ihmisinä vaan kaupan kassoille on helppo purkaa omat vitutuksensa. Joten saa olla ihmisena vahva ettei ota kaikkea loskaa mitä niskaan tulee niin henkilökohtaisena! Tiedän monta ihmistä jotka tekee kahta työtä maksaakseen elämisensä itseni mukaanlukien..

    T.Lola

    VastaaPoista
  9. Millä perusteilla muka juuri naiset ovat pinnallisia ja materialisteja?? "Olen pinnallinen ja materialisti, olenhan nainen"
    Mitä hittoa, kyllä naisetkin voivat olla boheemeja ja taiteellisia, ja tiedän hyvin monia sellaisia.
    Jos sinä olet pinnallinen materialisti, niin älä tuomitse muita naisia sellaiseksi.

    VastaaPoista
  10. Kuulostaa tutulta. Mun siskolla menee rahaa harrastuksiin ja mulla taas itseeni: vaatteisiin, meikkeihin yms. Se on mun valinta ja itse olen ne rahat töissä hankkinut. Jokainen eläköön ja käyttäköön rahansa miten haluaa.

    VastaaPoista
  11. voi kuule meillä kotona riidellään samasta! :(

    VastaaPoista
  12. Mulla on samanlaisia kokemuksia. Mua mollataan useasti kun teen jotain väärää..joko mua verrataan kaveriin tai porukoiden kavereiden lapsiin. Musta se ei ole oikein. Ei kaikkien tarvitse elää niinkuin pitäisi. Jokainen saa elää semmoista elämää kun tahtoo.. Mutta on tuo töykeää että teitä verrataan veljesi kanssa. Jos sinulla on kaikki hyvin elämässäsi ja osaat hoitaa asiasi niin miksei äitisi voi olla ylpeä sinusta. Olet minusta rohkea nainen kun siellä Ruotsissakin asustelit. Ja sitä paitsi et ole missään vankilassa tai käytä huumeita. Joten voisi äitisi miettiä mitä sanoo :) TSEMPPII !!

    VastaaPoista
  13. "kun taas itse olen no, suht pinnallinen ja materiallisti, olenhan nainen."

    Älä pliis paita sun pinnallisuutta naiseuden piikkiin. Ei kaikki naiset oo pinnallisia. Ja jotkut miehet on. Tollasilla kommenteilla sä just pönkität sitä "oot tyttö mee kaupan kassalle" -asennetta.

    VastaaPoista
  14. Minusta tuntuu monesti samalta kuin sinusta. Sinua kohdellaan todella epäreilusti ja väärin.

    VastaaPoista
  15. Vitsi mua ärsyttää sellaset ihmiset, jotka aina ottavat kaiken itseensä ja ahdistuvat ja voivoi kun elämä on kamalaa. Totuus on se, että tällaisessa shoppailussa, mitä sinäkin harrastat, ei ole mitään järkeä. Ei ole kyse siitä ovatko muut ihmiset kuinka pahoja omassa elämässään ym. vaan siitä, että kaikessa pitäisi olla kohtuus. Oma äitisi on varmasti ihan aiheesta huolissaan, varsinkin jos joutuu avustamaan sinua. Eihän nyt kukaan halua maksaa aikuisen ihmisen elämistä vaan sen takia, että toinen menisi ostamaan tavaraa H&M:ltä?! Minusta jos äitisi sanoo asioista, tarkoittaa se sitä, että hän välittää. Ja voi hitto tuota kitinää veljestäsi. Sisaruskateus tuossa mittakaavassa kuuluu teini-ikään. Sinua ei todellakaan kiusata omassa kodissasi, LOL. Voin aivan satavarmasti sanoa, että vanhempasi rakastaa sinua ihan yhtä paljon kuin veljeäsi. Turha vaan tehdä tällaisia postauksia vaan saadakseen pönkittää omaa mielipidettä asioista. Mielestäni äitisi on oikeassa, sinun tulisi aikuistua!

    VastaaPoista
  16. Vitsi mua ärsyttää sellaset ihmiset, jotka aina ottavat kaiken itseensä ja ahdistuvat ja voivoi kun elämä on kamalaa. Totuus on se, että tällaisessa shoppailussa, mitä sinäkin harrastat, ei ole mitään järkeä. Ei ole kyse siitä ovatko muut ihmiset kuinka pahoja omassa elämässään ym. vaan siitä, että kaikessa pitäisi olla kohtuus. Oma äitisi on varmasti ihan aiheesta huolissaan, varsinkin jos joutuu avustamaan sinua. Eihän nyt kukaan halua maksaa aikuisen ihmisen elämistä vaan sen takia, että toinen menisi ostamaan tavaraa H&M:ltä?! Minusta jos äitisi sanoo asioista, tarkoittaa se sitä, että hän välittää. Ja voi hitto tuota kitinää veljestäsi. Sisaruskateus tuossa mittakaavassa kuuluu teini-ikään. Sinua ei todellakaan kiusata omassa kodissasi, LOL. Voin aivan satavarmasti sanoa, että vanhempasi rakastaa sinua ihan yhtä paljon kuin veljeäsi. Turha vaan tehdä tällaisia postauksia vaan saadakseen pönkittää omaa mielipidettä asioista. Mielestäni äitisi on oikeassa, sinun tulisi aikuistua!

    VastaaPoista
  17. voimia sulle! tiiän mistä puhut ja sen kanssa nyt vaan oon joutunu elämään.

    VastaaPoista
  18. Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää teidän perheen asioita ja tottumuksia, ja näin ollen ei voi tuomita. Minun mielestäni. Kuitenkin täysi-ikäisen pitäisi ainakin pyrkiä elättämään itse itsensä.
    Tsemppiä sinulle tulevaisuuteen, toivottavasti koulupaikka löytyy ja muutenkin löydät itsellesi hyvän olon!

    VastaaPoista
  19. voi ei, tosi kurjaa että sun pitää kestää tommosta läheisiltäs.. :/

    VastaaPoista
  20. Itselläni on saman ikäinen tytär, kuin sinä ja hoitaa vuokransa ja muut laskunsa niin, kuin tuon ikäisen kuuluukin. Eikö sua hävetä yhtään, sinun äidilläsi ei ole mitään velvollisuutta kustantaa sinun turhamaista elämäntyyliäsi. Jos olisin sinun äitisi, niin ottaisin sinulta myös vuokraa. Oma tyttäreni näytti tämän blogisi tekstin ja sanoi, että ei ikinä kehtaisi itse valittaa moisesta. Kasvaisit jo aikuiseksi myös henkisesti

    VastaaPoista
  21. Olen puhelimella täällä mutta valotan tilannetta vielä vähän. Eli en ole ikinä pyytänyt rahaa tai avustusta vanhemmiltani, vaan isä vapaaehtoisesti alkoi maksamaan mulle kuukausirahaa syksyllä, jota myös veljeni on saanut kauan. Eli en tosiaankaan elä äidin rahoilla. Ja saan kuukausittaista tuloa tästä blogista, joten kyllä minä itsekin rahaa tienaan vaikken töissä käykään.

    Veljeni sen sijaan ei ole muutamaan kuukauteen käynyt töissä eikä suostu juuri tuon booheemiuden vuoksi mitä tahansa työtä tekemään. Eikä tämä näytä äitiä häiritsevän.

    Vastailen illalla lisää

    VastaaPoista
  22. hei, uskon että suhteenne paranee tosi paljon mitä enemmän oot asunut yksin. äitis kyllä ajan mukaan tajuaa miten tärkeä ja erikoinen tyttö olet. varmasti tajuaa joka päivä, mutta äidin ja tyttären suhde vaan on niin erilainen kuin äidin ja pojan.
    ymmärrän että sulla on vaikeeta, mutta sanoisit ihan suoraan että se satuttaa. kirjoita vaikka kirje, niin kenenkään ei tarvitse hetken järkytyksessä tuntea oloansa uhatuksi jne... he saisivat lukea sen rauhassa, eikä se tulisi syytöksinä heille.. ?

    VastaaPoista
  23. huomasin itse myös, että vaikka olen asunut nyt 3v yksin, jouduin varautumaan äitiini vielä tänäkin vuonna rahallisesti, ja uskon että se oli se asia mitä hän ei sietänyt. vaikka tietenkin hän auttaa hädässä, hänestä on ollut niin ihanaa huomata että pärjään itse! olenhan jo 20v. asiamme ovat paljon paremmin nyt kun en ole ruinaamassa rahaa, ja hän itsekin kokee olevansa minulle tärkeämpi.

    VastaaPoista
  24. Mulla on samanlainen tilanne rahan suhteen, että mun vanhemmat sponsoroi mua hyvin monessa asiassa (kuten autossa ja asunnossa), ja he tekevät sen aivan mun pyytämättä! Olen samanikäinen kun sä ja saan välillä kuulla kommentteja siitä, etten elä "oikeeta" elämää sen vuoksi... En vaan ymmärrä, että miten se on heiltä pois että saan elää ilman rahahuolia?! Mun pointtina on se, että älä välitä kateellisten kommenteista rahan käytön suhteen vaan nauti siitä ettei sulla ole rahahuolia :) Kyllähän se rahantulo ehkä joskus loppuu, mutta siitä ei kannata vielä murehtia :)

    VastaaPoista
  25. Kuukausirahaa??!!! Ei tsiisus. Säälin sua oikeesti. Et varmaan ikinä opi...

    VastaaPoista
  26. Olethan kertonut äidillesi,miltä sinusta tuntuu.
    Inhottava tilanne, toivottavsti avoin ja kehittävä keskustelu auttaa.

    VastaaPoista
  27. Säälittävää, 21-vuotias aikuinen ihminen saa kuukausirahaa, ei käy töissä ja asuu "omillaan" maksamatta kuitenkaan vuokraa.

    "kun taas itse olen no, suht pinnallinen ja materiallisti, olenhan nainen." Mitä tekemistä naisena olemisella on pinnallisuuden ja materialismin kanssa ja miksi näin typerä asia piti edes mainita?

    Kasva aikuiseksi.

    VastaaPoista
  28. Kirjoitit itte tuossa kommentissa, että veljesikään ei tee töitä mutta se ei äitiäsi haittaa.
    Voi olla, että äitisi yrittää vihjata vähän, että voisitko käyttää ehkä rahasi fiksummin. En tiedä. Ois kiva jos vastaisit yhteen kysymykseen, mitä esitän.
    Tekeekö kaikki se ostelu ja uuden saaminen sinut onnelliseksi?
    Miten on? En kysy ilkeyttäni, mutta näytät olevan hyvä pohtimaan asioita.

    VastaaPoista
  29. Voi sinua! Mulla on niin sama tilanne. Tuntuu, että äiti ei arvosta mua yhtään ihmisenä ja pitää isoveljeäni kuin kukkaa kämmenellä. Olen mestari sähläämään ja kadottamaan tavaroita niin hyvä jumala, jos mainitsen äidilleni asiasta. Hän alkaa heti valittaa, että voisit nyt hieman tsemppaa ja elää niinku aikuinen ihminen. Mutta minkä mä sille voin, että oon vaan persoonaltani sellanen sähläri.. Lisäks me riidellään jokasesta pikkuasiasta ja pelkkä äidin ääni ärsyttää mua. Haluaisin muuttaa jo pois kotoa, sillä koen meidän suhteen hajoavan kokonaan näiden seinien sisällä. En kuitenkaan haluaisi jättää koiraa äidin hoiviin, kun minähän sitä halusin ja tuntuisi toisaalta hölmöltä juosta kahden asunnon väliä sen takia. Me riidellään myös mun rahankäytöstä, shoppailemisesta, menoista jne.. Sellaisista asioista, jotka kuuluu vain mulle! Ääääh en osaa pukea ajatuksiani sanoiksi, mutta en voisi enempää ymmärtää sua :)

    VastaaPoista
  30. Kamalaa kitisemistä siitä, että sanoit olevasi materialisti,koska olet nainen.
    Voi kuulkaapas nyt,kukaan ei ole väittänyt että kaikki naiset ovat materialsteja.
    Uskoisin että tässä haettiin sitä, että miesten ja naisten rahan käyttö kohteita on vaikea verrata,sillä naisethan todistetusti käyttävät miehiä enemmän rahaa vaatteeisiin ja kosmetiikkaan.
    HERÄTKÄÄ !

    t.milla

    VastaaPoista
  31. Jumalauta, kuukausirahaa ton ikäsenä :D ymmärtäisin toki jos opiskelisit, että sen ajan vanhempasi kustantaisi esim sun asumisen, koska sitten kun valmistuisit saisit toki oikeita töitä ym. Äitisi taitaa sanoa ihan aiheesta....Kasvappa aikuiseks. EI sulla oo kyllä mitää hajua oikeasta elämästä..

    VastaaPoista
  32. Ette oo tosissanne.. Tajuatteko kuinka säälittävää on tulla arvostelemaan toisten elämää, ja vielä ANONYYMINÄ????? Ei taida olla pokkaa tulla haukkumaan omana itsenään? Älkää jeesustelko, se on turhaa!

    tepi

    VastaaPoista
  33. "Tuo ensimmäinen kommentti on todella dorka, ei sinun saamasi arvostuksen, kuulu tulla mitenkään ostokäyttäytymisesi kautta..."

    olen samaa mieltä, jokainen tykkää erilaisista asioista. Itsekin on materialisti ja "pinnalinen" koska pidän paljon shoppailusta ja vaatteista :) en vain voi muuttaa itseäni, koska muoti on intohimoni. mutta olen tietenkin saanut myös kuulla siitä hieman huonoa.. itsellänikin on ollut hieman samanlaisia ongelmia kuin sinulla, mutta kyllä kaikki ajan myötä selviää ja järjestyy! tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  34. Pakko kommentoida ensimmäistä kertaa. Miksi te ihmiset olette niin jyrkkiä sen suhteen, etteivät vanhemmat saisi auttaa rahallisesti, jos he itse sitä haluavat?

    Sinun tilanteesi sinänsä hieman ihmetyttää, ettet opiskele tällä hetkellä tai tee töitä, vaikka voisit? Et ole tehnyt kolmeen kuukauteen?

    Ja ostelusi ei oikeasti ole järkevää. Tarvitsetko todella kaikkea ostamaasi? Itse olen vanhemmiten järjistynyt tässä asiassa ja toivoisin sinunkin ymmärtävän sen.

    Kolmanneksi vielä, postauksen aihe, jonka kirjoitit ei mielestäni kuulu internetiin kaikkien luettaville. Tämä on kuitenkin vain minun mielipiteeni.

    Sinulla on vielä paljon opittavaa ja muista kuunnella äitisi neuvoja toisella asenteella, jospa niistä voisi ottaa opiksi.

    Hyvää joulunaikaa Sinulle, muista etten kommentillani halunnut aiheuttaa sinulle pahaa mieltä.

    VastaaPoista
  35. Ymmärrän kyl miltä sust tuntuu, mut äitis on myös ihan oikeessa. Ehkä se vaan haluaa sun käyttävän rahas järkevämmin, tärkeisiin asioihin. En voi uskoa, että jatkuva vaatteiden sun muiden meikkien ostelu tekee sua onnelliseks.

    VastaaPoista
  36. Jumalauta oikeesti, ton ikäisen pitäisi maksaa vuokraa..ja saat vieä kuukausi rahaa! ehkä sun pitäs lopettaa toi jatkuva shoppailu? jos minäkin oon hieman huolissani tosta sun jatkuvasta turhanpäiväsestä shoppailusta niin en yhtään ihmettele jos äitiskin on! lopeta toi ruikuttaminen ja tee asian eteen jotai...et oo perheen ainoa lapsi joten et kai luule että oot huomionkeskipiste aina?

    VastaaPoista
  37. Inhottava tilanne sulla eikä varmasti helpota nämä asiattomat kommentit täällä.

    Jokainen ihminen saa käyttää rahansa miten haluaa, ja tottakai jos sinulla on mahdollisuus asua sukulaisesi asunnossa halvalla niin voit asua ilman että kenelläkään on syytä sitä arvostella. Miksi sinun edes pitäisi maksaa vuokraa jos sinulle on tarjottu mahdollisuus asua mummosi asunnossa?

    En tajua välillä miksi ihmiset tulee valittamaan jos toinen saa joitain etuja mitä itse ei saa.

    Harmittaa sun puolesta kun joudut lukemaan noita kommentteja :(

    VastaaPoista
  38. Eikö sua yhtään hävetä kitistä netissä tuhansille ihmisille tällaisesta aiheesta kun oot kuitenkin niin hemmoteltu? Sä asut ILMAISEKSI ja saat KUUKAUSIRAHAA ja silti jaksat valittaa miten veljeäsi kohdellaan paremmin ja blaablaa. Uskomatonta.. Mene töihin, maksa itse vuokrasi ja jätä ne Hennesin turhat rääsyt ostamatta.

    VastaaPoista
  39. Mietin että tulleekohan muutamille aikaisemmin kommentoineille parempi mieli kun saa mollata toisia. Joka tapauksessa en usko että kukaan heistäkään on elämäänsä täydellisesti elänyt tai että kukaan edes tietää mitä se täydellinen elämä on. Äh, musta pitäs vaan elää sillai että itellä on hyvä, mutta kumminki sillai ettei vahingoita muita. Ei kukkaa voi määritellä että näin kaikkien on hyvä elää ja se siitä.
    Nii ja sitten tosta kuukausiraha jutusta, mikä tuntuu monia ärsyttävän että varmaan kaikki tykkäis saaha vähä ylimäärästä rahhaa eikä sen pitäs olla väärin jos sun isä ite on päättäny antaa sitä rahhaa. Ja jos se veljelles antaa samallailla sitä rahaa nii ei kai se oo sen enemmän oikein tai väärin vaikka se käyttäs sen rahan johonki "järkevään". Ja varmaan senki se järkevä juttu on joku semmonen juttu mikä tekkee sen onnelliseksi. Voi mua alkaa ärsyttää yhä enemmän ku eikö se just ole elämän päämäärä että on onnellinen? Samallailla se onnellisuus on oikein huolimatta siitä saako sen säästämällä sen kolkyttonnia tai ostamalla asioita jotka tekkee onnelliseksi.
    Voi ja seki vielä että en tiiä missä ihanassa onnellisessa kuplassa ne ihmiset on eläny joitten mielestä vanhemmat rakastaa kaikkia lapsiaan saman verran. Tommonenhan on ihan roskaa ku miettikääpä ittejänneki että rakastatteko vaikka sisaruksianne, vanhempianne, isovanhempianne tms. kaikkia saman verran? Mikä taika niitten lasten kohalla olis että niitä yhtäkkiä saman verran osaisi rakastaa. Voi sitä silti parhaansa yrittää että yhtälailla arvostavasti pystyisi kaikkia kohtelemaan.
    Ja eikö ihmisille ole jo pikkusina opetettu että pittää kohdella muita niinku itteä toivois kohdeltavan? Että pitäskö siinä kohtaa miettiä toisenki kerran ku tähän boksiin alkaa kirjotaa kahtakymmentä riviä siitä kuinka paska ihminen toinen on? Vieläpä semmonen ihminen, josta tietää kovin vähän.
    Ite elän tyystin toisella tavalla. Kirppikset on suurin intohimo, vastustan turkiksia ja oon pienestä asti säästäny pahan päivän varalle, mutta mun mielestä toisellalailla eläjät elää ihan yhtälailla hyvin. Joten en nyt kirjota puolustaakseni pelkästään Mikaelaa, vaan sitä että ihmisillä on oikeus elää niinkuin parhaaksi näkevät kunhan se ei muita satuta. Ja musta ois tosi jees että ihmiset oikeesti miettis millä oikeudella ne tallaa muita alas ja mitä se niistä kertoo että niillä on siihen tarve?

    VastaaPoista
  40. Toivottavasti julkaiset tän! Mä toivon et te kaikki anonyymit jotka tuutte näihin blogeihin haukkumaan niin miettikää miltä se omassa nahassa tuntuis ku joku tulis arvostelee teitä !

    Must tuntuu et siel on niii kateellisia ihmisiä jotka ei keksi muutaku haukkuu Mikaelaa ja sen elämäntyyliä.. HEI MIETTIKÄÄ ENNENKU KIRJOTTELETTE TÄNNE TOMMOSTA PASKAA :) xxx Emma

    VastaaPoista
  41. Tulipa mieleen yksi pölynimuria koskeva postaus. Jäi satasen imuri ostamatta, mutta samaan aikaan tilailet satkun kumisaappaita ja törkee letka noita henkkamaukka rättejä päätyy kotiin.

    Neitosen prioriteetit taitaa olla aika persiillään. Mut mikäs siinä kun sulla ei ole ollut ilmeisesti vielä oikean elämän pakkoa kohdata kunnon nälkä/persaukisuus. Niin kauan ku joku rahoittaa sun elämää, ei sulla ole mitään käsitystä rahan arvosta. Elämän arvot saa lukea näiden juttujesi kautta...

    Moni sun ikänen on jo tekemässä elämälleen kova vauhtia jotain.
    Mitä jos aloittaisit elämään omilla jaloillasi?

    VastaaPoista
  42. Sun isukillas taitaa olla huono omatunto kun syytää rahaa vaikka pentu on jo aikuinen. No ainakin iän puolesta.

    VastaaPoista
  43. Pakko myöntää, että oot ehkä hiukan liian hemmoteltu.. ite oon viis päivää viikossa koulussa ja sen lisäks illat/viikonloput töissä, jotta voin ite maksaa vuokran ja muun elämisen..eipä tulis mieleenkään, että vanhemmat maksais mulle(20v.) enää kuukausirahaa.
    Mutta jokainen tyylillään :-)

    VastaaPoista
  44. Meillä on täysin sama:/

    VastaaPoista
  45. välikommenttina voin sanoa, että mulla on töitä. Olen blogissakin kertonut, että pääsin Hyvinkään Sveitsin laskettelukeskuskeen talveksi töihin. Lämpötilat on vaan ollut plussalla, joten keskuksen avaaminen on lykkääntynyt, eikä työt ole vielä alkaneet.


    Lisäksi olin syyskuun alusta lokakuun puoleen väliin siellä Tukholmassa au pair-hommissa, jonka jälkeen luin pääsykokeisiin, jotka oli 4.11. Eli käytännössä olen ollut tässä kuukauden vasta "työttömänä"

    VastaaPoista
  46. "Ärsyttää suunnattomasti kun puhutaan halveksuvasti kaupan kassoja. Oletko itse ollut töissä kaupan kassalla? "

    Jos olisit yhtään tätä blogia lukenut, tietäisit että Mikaela on ollut juurikin siellä kaupan kassalla töissä.

    VastaaPoista
  47. Mä vähän luulen, että todella moni on vain kateellinen sulle. Vai onko joku muka todella niin sanojensa takana, ettei olisi valmis ottamaan avustusta vanhemmiltaan jos nämä sitä tarjoaisivat?

    VastaaPoista
  48. Morjes toi "mulla oli kolkyttonnia kun muutin kotoa". Ihan jokainen penni ITSESI ansaitsemaa? Jepjep.

    Ja mikä on niin väärin siinä, että vanhemmat auttaa esim. opskelijaa? Itse käyn normaalisti kaikki lomat töissä ja niillä rahoilla (plus tuilla) elän, lisäksi äiti antaa n. 100e kuussa. Olenko nyt siis hemmoteltu?

    Jokaisen tulisi myös vähän osata käyttäytyä. Tän kommenttiboksin perusteella lukijat on niin hiton "hyviä ihmisiä", mutta haukkuu aika antaumuksella. Se on rumaa ja säälittävää ja tekee teistä sellaisia ihmisiä.

    VastaaPoista
  49. Äh, kun ihmiset ei osaa antaa asiallista kommenttia. Ymmärrän sinällään sekä Mikaelan että Mikaelan äidin puolet asiasta.
    En tykännyt kuitenkaan postauksessa parista kohdasta, esim. juuri tuo pinnallisuus yhdistettynä naiseuteen. Ehkä Mikaela tarkoitti, että tosiaan naisena menee rahaa enemmän ulkoisiin juttuihin, mutta tekstissä se kuulostaa sille, että naisena oleminen oikeuttaa rahan täysiin turhuuksiin tuhlaamisen.

    Toinen mun silmiin pistänyt kohta oli kaupan kassa-heitto. Välillä, varsinkin nuorena, mahdollisesti opiskelijana, on vaan pakko tehdä niitä paskaduuneja, että rahaa olisi. Kaupan kassa ei edes mielestäni ole paskaduuni sinällään, mutta ei se välttämättä juuri sitä mitä haluan tehdä tulevaisuudessa.

    Toivottavasti tilanne selviää, ettei perheen kesken olisi skismoja.

    VastaaPoista
  50. En ole missään vaiheessa mollannut kaupan kanssaa, ja kuten eräs lukija huomauttikin, tein elokuun kaupan kassalla. Kaupan kassaan littyvä asia oli lähinnä se, että sinne pääsee nopeasti ja suht helposti, jos asenne on vähänkään kohdillaan, jota äitinikin haki takaa.

    Ja "paskatöistä" puheenollen, olen ollut mm kaupan kassalla, mcDonaldsissa ja grillillä töissä, eli en mikään nirso tosiaankaan ole :-D

    VastaaPoista
  51. huh kun nää kommentit sai savun nousee korvista, haluis kommentoida paljon mut ei enää osaa edes alottaa mistään.

    VastaaPoista
  52. I so feel you! Sama tilanne itselläni, tosin asun vielä porukoideni kanssa. Vertaan aina itseäni isoveljeen (joka ei siis asu kylläkään enää kotona), meijän perheen Golden Child. Jos lähdetään ekaks ihan sukupuolesta, niin mun mummin mielestä se on jo parempi, koska se on poika (ymmärrän tässä sukupolvien välisen kuilun, mutta silti). Mun veli (24v) on urheilija (pelaa sm-tasolla lätkää), opiskelee lääkiksessä, menossa naimisiin pitkäaikaisen tyttöystävänsä kanssa. Mä oon taas totaalinen vastakohta.

    Vaikka mun vanhemmat ei mitenkään suoraan sano sitä, että oon perheen musta lammas, niin pienistä eleistä niitä itse nappaa (ja ehkä ylitulkitsee). Kaikki tää heijastuu mulla syömishäiriöön, vaikka se ei oo ainoa syy. Ootan vaan niin paljon, että pääsen nyt omilleni ensi syksynä opiskelemaan ja asumaan yksin, eikä tarttis olla enää se kakkonen.

    Sun tilanteessa vois auttaa se eniten, että ottaisit vähän välimatkaa äitiisi (vaikka se merkitsisi sitten taloudellisen tilanteen huononemista). Mielummin köyhä ja onnellinen kuin rikas ja surullinen.

    Kuuntele Zen Cafén Laiska, tyhmä ja saamaton.

    VastaaPoista
  53. Heippa! Tiedän tunteen, kun isoveli tuntuu olevan äidin oma kultapoika. Aina se on ollut niin, että veljeni saa tehdä mitä haluaa, ja kaikki mitä hän tekee on oikein ja kaikki mitä teen on sitten jollain tavoin väärin... Vaikka kuinka yrittäisi olla mieliksi, isoveli on aina se, joka on muka oikeassa.

    Hyvää joulun odotusta!
    - Anni

    VastaaPoista
  54. Mielestäni olet ihanan rohkea kun kirjoitat näinkin henkilökohtaisia asioita! vaikka varmasti tiedät, että jotkut anonyymit tuleekin pistämään asiattomia kommentteja.

    Tsemppiä<3

    VastaaPoista
  55. En halua loukata sinua, mutta tahdon sanoa sinulle että nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja laitat elämäsi uuteen suuntaan. Lopetat naurettavan kulutusvouhottamisen ja turhuuksien ostelun, kieltäydyt siitä, että vanhempasi maksavat vuokrasi, ja etsit OIKEITA töitä, etkä vaan mitään kuukauden kestävää hiihtokeskuspelleilyä tai muita 15-vuotiaiden kesätöitä. Jos sinä olet vahva aikuinen, niin pystyt karsimaan merkkivaatteista ja käyttämään ne oikeaan elämiseen.

    VastaaPoista
  56. Mulla on samanlainen tilanne rahan suhteen, että mun vanhemmat sponsoroi mua hyvin monessa asiassa (kuten autossa ja asunnossa), ja he tekevät sen aivan mun pyytämättä! Olen samanikäinen kun sä ja saan välillä kuulla kommentteja siitä, etten elä "oikeeta" elämää sen vuoksi... En vaan ymmärrä, että miten se on heiltä pois että saan elää ilman rahahuolia?! Mun pointtina on se, että älä välitä kateellisten kommenteista rahan käytön suhteen vaan nauti siitä ettei sulla ole rahahuolia :) Kyllähän se rahantulo ehkä joskus loppuu, mutta siitä ei kannata vielä murehtia :)

    ^huhhuh, huomaa kyllä kuinka epäkypsiä ja lapsellisia lukijoita sulla on. Kyllähän se rahantulo ehkä joskus loppuu... Eli ihan hyvällä omatunnolla käyttäisit vielä viiskymppisenä sun äitisi ja isäsi eläkesäästöjä omiin louis vuittoneihisi ja loubouteneihisi? ei jestas. Ja Mikaela, joidenkin kommentit ovat todella tökeröitä enkä minä haluaisi todellakaan arvostella valintojasi.. Mutta ymmärrän äitiäsi. Hän on varmaankin enemmänkin huolissaan tilanteestasi kuin vihainen. Kyllä tuon ikäisen pitäisi jo ymmärtää rahan arvo ja tajuta etteivät ne 500 H&M:N neuletta siellä vaatekaapissa tee sinua yhtään onnellisemmaksi. Säästäisit mielummin itse rahaa johonhkin mitä olet jo kauan halunnut, johonkin laadukkaaseen joka kestäisi vuosia, niin voisit olla ylpeä itsestäsi kun saavutat sen pisteen että voit ostaa sen. Tsemppiä jatkolle ja toivottavasti alat ymmärtää tätä maailman menoa pikkuhiljaa.

    Terv.Kaupan kassa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela