Yhteistyössä Hieros
Säännöllinen liikkuminen on minulle arkipäivää ja asia, joka tulee täysin huomaamatta otettua osaksi viikottaisia rutiineja. Vaikka treenaan kehoa monipuolisesti kuormittavaa nyrkkeilyä ja sen ohella muutamia kuukausia sitten viikottaiseksi rutiiniksi tuli tennis, on heikkouteni ollut liikkuvuus. Venyttely ja erilaiset liikkuvuusharjoitukset ovat aina se, joka jää tekemättä itsenäisesti. Harrastamissani lajeissa liikkuvuus, erityisesti hartia- ja selkäseudun, olisi äärimmäisen tärkeää. Hyvällä liikkuvuudella lajien tekniikka paranisi ja urheiluvammojen ennaltaehkäisy paranisi. Silti liikkuvuusharjoittelut vain on jäänyt eikä niille muka ole löytynyt aikaa.
Kesän kynnyksellä lähdin kokeilemaan Hieroksella näytetunnin kautta Fustraa, jonka minulle ohjasi Einari. Fustra on harjoitusmetodi, joka on kehitetty parantamaan ryhtiä ja lihastasapainoa sekä vähentämään kireyksiä. Fustra-harjoittelu kehittää kehonhallintaa, lihaskuntoa ja liikkuvuutta sekä vahvistaa ryhtiä tukevia lihaksia ja keskivartaloa. Fustra oli minulle osittain tuttu jo ennestään, mutta en ollut koskaan kokeillut sitä. Alkuperäinen oletukseni Fustra-harjoittelusta oli pääasiassa liikkuvuuteen ja niska-hartia vaivoihin keskittyminen, mutta jo näytetunnin aikana nämä ennakkoluulot muuttuivat. Treenissä tuli oikeasti hiki ja harjoittelu haastoi kroppaa monipuolisesti. Näytetunnin perusteella päädyimme viiden kerran Fustra-kokonaisuuteen ja keskityimme erityisesti keskivartalon kehonhallintaan ja vahvistamiseen sekä ylävartalon liikkuvuuteen.
Fustran soveltuvuutta itselle on helppo lähteä kokeilemaan näytetunnin kautta, jossa pääset kokeilemaan millainen harjoitusmuoto Fustra on. Näytetunti koostuu kattavasta alkuhaastattelusta, harjoitteluosiosta sekä loppuyhteenvedosta, jossa saat palautteen kehosi sen hetkisestä tilasta sekä suosituksen itselle sopivasta harjoitusjaksosta.
Minun harjoitusohjelmani koostui alkulämmittelystä, liikkuvuusharjoituksista, lihaskunto-osuudesta sekä keskivartalon hallintaan ja vahvistamiseen keskittyvästä osuudesta. Fustrassa keskiössä on myös tietty hengitysrytmi, jonka huomasin parantavan liikkeiden hallittua suorittamista. Liikkeiden suorituksen aikana tehty hengitysrytmi myös parantaa muun muassa stressistä aiheutuvaa pinnallista hengitystä. Viikkojen aikana huomasin selkeää parantumista erityisesti hartianseudun liikkuvuudessa ja monet harjoitukset alkoivat sujua paremmin ja sujuvammin viikkojen myötä. Eli harjoittelusta on ehdottomasti hyötyä ja huomasin kehitystä kehonhallinnassa ja liikkuvudessa.
Ennen ajattelin fustran keskittyvän ainoastaan esimerkiksi istumatyötä tekevien niska-hartiakipuihin, mutta Fustra sopii erinomaisesti niin liikuntaa harrastamattomille kuin tavoitteellisesti harjoittelevillekin. Harjoitusmetodia käytetään myös huippu-urheilijoiden lihaksiston tasapainottamiseen ja Fustran kautta oppii paljon omasta kehosta. Fustra on myös turvallinen ja tehokas harjoittelumetodi erilaisiin kiputiloihin, etenkin niihin niska-hartiavaivoihin.
Itse kokeilin Fustraa viiden kerran kokonaisuutena, mutta voisin ehdottomasti kuvitella ottavani sen osaksi säännöllistä liikuntaa esimerkiksi kerran-pari kuussa parantamaan liikkuvuutta ja kehonhallintaa. Kokemukseni perusteella voin todellakin suositella tätä kaiken ikäisille urheilutaustasta riippumatta 😊 Tarjouksena seuraajilleni saatte varattua Einarille Fustra-näytetunnin 25€ hinnalla. Tarjous on voimassa syyskuun 2021 loppuun.
Punavuoressa ja Pasilassa toimiva Hieros on minulle tuttu jo vuosien ajalta ja Fustran lisäksi palveluihin kuuluu mm. fysioterapia, hieronta ja urheiluhieronta ja osteopatia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.