Persoona esiin kodin maalauksella

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Kaupallinen yhteistyö Teknos

Omaan asuntoon muuttamisessa yksi parhaimmista asioista oli, ettei sisämaaleissa tarvinnut tehdä kompromisseja. Olen aina ollut aika värikäs sisustaja, eikä kokovalkoiset seinät, saatikka sisustus, ole tuntunut omalta jutulta. Lähtiessäni suunnittelemaan remonttia ja sisustusta, kertyi Pinterestin inspiraatio-kansiooni tiedostamatta paljon kuvia, joissa kodissa oli värikkäitä ja selkeitä, jopa aika räväköitä kontrastiseiniä. Pyörittelin aika pitkään, haluanko etenkään oleskelutilaan kovin voimakasta sävyä seiniin ja pitäisikö vain valita kokovalkoista tai kevyt ja mahdollisimman neutraali sävy tehosteseinään. Päätin kuitenkin antaa mennä ja valitsin oleskelutilaan vaaleanpunaisen kontrastiseinän. En vain päässyt yli siitä, kuinka kivalta se näytti kaikissa inspiraatio-kuvissani. Ja ihan sama mitä muut siitä tykkäävät, tai tykkäänkö lopulta itsekään. Me sisustamme omaa viihtyvyyttä varten ja jos värin valinta menee omastakin mielestä täysin pieleen, aina voi maalata päälle. Parhaimmillaan kuitenkin jopa villistä sävyvalinnasta voi syntyä suosikki asioita koko kodissa. Näin kävi minulle ja vaaleanpunainen seinäni tuntuu yksityiskohdalta, joka tekee tästä juuri minun näköisen kodin. ❤️

Toteutimme yhdessä Teknoksen kanssa kotini pintojen maalauksen ja koko projekti sujui helposti saadessani heiltä apua esivalmisteluihin, oikeiden maalien ja kiiltoasteiden valintaan. Lähtötilanne ennen remonttia oli helppo, koska kaikki pinnat olivat ennestään valkoiset - tarvittiin vain seinien pesu RENSA SUPER Maalipesulla sekä uudet maalit päälle. Maalipesu oli kätevä seinien pesuun ennen maalauksen aloittamista, koska pesuun ei tarvittu lainkaan vettä tai vedellä huuhtelua ja näin pinta oli heti maalattavissa.

Seinäpinnoille valitsimme himmeän Teknos BIORA 7 Seinämaalin. Seinämaalin kiiltoasteeksi valittiin himmeä, koska se luo rauhallisen tunnelman ja kiiltoasteista se on on loistava valinta olo- ja makuuhuoneisiin. Yleissävyksi valitsimme valkoisista sävyn T1733, jota minulle suositeltiin Teknoksen puolelta. Maalasin myös sisäovet uusiksi Teknoksen maalausohjeiden mukaan. Maaliksi valitsimme siihen saman valkoisen sävyn FUTURA AQUA 40 Kalustemaalista, joka on puolikiiltävä kalustemaali. Ennen ovien maalausta ovet pestiin ja pohjamaalattiin FUTURA AQUA 3 Tartuntapohjamaalilla.

Haastavinta maalauksessa oli ehdottomasti sävyjen valinta. Oleskelutilan sävyissä punnitsin kauan koralliin taittavan ja puuterisen vaaleanpunaisen välillä lopulta päätyen sävyyn T1522. Sävy osoittautui ihan täydelliseksi ja vaikka väri on selkeä vaaleanpunainen, on se sopivan rauhallinen eikä ole tilassa liian dominoiva. Olenkin jo saanut todella paljon kehuja ja kyselyitä seinän sävystä, eli en ole ainoa joka on ihastunut siihen yhtä syvästi! Vaaleanpunainen oli oikeastaan tosi hyvä valinta oleskelutilaan, koska siihen on helppo yhdistää monia sävyjä ja luoda todella erilaista tunnelmaa kalusteilla ja tekstiileillä. Vitsti, tuo seinä on niin minun lemppari!

Tiesin lähes heti, että haluan makuuhuoneeseen vihreän tehosteseinän, mutta sävyn ja tummuuden valinta tuotti vaikeuksia. Toisaalta pehmeä vaaleanvihreä näytti hyvältä, mutta niin myös syvä metsänvihreä tai petrooliin taittava vihreä. Aika villinä korttina päädyin suht kirkkaanvihreään sävyyn, T1414:een. Yksinään sävy näytti todella räikeältä jopa minun makuuni ja meinasin jo ennen kalusteita maalata sen päälle toisella sävyllä. Onneksi kuitenkin annoin sille mahdollisuuden ja ei vaadittu kuin sänky makuuhuoneeseen ja seinän sävy muuttui täydelliseksi! Eli ehdottomasti ensiksi kalusteet paikoilleen tyhjää tilaa maalatessa ja vasta sitten tekee päätökset uudelleen maalauksesta, mikäli sävy tuntuu räikeältä. Olen ollut myös tähän vihreään sävyyn todella tyytyväinen, eikä se ole tehnyt pienestä makuuhuoneesta lainkaan ahtaan tuntuista.

Päätin maalata myös eteiseen tehosteseinän (jep, kokovalkoinen ei vain ole minun juttu! 😃). Aluksi löysin aivan ihania inspiraatiokuvia eteisestä, jossa oli luumunsävyinen seinä, mutta päädyin kuitenkin huomattavasti vaaleampaan ja lempeämpään sävyyn, koska tilaan ei tule paljoa valoa. Sävyksi valitsin lämpimän beigen T1675-sävyn. Sävy tekee kivaa ekstraa pieneen eteiseen, muttei ole kuitenkaan liian dominoiva ja päälle hyökkäävä heti sisään astuessa.

Sisämaalauksessa tärkeintä on hyvä alkutyö, kuten seinien puhdistus ja muun muassa listojen suojaus maalarinteipillä. Maalia myös tulee varata tarpeeksi, jotta ne voidaan maalata 1-2 kertaa (vihreän seinän jouduin maalaamaan itse asiassa kolmesti). Maalia on varattava tarpeeksi myös sävyerojen välttämiseksi. Ja mikäli myös katto maalataan, aloitetaan luonnollisesti sieltä edeten seuraavaksi seiniin.

Maalaaminen aloitetaan rajaamalla seinän reunat, katto- ja lattiaraja sekä valonkatkaisijat ja pistorasiat. Apuna voi käyttää pensseliä, rajaajaa ja maalarinteippiä. Tämän jälkeen loput seinistä maalataan telaamalla, aina noin puolen metrin levyinen, koko seinän korkuinen kaistale kerrallaan. Tärkeää on tasoittaa maalipinta telalla samansuuntaisin vedoin alhaalta ylöspäin ottamatta maalia lisää telaan tässä vaiheessa. Siirtyessäsi uudelle kaistaleelle, tehdään se limittäen hieman edellisen kaistaleen päälle, jotta pinnasta tulee tasainen ja siisti. Maalauksen jälkeen maalin annetaan kuivua noin 2 tuntia ennen seuraavaa maalikerrosta.

Maalit ovat ehdottomasti yksi helpoin tapa piristää ja muuttaa kodin ilmettä. Myös maalivalinnat kuvastavat meidän persoonaamme ja makua ja koen, että omat valintani ovat aivan minun näköiset. Ja kuten alussa jo kirjoitin, tekevät tästä kodista juuri minun kotini. Alla vielä pari kuvaa lähtötilanteesta remontin ensimetreillä. Täysin erilainen fiilis ja jo pelkkä maalista kuluneiden sisäovien maalaus olisi yksinään tehnyt ihmeitä!


Millaisia kodin maalaajia te olette? Tuleeko seinien olla hillityt vai löytyykö myös teidän kodista värikkäitä tehosteseiniä?

Ps. Kannattaa tutustua Teknoksen todella hyviin, kaikkien kodin pintojen maalausohjeisiin.


2 kommenttia:

  1. Noi värit on kyllä tosi ihanat! Tekisi itekin mieli maalata näitä vuokrakämpän seiniä, kun alkaa valkoinen kyllästyttämään :D

    VastaaPoista
  2. Sun koti näyttää ihanan viihtyisältä :) Ite asun vuokralla niin joudun tyytymään valkoisiin seiniin, muuten kyllä varmasti maalaisin tai tapetoisin ja valitsisin varmaan jotain melko räväkkää :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela