#

tiistai 30. kesäkuuta 2009

Taas on vähän postauksien välille tullu päiviä. Nyt on ollut kamalasti kaikkea tekemistä ja muutenkin halunnut viettää aikaa ton miehen kanssa ennen sen inttiä. Ei oikeastaan ole tullut viime päivinä oltua kotona muutakun hakemassa vaatteita tai pyörähtämässä. Varmaan 5peräkkäistä yötä nytkin oon ollu miehellä yötä.

Ja mitä me ollaan tehty?

Mulle piirrettiin törkeen makee amistatuointi!
ja mä kävin postissa käynnin ohella nopsaa paikallisessa muodin mekassa, Seppälässä! Jos mukaan tarttui sulkakorvikset ~8e ja alennuksesta musta clutch ~10e
Lauantaina käytiin Jumbossa ostamassa mulle telkka ja samalla sieltä lähti mukaan hiuslakka ja suoritusaine Hairstoresta ja H&m:ästä tekoripset ja aurinkopuuteri (mies ei antanut mun edes katella vaatteita :( oon muka shoppaillut liikaa)
Ja löytyhän se telkkakin! Ja työnjako meni tietenkin näin.


Saatte toistaiseksi vielä tyytyä vähän epäselviin kuviin miehekkeestä!
Telkan kooksi otin 23", joka on mulle just sopiva. Tästä löytyy kaikki herkut ja meillä on kotona kaapeli, enkä halunnut boksia erikseen ostaa, niin yksi kriteeri telkalle oli, että se käy myös kaapelitalouteen. Hintaa tällä oli 229e. Olisin halunnut tän telkan valkoisena, mutta se oli 70e kalliimpi, joten se jäi kauppaan.


Sunnuntaina menin käymään mun serkun, Maijun, rippijuhlissa.
Ja toinen serkkuni on myös todella söpö!

Yhessä vaiheessa mua alko jo vähän kyllästyttää.

Eilinen meni vaan hengailessa miehen ollessa töissä, Rudya pestessä ja ilta sen yhen kainalossa nyhjätessä ja leffaa katsoessa. Tänäänkin on "vapaapäivä", jonka aion viettää aurinkoa ottaen.

28 kommenttia:

  1. aika kalliit sulkakorvikset, mut kivat=) uuuuuu, kivalta vaikuttaa toi sun poitsus:D

    VastaaPoista
  2. ihan kivan näköinenhän tuo miehekkeesi on :D samoin nuo Seppälästä löydetyt korvikset :D

    VastaaPoista
  3. Kiva kun laitoit kuvia miehestäs :) Toivottavasti jatkossakin laitat, esim. joku yhteiskuva ois kiva :)

    VastaaPoista
  4. Tunnenpas miehekkees ex-tyttöystävän =D

    Blogis on aivan mahtava!

    VastaaPoista
  5. kivan näköinen tuo miehekkees

    VastaaPoista
  6. MITÄ onks toi mika :DD

    VastaaPoista
  7. Tykkään tosta sun mekosta hirmusesti! :>

    VastaaPoista
  8. Toi miehekkeeshän on ihan kivan näköinen. :D yhteiskuva ois tosi kivan :) ja oon kade tuosta telkasta!

    VastaaPoista
  9. söpöt noi korvikset <3__<3
    ja yhteiskuva teistä!^^

    VastaaPoista
  10. AHhaha mika :D mäkin tunnen mies ex-tyttöystävän :P

    VastaaPoista
  11. oi hitto ku oot löytäny namun miehen.. :) (kävin galleriassa kyylämässä sen kuvat) :D

    Sä saat kenet vaan!

    VastaaPoista
  12. Hahaa amistatuoinnit :D Kivat noi korvikset!

    VastaaPoista
  13. Ei pahalla, mutta naurattaa toi sun puhe "miehestä". Se on mies A) jos se on mies, toi on poika - inttiin vasta menossa :D tai B) jos on avo- tai avioMIES. Te ette vissiinkään asu yhdessä. Puhu poikaystävästä tai pojasta, tai käytä nimeä. Mies on avokki tai aviomies. Ja tiedoksesi, että "mieheke"-sanaa käytetään juurikin avomiehestä puhuttaessa. Annat itsestäsi vaan jotenkin tosi vajakin kuvan.

    VastaaPoista
  14. Mukavan näköisen miehen oot saanut! Mutta oot kyllä itsekkin niin kaunis :)

    Ja aivan ihanat noi sulkakorvikset!

    VastaaPoista
  15. Ja mä tunnen miehekkees :) Kaikkee hyvää mun puolesta teille, toivon todella, ettet sekota mun ja jennin mielipiteitä milläänlailla. :)

    VastaaPoista
  16. heiii onko toi maiju hyvinkääällä koulussa :D

    VastaaPoista
  17. Mullapa onki samanlainen telkkari ;D

    VastaaPoista
  18. Kivalta vaikuttaa poitsus ja kivat korvikset ja erityisesti tv! :-) mut ihmettelenpä vaan pari anonyymiä, mitä hienoa on mainita, jos tuntee jonkun ex-tyttöystävän?

    VastaaPoista
  19. oot kunnon gt lissu:D harmi vaan kun oot niin nätti

    VastaaPoista
  20. hetuu: oli pakko sanoa kun tajusin tietäväni kyseisen pojan, ei siinä mitään hienoa olekkaan??

    VastaaPoista
  21. oo jätkä näyttää hyvält:) onnee vaa

    VastaaPoista
  22. Vastaile kommentteihin, jookos? :) Ihana blogi<3

    VastaaPoista
  23. Älä sano mieheke pliis.

    VastaaPoista
  24. tosi herkku sun serkku

    VastaaPoista
  25. Toi ukko näyttää kyllä tosi tutulta... Ei voi olla se keneks sitä luulen... :o Alkaako sen nimi H:lla?

    VastaaPoista
  26. ymmärrän, mut yleensä ex mainitaan _loukatakseen_ :-)

    VastaaPoista
  27. anonyymi: olihan ne vähän hintavat, mut tosi kivat :)

    emilia: kiitti :)

    anonyymi: meistä täytyy ottaa joku HYVÄ yhteiskuva, jos toi ees enää suostuu ennen intin loppua. Se ei tykkää sen tukasta :D

    anonyymi: kiitti :)

    tiia: kiitos!

    anonyymi: ON!

    mary: kiitos :)

    jenni: kiitos :)

    linda sofia: joojoo :D kauhee painostus!

    anonyymi: kaikki paitsi mä tuntee :(

    Anonyymi: en tosiaankaan saa. ja olin iteki yllättyny että mika kiinnostu musta!

    jenna: joo, tosi kivat tatskat oli :D

    anonyymi: anteeksi :(

    tiina: kiitos!

    nonnaliini: en sekota :)

    anonyymi: on joo :)

    anonyymi: paras telkka!

    hetuu: joistakin on vissiin kiva ilmoittaa, että tietää jonkun

    anonyymi: :(

    anonyymi: -

    irina: kiitos!

    anonyymi: olen olen :)

    anonyymi: vastaan nyt!

    anonyymi: en sit :(

    anonyymi: ye!

    anonyymi: ei ala :)

    hetuu: -

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela