I'd rather be lonely than be by your side

torstai 23. joulukuuta 2010

En haluis kamalasti puhua mun tunteista täällä blogissa, mutta joskus tulee tunne, että on pakko kertoa mitä pidän sisälläni ja mitä mun päässä pyörii. Osa teistä on kumminkin jo lähes kolme vuotta seurannut mun elämää ja oon saanut paljon kiitosta siitä, että oon aidosti se mitä oon sisimmiltäni. Tiedän, että oon avoin ihminen, ihminen jota on helppo satuttaa just sen takia, että annan itestäni kaiken todella helposti ajattelematta asiaa sen pidemmälle. En haluaisi pidätellä, olla olematta sellainen kun oon. Voin kertoa, että oon ihan sekaisin tällä hetkellä.

En ole sekaisin sanan konkreettisella määrityksellä, vaan mun sisällä on oikea myrsky. Pelottaa kahden viikon päässä oleva Ruotsiin muutto, se mitä menetän sen takia, kun lähden sinne ja entä jos mikään ei olekaan ennallaan, kun palaan? Tiedän, että oon selvinnyt isommistakin asioista, oon sosiaalinen ja haluan nähdä maailmaa, mutta silti pelottaa jättää kaikki tuttu ja turvallinen taakse. Syynä epävarmuudelle lähdön suhteen on yksi ihminen, josta välitän ja jonka haluaisin, mutta mitään ei voi tapahtua välillämme ennen ensi kesää; lähdin tai en. En tiedä mitä hän tuntee mua kohtaan, enkä haluakaan kysyä. Ärsyttää kun itse olisin valmis oottamaan vaikka vuosia, jos vain tietäisin että joskus meiän aika koittaa varmasti. Tällä hetkellä inhoan olla minä. Vihaan olla heikko, tunteellinen ja epävarma ja ajattelen ja ylianalysoin kaikkea. Tää tunne menee ohi sillä sekunnilla kun laskeudun Tukholmaan, mutta nyt stressaa ja ahdistaa kun on niin paljon asioita pään sisällä. Mulla on kaikki hyvin, paremmin kun vuosiin, mutta silti oon ihan hukassa.

 Ehkä nyt on parempi lopettaa ja mennä nukkumaan. Palailen huomenna jouluterveisten kanssa!

4 kommenttia:

  1. voi kulta pieni, koita jaksaa! oikeesti, näääin isot voimahalit sinnepäin! :)
    oon niin kateellinen sulle kun pääset ruotsiin asustelemaan, mutta uskon kyllä niin hyvin ton stressin määrän ja kaiken muun, huh voisko joskus vaa antaa olla eikä tarttis stressaa? :D

    mut hei hyvää joulua nyt kumminki <3

    VastaaPoista
  2. Mikaela, sun pelot Ruotsiin lähdöstä kuulostaa ihan mun peloilta, pelkäsin lähteä vaihtoon ja vielä enemmän pelotti kun en tiennyt mikä mua odottaisi kun tulen takaisin.
    Toissapäivänä palasin ja voin sanoa, että ne edeltävät 4kk oli elämäni parhaat enkä olisi halunnu että se aika mun elämästä päättyi.
    Vaikka pelottaiski ja huolettais, älä anna sen estää sua tekemästä mitään. Anna mennä täysin palkein, oon varma, että sua odottaa ihan mahtavat asiat!
    Avoimuus on mahtava asia, älä koskaan muuta sitä!
    Tsemppiä kaikelle ja kiitos mahtavasta blogista!

    VastaaPoista
  3. "Vihaan olla heikko, tunteellinen ja epävarma ja ajattelen ja ylianalysoin kaikkea." I so feel you<3 Olen pitkästä aikaa vähän ihastunut, ja mua pelottaa ihan helvetisti antaa itsestäni mitään tälle ihmiselle.. jollei sitä sitten oikeasti kiinnostakaan.

    Mutta älä jätä matkaa välistä/ elämää elämättä jonkun ihmisen vuoksi! Nyt on sun aika kokeilla siipiä ja nähdä maailmaa:) Mitä se edes auttaisi että jäisit tänne Suomeen ihmettelemään tilannetta, jos kuitenkin vasta ensi kesänä olisi enintään mahdollisuus tulevaisuudelle? Jos teidät on tarkoitettu yhteen, te tulette olemaan yhdessä:) Oli se ensi kesänä tai 2 vuoden päästä:)

    Ja aina toiseen voi silti olla yhteydessä, vaikkei samassa maassa hetkeen asuisikaan:)

    Nyt on sun aika tehdä ja nauttia! Hyvää joulua ja ihanaa uutta vuotta<3

    VastaaPoista
  4. Itselläni oli samankaltaisia tuntemuksia kun olin lähdössä viime kesänä Ahvenanmaalle töihin - vain kuukaudeksi, mutta kuitenkin. Pelotti jättää kaikki tänne Manner-Suomeen edes muutamaksi viikoksi.
    Näin jälkeenpäin ajattelen, että todella hyvä, että lähdin: työkokemusta, kielitaitoa, kavereita, vahvempi minäkuva ja itsetunto jne...ja vanhat, kipeät ihastukset unohtuivat, kun tutustuin juuri tuona saaristossa viettämänäni aikana nykyiseen poikaystävääni.
    Jännitys kuuluu asiaan, mutta kaikki menee varmasti hyvin. :) Voimia ja oikein mukavaa joulunaikaa!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela