Ketterät autokaupat

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Kaupallinen yhteistyö Autolle.com

Aina ei meinaa muistaa, että ajokortin suorittamisestakin on jo melkein 12 vuotta ja siitä lähtien olen aina omistanut oman auton. Vaikka nykyään auto ei ole edes viikottaisessa käytössä, on se silti minulle tärkeä ja ajatus omasta autosta luopumisesta tuntuu kaukaiselta. Varsinkin, kun osa perheestäni asuu paikassa, jonne ei edes pääse julkisilla millään tavalla näppärästi ja muun muassa mökkimatkoja ei pysty kulkemaan ilman autoa. Myös koiran kanssa matkustaminen on mukavampaa, kun koira saa matkustaa aina tutussa, omassa boksissa auton sisällä. Ja koska en ole varttunut pääkaupunkiseudulla, on oman auton omistaminen ollut perheeni ja kavereideni osalta lähes itsestään selvää heti siitä lähtien, kun saa ajokortin.

Vaikka auto on asia, josta en mielelläni luopuisi, en ole mikään autokauppojen suurin ystävä. Olen elämäni aikana omistanut kolme eri autoa, joista viimeisin sai minut vakuuttuneeksi, etten todellakaan alkaisi vaihtamaan autoa parin vuoden välein mikäli autokaupat ovat niin aikaa vieviä. Jo pelkkä sopivan auton etsiminen voi viedä pitkän aikaa, varsinkin jos tietää tarkalleen minkä auton haluaa, ja kun sopiva löytyy, huonoimmalla tuurilla se sijaitseekin toisella puolella Suomea. Esimerkiksi viimeisimmän auton ostin noin 200 kilometrin päässä sijaitsevasta liikkeestä ja mikäli auto ei olisi miellyttänytkään, olisi koko useamman tunnin reissu ollut täysin turha. Ja tuo 200 kilometriä ei vielä edes ole kovin paha, mutta muutama kiinnostava lähti heti pois laskuista, koska niiden sijainti oli yksinkertaisesti aivan liian kaukana. Viime kauppoihin ei edes liittynyt vanhan auton myyntiä uuden tieltä, mutta jos sekin olisi pitänyt tehdä, olisi oma kärsivällisyys loppunut paljon aikaisemmin. Hyvässä ja pahassa olen aika kärsimätön ja haluan asioiden hoituvan nopeasti sekä sujuvasti, joten tuota yhtälöä ei ole todellakaan tehty auton myyntiä ja ostoa varten! 😄

Tämän yhteistyön myötä kuulin Autolle.comin helposta ja ketterästä auton ostosta sekä auton myyjälle luodusta Auto Rahaksi-palvelusta, joka nostikin pienen autokuumeen pintaan. Oli sitten ostamassa tai myymässä autoa Autolle.comin kautta, on molemmat palvelut tehty kuluttajalle todella käytännöllisiksi eikä fyysistä autoliikkeessä käyntiä edes tarvitse, ellei itse halua käydä paikan päällä jossakin Autolle.comin kolmesta toimipisteestä Vantaalla tai Kempeleellä. Yksi asia, joka nosti autokuumeen, oli, että olit sitten myymässä vanhaa tai ostamassa uutta autoa, haetaan auto sinun kotipihasta uudelle ostajalle koeajoon (Autolle.comilla 98% koeajoista johta toteutuneeseen kauppaan) tai vaihtoehtoisesti ostajana saat ilmaiseksi sinua kiinnostavan auton koeajoon kotiovellesi toimitettuna ja koko kaupan voi hoitaa omassa kotipihassa koeajon yhteydessä. Yksi ehdoton plussa tässä palvelussa niin myyjänä, kuin ostajana on, ettei auton sijainti rajoita kaupantekoa millään tavalla, koska ei tarvitse itse liikkua fyysisesti auton luokse. Olisiko autokaupat voineet olla näin helppoja reilu pari vuotta sitten, kun ostin viimeisintä autoani?

Autotkin ikääntyvät ja vaikka rakastan nykyistä autoani, on nykyisen auton vaihto ja myyminen ajankohtaista lähivuosina. Auton myynnin voi toki tehdä itse, mutta koen myyjänäkin turvallisemmaksi hoitaa myynnin autoliikkeen kautta. Tällöin et esimerkiksi ole itse vastuussa, mikäli autosta löytyykin uuden ostajan toimesta kuntotarkastuksessa tai koeajossa huomaamaton vika, vaan takuu menee autoliikkeen kautta. Omakohtaisesti suosin aina auton ostoa autoliikkeestä, koska tällöin saa ostamalleen autolle takuun, jota esimerkiksi jouduin viimeisimmän autoni kohdalla hyödyntämään. Ei tarvitse ainakaan jännittää hoituuko asiat, kuten pitää, jos tulee esimerkiksi jotain reklamoitavaa ja auton myyjänäkin voi olla ilman huolta, että joutuu kauppojen teon jälkeen selvittelemään jotain entiseen autoon liittyvää. Jokainen Autolle.comin myynnissä oleva auto on katsastettu ja he myös toteuttavat myyntiin tuleville autoille kuntotarkastuksen ennen myyntiin laittoa. Kuntotarkastus on täysin veloitukseton palvelu niin auton myyjälle, ostajalle, kuin vaihtajallekin. Tämä on mielestäni ihan mahtava lisä avoimen ja turvallisen autokaupan tekoon!

Auto Rahaksi-palvelussa Autolle.com myy autosi puolestasi ja palvelu on auton myyjälle täysin maksuton. Auton myynti lähtee käyntiin sivuilta löytyvän tarjouspyyntölomakkeen täytöllä, jonka jälkeen Autolle.com ottaa yhteyttä auton lisätiedoista, sovitaan hinta autollesi sekä tehdään ajanvaraus kuntotarkastukseen, jossa otetaan samalla auton myyntikuvat. Tämän jälkeen Autolle.com tekee myynti-ilmoituksen autostasi, mutta autosi on käytössäsi koko myynnin ajan, eli voit ajaa sillä siihen saakka, kunnes auton ostaja löytyy. Autojen myynti tapahtuu usein hyvin nopeasti ja keskimääräinen myyntiaika on ainoastaan 10 vuorokautta ja kun autosi on mennyt kaupaksi, se noudetaan kotipihasta ostajalle koeajoon ja saat sovitun kauppasumman tilille, jos auto myydään. Mikäli taas ostajaa ei löydy autollesi, voi auton ottaa määräajan jälkeen pois myynnistä ilman kustannuksia.

Auton myynnin osalta tällainen palvelu kuulostaa aivan täydelliseltä ja itselle helpolta, koska itse ei tarvitse tehdä kauppakirjoja, auton valokuvausta eikä edes myynti-ilmoitusta. Myöskään yhteydenottojen käsittelyyn tai koeajojen järjestämiseen ei mene omaa aikaa. Vitsit, niin kätevää ja helppoa auton myyntiä!

Autolle.comin yritysidea on, että Auto Rahaksi -palvelun avulla jokainen voi jättää autonsa veloituksetta myyntiin Autolle.comille ja näin saada autostaan reilun markkinahinnan sekä hoitaa autonsa myynnin nopeasti ja vaivatta. Ostaja saa taas ammattilaisen tarkastaman auton ilmaisella kotiinkuljetuksella luotettavasti. Heidän kauttaan on myös mahdollista ostaa tuontiautoja Euroopasta.

Oliko Autolle.com tai Auto Rahaksi-palvelu teille ennestään tuttu?

Kuvat Otto Mellais

1 kommentti:

  1. Kiva auto! Itselläkin on tällä hetkellä menossa kolmas kulkupeli. Täällä Kuopiossa auto on kyllä ihan ehdoton työmatkoihin, tosin nyt pitäisi viedä auto autohuoltoon kun pakkasten myötä tuli taas jotain pientä vikaa. Tuo kuntotarkastus ennen myyntiin laittoa kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela