Poikkeustilanne laittaa miettimään

Olen pärjännyt koronasta johtuvan eristäytymisen ajan todella hyvin. Joinakin päivinä jopa nauttinut siitä, että voi vain olla koton ilman velvollisuuksia lähteä johonkin tai tuntematta lainkaan fomoa. Fear of missing out ei ole todellakaan pyriönyt mielessä ja nyt olen enemmän kokenut kiitollisuutta siitä, että voi tehdä todella tavallisia asioita: ulkoilla, katsoa sarjoja ja leffoja, istua kotona tai ulkona kuuntelemassa podcastia tai musiikkia sekä jutella kavereiden ja läheisten kanssa puhelimessa. Kaikkea todella tavallista, jolle ei normaalissa ajassa välttämättä muka löydy aikaa tai sopivaa hetkeä. On myös kiva, kun on enemmän päiviä, jolloin tulee spontaanisti vain oltua tekemättä mitään, nukuttua pidempään (jopa arkena!) ja muutenkin päivät ovat temmoltaan rauhallisempia, vaikka onnekseni työjutut ovat pysyneet normaalina. Toki ikävöin ystävieni ja perheeni kanssa vietettyä "normaalia" aikaa sekä esimerkiksi ravintoloissa syömistä, menee silti oikein hyvin olosuhteisiin nähden.

Verraten edellisiin kuukausiin, olen tämän poikkeustilan aikana huomannut miettiväni enemmän parisuhdetta ja perheen perustamista ja olen myös selkeästi kaivannut toisen ihmisen läsnäoloa. Eniten nämä ajatukset tulevat mieleen, kun vietän päivän rauhallisia ja niin sanottuja hiljaisia hetkiä - rauhallisia viikonloppuaamuja, vapaita iltoja tai käyn nauttimassa kauniista säästä ulkona. Näissä tilanteissa kaipaan sitä, että voisi jakaa hetken jonkun kanssa.

Omassa tilanteessa uskon, että syy näihin ajatuksiin on fyysisen kontaktin ja läheisyyden kaipuu, ei sosiaalisuuden vähyys. Vaikka olen ollut kauan ilman parisuhdetta, olen ennen tätä tilannetta käynyt ulkona ja treffeillä, tavannut ihmisiä ja muutenkin viettänyt aikaa tiiviimmin ystävieni ja perheeni kanssa. Nyt koen pitkälti, että elämässäni ei ole lämpöä ja välittämistä kuten ennen. Ehkä myös kesän kynnyksellä olo saa myös kaipaamaan parisuhdetta, kun viime vuonnakin tapahtui.

Olen ehkä käyttänyt viime kuukausina liikaa aikaa parisuhdeohjelmia katsellen (Love is blind oli niin ihana!) ja omaa tilannettani miettiessäni en yhtään ihmettele, että deittiohjelmia on paljon ja ne ovat todella suosittuja. Esimerkiksi itseäni miettiessä tunnistan itsessäni salamaihastujan. Joko alan pitämään ihmisestä heti ja perhosia on vatsassa alusta lähtien tai en saa oikein mitään fiilistä aikaiseksi. Monen kanssa olen yrittänyt käydä ulkona vielä uudestaan tai useammankin kerran, mutta pinttynyt ajatukseni siitä, että se fiilis pitää tulla heti, ehkä estää edes tutustumisen myötä tunteiden kehittymisen. Poikkeuksia ovat tehneet ainoastaan tilanteet, jossa olen tavannut ja tutustunut ihmiseen vähitellen esimerkiksi kaveripiirin kautta. On varmasti helpompi luoda tunteita toiseen esimerkiksi Love Islandin kaltaisen ympäristön myötä, kun aikaa vietetään tiiviisti yhdessä ja rajoitettujen kontaktien rajoissa.

Ei varmasti yllätä, että olen viime aikoina miettinyt sitä, olenko "luovuttanut" joidenkin kanssa liian aikaisin. Olisiko parempi olla kärsivällisempi ja antaa tunteiden kehittyä rauhassa, jos molemmilla on siihen tahtotilaa? Toisaalta taas ajatus tästä tuntuu epämiellyttävältä, koska samalla sen tilalla voisi olla joku, kenen kanssa on heti alusta lähtien se tietty fiilis, jonka haluan kokea. Vaikea tilanne, eikä nykyajan Tinder-kulttuuri tee siitä yhtään helpompaa. On niin iisiä kurkata mahdollisuudet johonkin mahdollisesti parempaan.

Olen jonkin aikaa kokenut olevani valmis paikoilleni asettumiseen, vaikka minulla ei ole mikään kiire perustaa perhettä. En edes näkisi itseäni nyt, enkä vielä ainakaan pariin-kolmeen vuoteen äitinä ainakaan suunnitellusti. Tämä tilanne ja pieni epävarmuuden tunne on saanut enemmän haluamaan parisuhdetta ja osittain turhauttaa, kun niin moni potentiaalinen tilanne, jossa tapaa fyysisesti ihmisiä, on viety pois. Turhauttaa, mutta ei tälle voi mitään. Nyt niin moni muu asia ja yleisesti hyvinvointi on niin paljon tärkeämpi, joten turha murjottaa tällaisesta asiasta. Kaikki aikanaan. Ja on varmasti monia, jotka ovat hieman kateellisia minun kaikelle vapaa-ajalle ja yksinololle. Puolensa kaikella. 😊

Onko teillä herännyt samanlaisia fiiliksiä?