040210

maanantai 4. tammikuuta 2010

Tein tämän postauksen alunperin uuteen blogiini, mutta päätin lisätä sen myös tänne :)

Postaus käsittelee sotasuunnitelmaani kilojen karistamiseksi. Kuten tiedättekin, käyn parin kuukauden välein ravitsemusterapeutilla ja viime kerralla mulle tehtiin oma ateriasuunnitelma, joka mun pitäisi vähintään  syödä. Kaloreita tosta tulisi n. 1400 päivässä ja suositeltavaa olisi lisätä pari sataa, jos päivässä on paljon liikuntaa.

Oon tosi huono syömään leipää ja keskimäärin syön ehkä 6viipaletta viikossa, vaikka olisi suositeltavaa syödä ton verran päivässä! Tänään otin heti aamulla opikseni ja söin kaksi viipaletta moniviljaleipää.

Suurin muutokseni tulee olemaan ruokavalio. En syö kamalasti herkkuja (päitsi nyt joulun aikaan on tullut syötyä niitä IHAN liikaa), mutta ateriarytmini on epätasainen, välillä syön normaalisti, välillä taas aivan liian vähän. Tästä syystä kehoni kärsii ja on ruvennut syömään itseään. Eli proteiineja ja kuituja pitää lisätä huimasti.

Viime aikoina liikuntani on ollut hyvin vähäistä ja nyt uuden vuoden ja koulun alkamisen kunniaksi pitää taas alkaa treenaamaan kunnolla. Mikakin pääsee intistä perjantaina ja ensi viikolla meillä alkaa yhdessä treenaaminen.

Tälläistä viikkosuunnitelmaa olen ensimmäiselle kuukaudelle suunnitellut.

Oon käyny viime maaliskuusta lähtien salilla ja nykyään käyn mieluummin body pumpissa tai muissa jumpissa, kuin treenaan laitteilla salilla lihaskuntoa. Tällä hetkellä tavoitteena on enemmänkin karistaa kiloja ja polttaa rasvaa, joten aerobinen liikunta on etualalla ja salilla vietän aikaa enimmäkseen cross trainerilla. Kuitenkin body pumpista, cheer-treeneistä ja osittain koulussa olevasta liikunnankurssista tulee sitä lihaskuntoakin.

Treeni"ohjelmaa" en aio orjallisesti noudattaa, vaan liikun kevyesti lepopäivinäkin jos siltä tuntuu. Noin 10tuntia olisi kuitenkin ensimmäinen kuukaus tavoitteena liikkua viikossa.

Tänään en mennyt kouluun kamalan väsymyksen takia (joo, lusmu minä), joten koululiikunnassa ollut kuntosali/crosstraining jäi väliin ja ajattelin käydä pienellä kävelylenkillä tässä päivällä, kun aurinkokin paistaa. Illalla onkin sitten body pump, josta en aio luistaa!

 Nyt alan siivoilemaan ja piiskaan itseäni, koska jätin heti ensimmäisenä koulupäivänä menemättä kouluun. Hyihyi. Vähän on kyllä huono omatunto, ja muutenkin olisi ollut vain klo 08:30-13:05 koulua. Huomenna sitten uusiksi ja tänään AJOISSA nukkumaan.

Postailen varmaan tossa myöhemmin vielä jotain :)

ps. Trying to love my own body myös BLOGILISTALLA!

13 kommenttia:

  1. toi treeniohjelma vaikuttaa tosi hyvältä :) ehkä tosta sun toisesta blogista saa hyvin kannustusta omaankin "laihduttamiseen" :)

    VastaaPoista
  2. Paljonko sä oot treenannut aikaisemmin viikossa? Jos et noin paljoa niin aloita rauhallisemmin, jotta sun keho ehtii tottua ja kehittyä etenkin jos ruokavaliossakin on vielä hakemista. Kannattaa oikeasti aloittaa vähän rauhallisemmin jos et ole aikaisemmin noin paljoa liikkunut ja lisätä vähitellen niitä kertoja. Teet silloin palveluksen itellesi! Ja suosittelen että vaikka lepopäivinäkin totta kai voi jotain pientä liikuntaa harrastaa kuten kävelyä niin pitäisit myös edes yhden totaalilepopäivän, koska sun keho ei ehdi muuten palautumaan eikä tekemästäsi treenistä ole kauheasti hyötyä.

    Pienenä vinkkinä siis, mikä heräsi päähäni, kun tätä luin eli ei millään pahalla siis! :)

    VastaaPoista
  3. Rakastan sun blogii!!!!!!!!11

    VastaaPoista
  4. Rakastan sun blogii!!!!!!!!11

    VastaaPoista
  5. En tajua miten tuossa voi olla muka 1400 kcal, laskeskelin nopeasti ja tuli kyllä enemmän vaikka kaikista laskin alimmat mahdolliset kalorimäärät. No jaa, uskon että ravitsemusterapeutti tietää silti paremmin kuin minä vaikka uskomattomalta kuulostaakin!

    VastaaPoista
  6. haha mä tein ihan saman jutun tänään, olis ollu eka koulupäivä loman jälkeen niin jätin menemättä. saman tein parina päivänä ennen koulun loppumista, ups :D

    VastaaPoista
  7. Mun poikaystävä on menossa viikon päästä armeijaan ja mietiskelen tässä yhtä juttua. Riittääkö sillä lomilla aikaa mulle ja mun näkemiseen? Ehtiikö sillon tehdä kahdestaan mitään vai meneekö kaikki aika vaan niihin poikaystävän juttuihin? Onko sillä enää seuraavaan vuoteen aikaa söpöillä mun kanssa tuolla sängyssä?

    Kertoisit omia kokemuksia, oon ihan pulassa:D Ei mulla muuten asian kanssa oo mitään ongelmaa, kiva kun saa omaa aikaa paljon jne, mut tänään toi sano että "ei mulla varmaan riitä aikaa ikinä tehä mitään" MITÄ VITTUA?

    VastaaPoista
  8. En yhtäää tajuu sua, sussa ei ooo mitää vikaaa!!! kaunis upea nainen yrittää tehdä ittestäää jotai kamalaa luurankoa...:( ei hyvä, sinuna olisin tyytyväinen koska olet oikeasti todella kaunis<3

    VastaaPoista
  9. kannattaa syödä ruisleipää/näkkäriä/hapankorppuja, jos vaan niistä tykkäät... saa paljon enemmän kuituja ku vaaleesta/moniviljaleivästä. täysjyvävehnäleivätki on hyviä :)

    jotkut lisää leseitä tms. ruokiin mutta mä en oo ite koskaan oikeen oppinu niitä käyttämään.

    VastaaPoista
  10. Ite en syö hirveesti leipää ja jos syön niin jotain näkkäriä tai hapankorppua vaan.
    En hirveesti oikee tykkää leivästä:D

    VastaaPoista
  11. noona: hihi :)

    tiia: oon liikkunut suurinpiirtein ton verran aikaisemminkin :) ja kyllä mä niitä lepopäiviäkin pidän!

    I tai l (:-D): :) <3

    anonyymi: mä mietin vähän samaa, mut niin se ainaki. tai sit se yrittää huijaa mua.

    anonyymi: hahah :D (Y) mika vaan ei oikeen tykkää noista mun omista vapaa-päivistä ("sä et tota menoo ikinä valmistu!")

    anonyymi: Mika ei onneksi oo ikinä ollut mikään baarissa juoksija, joten oikeestaan kaikki lomat oltiin yhdessä 24/7. Onhan se nähnyt kavereitakin esim kahvittelun merkeissä tai lähtenyt hetkeksi ajelemaan, ja oon jäänyt siksi aikaa niille.

    Se riippuu tosi paljon ihan henkilöstä, paljon tykkää nähä kavereita vai viettääkö aikaa kullan kanssa. Toivottavasti sulle jälkimmäinen, meinaa tosi ikävää jos toinen kaikki teiän mahdolliset yhteiset ajat viettää kavereiden kanssa tai haluaa olla baarissa :s Tsemppiä :)

    Anonyymi: Olin mä kesän alussa suht tyytyväinen ja nyt on alkanut kuvottamaan, koska on kiloja tullut lisää :(

    -R-: Mä tykkään näkkäristä tosi paljon :) hyvä ku otit puheeks, pitääkin muistaa ostaa sitä :D

    VastaaPoista
  12. ja hei toista pastasta ja riisistä sen verran et älä osta niitä vaaleimpia, vaan tummia koska ne on paljon terveellisempiä.

    Tsemppiä, tässä on paljon enemmän järkeä kuin oksentelusssa!:) <3

    VastaaPoista
  13. anonyymi: pitääkin sanoa äipälle, että ostaa niitä kotiin :) ja oot oikeessa, mutta vielä se siellä kummittelee :(

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela