Sanana naisellisuus on mielestäni todella vanhanaikainen, jonka tarkoitus tuntuu olevan naisten asettaminen tietynlaiseen muottiin - olla hento, sievä ja näyttää siltä, miltä naisen kuuluu näyttää. Vanhanaikaisesti ajateltuna ei ole naisellista pukeutua löysiin farkkuihin, leikata lyhyttä tukkaa, harrastaa miehekkäitä lajeja tai ylipäätänsä käyttäytyä miehekkäästi. Naisellisuuteen liitetään myös tiettyjä ulkonäöllisiä piirteitä.
Sanoina naiseus ja naisellisuus ovat täysin vastakohtia, eikä niissä ole mitään samaa. Naisena en koe, että minun tulisi mahtua näihin vanhanaikaisiin muotteihin, mutta miellän silti itseni aika naiselliseksi ainakin sen suhteen, millaisista asioista pidän. Pidän parhaiden puolieni korostamisesta, naisellisista vaatteista ja monista muistakin naisten jutuiksi mielletyistä asioista. Kuitenkin nykyisin koen ne enemmän sukupuolineutraaleiksi asioiksi ja mielestäni on ihan mahtavaa, että sukupuolellamme on entistä vähemmän merkitystä sen kanssa, mistä "saamme" pitää ja mistä emme. Tai miten meidän tulisi käyttäytyä tai miltä näyttää ulospäin.
Sunnuntaina vietetään naistenpäivää, jonka alkuperäinen merkitys on ajan myötä alkanut muuttumaan. Miehiä kehotetaan ostamaan naisille kukkia ja suklaata, vaikka päivän yksi alkuperäisistä tarkoituksista on juuri tasa-arvon edistäminen. Jos naistenpäivä mielletään päiväksi, jolloin miesten tulee muistaa naisia asioilla, joista naisten kuuluu pitää, menee päivän sanoma täysin vastakkaiseen suuntaan. Tulevan naistenpäivän kunniaksi kehotankin ihan jokaista naista olemaan entistä enemmän oma itsensä ja miehiä kohtelemaan naisia tasa-arvoisina. ❤️
Cocopandalla juhlitaan naistenpäivää koko viikonlopun ajan ja lähes koko valikoima on 25 % alennuksessa perjantaista sunnuntaihin. Ja vaikka kyseessä on naistenpäivän kampanja, on alennuksessa yhtä lailla miesten tuotteetkin. Kauneus, ihonhoito ja meikit eivät ole sukupuolisidonnaisia asioita, kuten ei tällaistenkaan kampanjoiden kuulu olla. Juhlitaan naistenpäivää tai ei.
Puhuin tekstin alussa siitä, kuinka miellän itseni naiselliseksi, mutta yhtä suuri merkitys minulle on sillä, että voin olla ulkonäöllisesti myös todella unisex ilman, että se määrittelee minua ihmisenä. Esimerkiksi oma tyylini vaihtelee päivittäin täysin fiiliksen mukaan. Nykyajan naisena olemisessa ihan parasta onkin juuri se, että voimme olla ihan mitä haluamme. Naisina olemme ihan yhtä arvokkaita ollessamme farkuissa ja t-paidassa ilman meikkiä, kuin silloin, jos meillä on päällä mekko ja punatut huulet. Tulee myös muistaa, ettei perinteisestä naisellisuudesta pitämisessä ei ole mitään väärää vaan merkityksellistä on, miten meitä kohdellaan ulkonäön perusteella. Ja jos haluaa naistenpäivänä mieheltä kukkia ja suklaata, on se täysin ok. Tärkein on, että meillä on yhtäläiset oikeudet kuin miehillä.
Itse pidän meikkaamisesta ja laittautumisesta ja erityisesti punatut huulet sekä tuuheat pitkät ripset ovat se minun juttuni ja asia, joka tekee minusta itsevarmemman. Samoin hajuvesillä on iso merkitys siihen, millaiseksi tunnen oloni ja vaihtelen tuoksuja fiiliksen mukaan. Cocopandan kampanjassa on mukana tosiaan lähes koko valikoima ja halusin vinkata sieltä muutamia minun suosikkeja, kuten Laura Mercier Loose Setting Powder, Real Techniques Starter Set ja NYX Professional Makeup Ultimate Multi-Finish -luomiväripaletti (kuvissa ihana Warm Rust).
Tuoksuissa mieltymykseni on joko todella raikas ja kevyt tuoksu, tai sitten mausteinen ja suht voimakas. Mikä pitää jälkimmäisistä, kannattaa laittaa mieleen Hugo Boss The Scent for Her Private Accord Eau De Parfume! En pitänyt ollenkaan alkuperäisestä The Scent- tuoksusta, mutta tämä on todella ihana!
Vinkkaan myös parista minulle uudesta tuotteesta, jotka osoittautuivat molemmat todella hyviksi! Mainitsin aikaisemmin pitäväni tuuheista ja pitkistä ripsistä ja L'Oréal Paris False Lash Bambi Eye Mascara osoittautui ihan super hyväksi! Muovinen harja erottelee ripset nätisti, antaa paljon tuuheutta ja pituutta ja ripsistä saa useammalla kerroksella todella näyttävät. Huulille todella kiva tuote on Makeup Revolution Pout Bomb Plumping Gloss, joka pullistaa huulia kevyesti ja antaa kivan sävyn ja kiillon. Kuvissa minulla on huulilla sävy Peachy ja sävyjä on saatavilla yhteensä kuusi.
Cocopandan naistenpäivän kampanja on voimassa tosiaan koko viikonlopun, sunnuntaihin 8.3. asti. Mikäli mielessä on esimerkiksi omien suosikkien täydentäminen, kannattaa kurkata jos oma suosikki löytyisi tarjouksesta!
Ihanaa viikonloppua! Ja mikäli aihe herätti ajatuksia, jättäkää ihmeessä kommenttia! ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!
Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.