Slider

Asumista elämäntilanteen ehdoilla

torstai 12. marraskuuta 2020

Kaupallinen yhteistyö Vuokraovi.com kanssa


Reilu pari vuotta sitten muutin Helsinkiin minulle hieman liiankin tyypilliseen tapaan hetken mielijohteesta. Olin palannut puoli vuotta aikaisemmin ulkomailla asumisen jäljiltä Suomeen ja asettunut takaisin Hyvinkäälle, jossa asuin opintojen ajan ja vielä hetki sen jälkeenkin, kun valmistuin. Kaupunki ei enää tuntunut omalta ja olin juuri saanut vahvistuksen uudesta Helsingistä sijaitsevasta työstä, joka myöskin lisäsi tunnetta, että on aika vaihtaa kaupunkia ja kotia. Vakuutettuani itseni siitä, että haluan todella muuttaa, oli seuraava vaihe löytää uusi koti. Koska olen liikkuva ja aika nopeatempoinen ihminen, oli vuokralle muuttaminen tuolloin paras vaihtoehto. Myös tuolloiset kriteerini uudesta kodista (minimissään 25m2, kantakaupunki ja mieluiten kävelyetäisyydellä ydinkeskustasta) olivat sellaiset, jotka pystyin täyttämään muuttamalla vuokralle. Kaupallisessa yhteistyössä Vuokraoven kanssa lähdin pohtimaan milloin ja miksi minulle olisi seuraavan kerran ajankohtaista muuttaa vuokralle.


Minulle vuokralla asuminen liittyy vahvasti eri elämäntilanteisiin ja niihin hetkiin, kun edessä on jotain uutta - muutto ulkomaille, muutto uuteen kaupunkiin, opiskelun aloittaminen, toisella paikkakunnalla oleva työpaikka. Tällä hetkellä asun omassa asunnossa, mutta tulevaisuuteen katsoessani näen vuokralla asuminen astuvan kuvioihin siinä vaiheessa, kun parisuhde on pisteessä, jossa yhteenmuutto on ajankohtaista. Vaikka kuinka pidän asunnostani, ei tämä ole sitä elämäntilannetta varten, kun minusta tulee me. Tila ei vain riitä kahdelle mukavasti asumiseen. Vuokralle muutto myös mahdollistaa molempien toiveiden täyttämisen siitä, miten ja missä asutaan. Ja nuorena aikuisena elämäntilanteet voivat muuttua nopeasti, eikä kaikkia tulevia muutoksia välttämättä edes voi huomioida uutta kotia etsiessä. Ihaninhan tilanne olisi se, jos seuraava koti jäisi pieneksi tulevan perheenlisäyksen myötä, tai oman talon rakentaminen olisi alkutekijöissä ja projektin ajaksi tarvitsee paikan, jossa asua. Eteen voi myös tulla tilanteita, joissa väliaikainen asuminen toisella paikkakunnalla, tai esimerkiksi putkiremontti, pakottavat vaihtamaan asuntoa. Näihinkin tilapäisiin hetkiin vuokra-asunto on täydellinen asumismuoto.


Viimeksi muuttaessani vuokralle Vuokraovi.com oli päivittäisessä käytössä etsiessäni asuntoa ja ne joilla on kokemusta vuokra-asunnon etsimisestä pääkaupunkiseudulla varmasti tietävät, että siinä nopeus on valttia, eikä etenkään yksiöiden kohdalla päätöksiä voi punnita liian kauaa. Meininki on enemmänkin ota tai jätä tai jatka etsimistä. Vuokraovi.com on Suomen ainoa ainoastaan vuokra-asuntoihin keskittynyt palvelu, jonka hyviä ominaisuuksia ovat muun muassa Suomen kattavin asuntotarjonta, todella kätevä vahti, joka seuraa kriteerejäsi vastaavien asuntojen ilmoituksia ja ilmoittaa heti, kun jotain sopivaa on lisätty palveluun, sekä monipuoliset hakuehdot. Ja jos oma asuinalue tuntuu omalta, voi Vuokraoven kautta hakea oman sijainnin sallimalla lähimpiä vuokra-asuntoja.


Vuokraovi.com vuokra-asunnot helsinki

Tuskaillessa sitä, miten ja missä haluaisi asua, ovat Vuokraoven helppokäyttöisyys, suuri tarjonta ja toimivuus asioita, joita arvostaa kodin etsimisen ja tulevan muuton keskellä. Ja erityisesti jos muutto liittyy elämäntilanteen muutokseen, on mielessä varmasti muutakin, kuin pelkkä uusi koti. Tällöin asunnon löytämisestä haluaa tehdä mahdollisimman vaivatonta, jonka Vuokraovi ominaisuuksillaan mahdollistaa.


Vaikka toivon, että seuraavalla kerralla vuokralle muutto liittyisi seuraavaan elämänvaiheeseen elämässäni, on syvällä minussa todellinen haaveilija ja minullahan on ollut koko vuoden päällä jatkuva asuntokuume, jonka takia olen ahkerasti selaillut muuten vain myytäviä ja vuokrattavia asuntoja. Vaikka nyt minulla on ihan mukavasti tilaa asua yksin, en todellakaan laittaisi pahitteeksi muutamaa lisäneliötä, jotta muun muassa kunnon ruokaryhmä mahtuisi kotiini. Pääkaupunkiseudulla asunnon hinnat ovat mitä ovat, eikä yksin asuvana minulla olisi mahdollista täyttää asuntohaavetta isommasta asunnosta nykyisellä asuinalueella tai sen lähistöllä, jos en muuttaisi vuokralle. Minulle koti, siellä viihtyminen ja kodin sijainti ovat seikkoja, jotka painavat enemmän, kuin omistusasunto. Jos kotihaave täyttyy ainoastaan vuokra-asunnolla, tulee se olemaan tulevaisuudessa valintani, vaikka muuttaisin yksin. Vuokraoven ydinajatuskin on muuten, että jokaiselle meistä löytyy oma koti oikeaan tilanteeseen. Vuokra-asuminen mahdollistaa omalta tuntuvan kodin löytämisen tilanteiden muuttuessa. Tai silloinkin, kun muuten vain kaipaa vaihtelua asumiseen.


Mitä ajatuksia vuokra-asuminen teissä herättää? 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela