Ikuiset ulkonäköpaineet

Olen kasvanut aikuiseksi hyväksyen sen, että tuntemattomilla on mielipide ulkonäöstäni. Vuosien myötä siihen on alkanut tottua, että minulle kerrotaan suoraan tai esimerkiksi Jodelissa keskustellaan, miten olisin kauniimpi, jos tekisin asian X tai Y tai miten näytin paremmalta ennen. Jotta saan pidettyä itseni kasassa, on vain täytynyt opetella hyväksymään nämä kirjoittelut ja yrittää olla välittämättä. Aina arvostelut kuitenkin tuntuvat jossain ja ennen kaikkea jäävät mieleen, eikä edes tulisi olla normi, että muut kommentoi ja arvostelee, ja itse tulisi hyväksyä se hiljaa. "Mitäs laittavat kuvia someen" tai "Itse on valinnut työnsä" on usein hyväksytyksen antava perustelu erityisesti vaikuttajien ulkonäön ruotimiseen. Muun muassa tämä on ollut yksi syy siihen, miksi minun on toisinaan vaikea puhua omista epävarmuuksistani ulkonäössäni.

Olen kasvanut aikuiseksi ja muovannut oman ulkokonäkö-identiteetin pitkälti somen kautta ja olisi valhe, jos sanoisin, ettei sillä ole ollut vaikutusta siihen, miten näen itseni tai millainen on kauneusihanteeni. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen mieltynyt todella laitettuun ja "muoviseen" ulkonäköön, lihaksikkaaseen ja treenattuun sekä nykyiseen, entistä huomattavasti neutraalimpaan ulkonäköön. Se, millainen ulkonäkö miellyttää itseä, vaihtelee paljon iän ja oman kasvun mukaan, mutta koen, että myös sosiaalisella medialla ja erityisesti Instagramilla on ollut todella iso tekijä siinä, mikä miellyttää silmää milloinkin. Jos algoritmi tuuppaa eteen ainoastaan super treenattuja tai pieniä, mutta todella muodokkaita naiskroppia, väistämättä alkaa vertailemaan itseään näihin ja lopulta turtuu niin paljon, että pitää sitä kehonkuvaa normaalina. Usein näiden taustalla on runsaasti kuvanmuokkausta ja imartelevia poseerauksia, mutta vaikka tämän tiedostaa oikein hyvin, olen monta kertaa miettinyt pitäisikö itsekin näyttää tuolta tai mitä tulisi muuttaa itsessä, jotta vastaisi enemmän tätä ihannetta.

Olen ollut sosiaalisessa mediassa esillä todella kauan ja yli kymmenen vuoden ajan minulle on ollut arkipäivää, että ulkopuolisilla on mielipide ulkonäöstäni. Muut ovat kertoneet minulle vuosien ajan, mikä minussa on rumaa ja mitä minun pitäisi muuttaa itsessäni, jotta olisin kauniimpi. Olen saanut kommentteja, että pitäisi laihduttaa. Kun laihdutin, sain kommentteja, että olin kauniimpi ennen tai, että voisin vähän lihoa. Tietenkin olen myös saanut kehuja, mutta ei niitä muista samalla tavalla. Anonyymit kehut häviää mielestä nopeasti, mutta arvostelut ja haukut jäävät mieleen, vaikka ne olisivat anonyymejä. Voisin tältä istumalta luetella helposti yli kymmenen ilkeää kommenttia, jotka olen saanut vuosia sitten, mutta jotka muistan edelleen. Kuten jo tekstin alussa mainitsin, tämän arvostelun vain hyväksyy ja helposti alan vähättelemään tätä itsekin sillä perusteella, että tämä nyt vain kuuluu tähän työhön.

Kärsinkö tällä hetkellä ulkonäköpaineista? Kärsin, mutta enää ne eivät ole samanlaisia, kun nuorempana. Minulla ei esimerkiksi ole ketään, jota ihailisin ulkonäöllisesti tai tiettyä ulkonäöllistä spesifiä, jolta haluaisin näyttää. Koen, että haluan näyttää itseltäni ja korostaa piirteitä, joista pidän ja korjata niitä, jotka aiheuttavat minulle epävarmuuksia. Muun muassa tästä syystä päädyin tekemään kauneusleikkauksen, mutta silloinkin ajatuksella, että haluan näyttää edelleen itseltäni. Toisaalta juuri tämä on se ulkonäköpaineiden aiheuttaja - kauneustoimenpiteillä havitellaan mahdollisimman huomaamatonta ja raikasta lopputulosta, joka entisestään sumentaa mielikuvaa, miltä aivan tavalliset ihmiset näyttävät. Harva minutkaan ensimmäisen kerran tapaava huomaisi, että minulle on tehty nenäleikkaus, koska lopputulos on luonnollinen.

Nykyisin olen suhteellisen itsevarma ja ikä on tehnyt osuutensa, etten enää jaksa välittää miltä näytän milloinkin. Viihdyn myös todella hyvin ilman meikkiä ja esimerkiksi nyrkkeily on normalisoinut sen, että treenatessa hikoilee. Nyrkkeilyn myötä myös lopetin treeneissä meikin käyttämisen, vaikka ennen en mennyt kuntosalille lähes koskaan ilman kevyttä ehostusta. Eli vaikka sosiaalinen media on kasvattanut osaltaan ulkonäköpaineita, on ikä osaltani onneksi lisännyt itsevarmuuutta ja muovannut käsitystä ulkonäöstä epätäydellisempään ja "normaalimpaan". Samalla kauneusihanteeni on muuttunut normaalimmaksi ja pidän useita, täysin toisistaan erinäköisiä ihmisiä todella kauniina. On kuitenkin hetkiä, jolloin mietin, voinko sanoa olevani ihan suhteellisen sinut nykyään ulkonäköni kanssa, koska sitä on muokattu. Kipuilen todella paljon sen suhteen, saisinko hyvinä päivinä tuntea itseäni viehättäväksi, koska olen tehnyt ulkonäöllisiä parannuksia muunkin, kuin kampaajan ja meikin avulla. Huomaan myös usein alkavani selittelemään, jos joku kehuu minua kauniiksi - on vaikea sanoa vain kiitos, koska tuntee itsensä hieman huijariksi. Ilman tuhansien eurojen investointia en näyttäisi tältä, miltä näytän nyt.

Iso merkitys matkalla terveempään itsetuntoon ja ulkonäköpaineiden vähentämiseen on ollut Instagramin mykistä-toiminto ja seurattavien karsiminen (en mm. seuraa lähes ketään ulkomaalaista vaikuttajaa) sekä tietynlaisten julkaisujen piilottaminen syötteeltä ja tutki-osiosta. Mitä vähemmän näen somessa käsiteltyjä, nykyistä Instagram-ulkonäköihannetta vastaavia kuvia, ja mitä enemmän keskityn tarkastelemaan kadulla ja sosiaalisessa mediassa tavallisia naisia, sitä terveempänä itsetuntoni pysyy.

Jos ulkonäköpaineista lisää lukeminen kiinnostaa, suosittelen kurkkaamaan Pesojoonaksen nämä kaksi postausta: Miesten ulkonäköpaineet - onko niitä? ja Miten päästä eroon ulkonäköpaineista?. Suosittelen myös lukemaan vuosi sitten Aspa-säätiön Lupa olla upea-kampanjan inspiroimana kirjoittamani postauksen ulkonäkönormeista.

Onko teillä ulkonäköpaineita?