Hur jag känner mig här i stockholm

Aika harvoin kirjoittelen tuntemuksistani täällä Tukholmassa. Kaikki on todella hyvin, rakastan tätä kaupunkia ja oon onnellinen täällä. Kuitenkin kaipaan hieman Suomeen.

Nyt olen tosi paljon joutunut miettimään tulevaa kesää ja syksyä; mitä aion tehdä, jäänkö tänne ja mitä haluan elämältä. Laitoin viime viikolla haut Suomen kouluihin ja suurin osa kohdistui Turkuun. En tiedä miksi, mutta nyt vaan tuntui siltä, että jos palaan Suomeen, en halua liian lähelle kotia ja kaikkea tuttua. Lisäksi Turussa on monipuoliset opiskelumahdollisuudet, halvempi asua ja ei se kumminkaan kaukana pk-seudusta ole. Aloitin kaiken puhtaalta pöydältä lähtiessäni tänne Ruotsiin, joten miksi palaisin vanhaan jos tulen takaisin Suomeen? Parempi antaa itselleen jälleen kerran uusi alku.

Tarkoitukseni oli hakea tänne Tukholmaan ammattikorkeaan lukemaan kansainväliseksi sisäänostajaksi, mutta se meni puihin koska ei ollut aikaa hoitaa kaikki asioita, sillä halu loppuu siihen kouluun jo huomenna! Lähes kaikkiin kouluihin täällä Ruotsissa haku alkaa vasta tänään. Noh, ensi vuonna sitten jos siltä tuntuu :-) Ajattelin joka tapauksessa hakea opiskelemaan myös tänne Tukholmaan, koska en ole varma haluanko lähteä takaisin Suomeen vai en. Osa minusta haluaisi jäädä koko sydämestäni, mutta toisaalta haluan Suomeen. Haluan pitää kaikki ovet avoinna mahdollisimman kauan.

Syy, joka saa mut kaipaamaan Suomeen, on etten voi ruotsiksi ilmaista itseäni niin monipuolisesti. Sen yhden pojan kanssa, kenet olen pari kertaa maininnut, on todella mukava viettää aikaa ja tykätään toisistamme, mutta itseä ahdistaa välillä kun en saa kerrottua tunteistani kunnolla, sanottua tiettyyn tilanteeseen jotain asiaa, jonka haluaisin, koska en löydä oikeita sanoja tai osaa ilmaista itseäni oikein. On todella jobbigt suunnitella mitä aikoo sanoa, muistaako nyt varmasti kaikki oikeast sanat ja ettei tapahdu mitään väärinymmärryksiä. Muuten ruotsinkieli ei oikeastaan aiheuta ahdistusta, enkä nolostu niin paljon kuin aikaisemmin puhuessani sitä, mutta tilanteet, kun haluaisi sanoa mitä tuntee sisällään ja kommentoida asiaa muullakin tavalla kuin "okej, fårstöd, va synd, va söt du är" tuottavat ahdistusta ja turhautumista. Oon ylipäätänsäkin tosi tunteellinen ihminen ja haluan puhua tunteistani avoimesti, mutta kun siihen ei ole mahdollisuutta, alkaa se ärsyttämään ja tekisi mieli heittää hanskat tiskiin. Ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan.

Tänne jäämisessä pelottaa myös se, miten pärjäisin rahallisesti opiskellessani. Tuet täällä ei ole mitkään ruhtinaalliset sekä tietenkin toisin Pipsan tänne. Ruotsissa on laki, ettei koiria saa pitää yli neljää tuntia yksin, vaan ne pitää viedä koiradagikseen. Mistä hemmetistä mä repisin rahaa vielä johonkin koiran päiväkotiin? Onhan se todella hyvä, että on tuollainen laki, mutta ei opiskelijabudjetilla. Suomessa voisin harkita Pipsan lisäksi ottavani jonkun toisenkin koiran meiltä sen seuraksi, mutta Tukholmassa asuessa se ei tulisi kuuloonkaan. Miksei koiria voi laittaa töihin, niinkuin kämppiksen tai poikaystävän! :-D

Kävin äsken ihanassa aurinkoisessa ja keväisessä muutaman asteen lämmössä aamulenkillä ja tuli sellainen olo, etten missään nimessä halua pois ja että tänne mä kuulun. Viihdyn suurkaupungeissa niiden monipuolisuuden ja sen vuoksi, että on helppo olla yksin. Pienissä kaupungeissa asuneena tiedän, ettei kahville, syömään tai elokuviin voi mennä yksin, ellet halua tuntea itseäsi idiootiksi.Tykkään viettää laatuaikaa itseni kanssa, ilman että kukaan vaatii mitään. Saa kuljeskella kaupungilla juuri niinkuin itse haluaa, istua kahville jos siltä tuntuu ja lähteä kotiin milloin huvittaa. Tunnen olevani elossa täällä. Muutenkin rakastan ruotsalaisia ihmisiä. Sitä kuinka sosiaalisia he ovat ja kuinka he suhtautuvat meihin suomalaisiin. Ikinä ei ole baarissa jutunpuutetta kun kertoo olevansa suomalainen ;-) En sano, että Ruotsi ja ruotsalaiset ovat parempia kuin kotimaani, tunnen vain sopivani luonteeltani paremmin tänne. Tunnen olevani täällä kotona ja voisin hyvinkin kuvitella asuvani Ruotsissa koko loppuelämäni, mutta toisaalta taas haluan palata ainoastaan Suomeen. Oon niin hukassa. Once again.