Ystävyydestä ja yksinäisyydestä

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Moikka ja ihanaa sunnuntaita! Ja hyvää ystävänpäivää näin jälkikäteen. Minun piti jo eilen päivittää blogia, mutta jotenkin ajatukset eivät vain muuntautuneet sanoiksi. Uusi yritys tänään.

Tällä viikolla mielessä on pyörinyt perjantaisen ystävänpäivän myötä ystävyys, mutta samalla myös yksinäisyys. Olen lähes koko ikäni kokenut olevani jollain tapaa usein ulkopuolinen ja täyden luottamuksen ystävyyssuhteiden rakentaminen on tuntunut vaikealta. Oikeastaan pahin yksinäisyys tuli vasta aikuisiällä poukkoilevien opintojen ja tiheän muuttamisen myötä. Sain aina ystäviä, mutta monet niistä olivat "lounasystäviä" ja lähinnä ihmisiä, joiden kanssa vietin aikaa ainoastaan suunnitellusti. Vuosia elämästäni puuttui ihminen, kenelle laitan viestiä, kun jotain hauskaa tapahtuu tai kun mieli ei ole siellä korkeimmalla. Nyt kun mietin tätä asiaa, ehkä juuri se ulkopuolisuuden tunne on saanut minut aina jatkamaan blogin kirjoittamista. Pystyn jäsentelemään tunteeni parhaiten tekstin muodossa ja olen aina kokenut, että joku kuuntelee ja ymmärtää, vaikka fyysisesti elämässäni ei ole läheistä ihmistä - ja se joku olette olleet te. Kiitos teille kaikille lukijoille. ❤️

Ihan tekstin alkukappaleissa haluan sanoa, että aikuisenakin voi löytää sydänystäviä. Minulla on muutama läheinen ystävä, joihin tutustuin jo yläasteella, mutta elämäntilanteet muuttuvat ja aikuisuuden myötä yhteisen ajan järjestäminen hankaloituu. Itse koin erityisesti Helsinkiin muuton jälkeen, että ystävyyssuhde säilyi, mutta yksinäisyys jäi, eikä ympärillä ollut oikein ketään, kenen kanssa viettäisin vapaa-aikaa. Kuitenkin viime kesänä elämääni tuli erityinen ystävä, joka täydentää minut. Ystävien löytämisen eteen tulee tehdä työtä ja trust me, se on yhtä uuvuttavaa kuin deittailu, mutta se kannattaa. Kävin monilla "ystävätreffeillä", mutta oikean tullessa vastaan, kaikki vain toimii - aivan kuten parisuhdettakin etsiessä. Tulee vain olla avoin, ennakkoluuloton ja kärsivällinen. Ja parhaimmassa tapauksessa uusi ystävä saattaa tulla elämään aivan yllättäenkin tai löytyä vanhoista tutuista. Minulle kävi myös näin ja olen siitä todella onnellinen.

En ole mikään ystävänpäivä-tyyppi ja aika harvoin vietän sitä mitenkään erityisesti - maksimissaan ehkä käyn syömässä tai teen jotain muuta ystävän tai ystävien kanssa. Viime perjantaina kuitenkin minuun iski todella kovaa fomo ja tuntui, että missaan kaiken. Olisi ollut ihania pr-tilaisuuksia ystävänpäivän kunniaksi, olisin halunnut nähdä ystäviäni tai yhden henkilön. Olisin halunnut olla jollain tapaa edes ystävieni lähellä, enkä tuhansien kilometrien päässä. En ollut pitkään aikaan tuntenut itseäni yhtä yksinäiseksi, kuin perjantaina. Ja mitä tein koko päivänä? Lähinnä nukuin ja katsoin Netflixiä ja tunsin, että olen koko maailman yksinäisin ihminen ja kaikki muut tekee jotain kivaa. Mielessä pyöri kaikki epäonnistuneet ihmissuhteet, tunsin itseni huonoksi ja epäonnistuneeksi ja täysin varmaksi siitä, että ehkä minut on tarkoitettu olemaan ikuisesti yksin. Okei, nyt tämä jo vähän hymyilyttää, kun kirjoitan sen tekstiksi, mutta uskokaa minua, perjantaina ei naurattanut ollenkaan! 😃 Huhheijaa, aina osaa yllättyä miten mieli heittelee ja huonot päivät saattavat viedä täysin pohjamutiin.

Veikkaan, että tämän viikon vaihteleviin fiiliksiin on vaikuttanut myös minuun kohdistuneet Jodel-keskustelut ja vaikka tiedän, ettei saisi välittää, joskus ne iskevät todella syvälle. Voisin poistaa Jodelin puhelimestani, mutta en pysty, koska koen silloin menettäväni lopullisesti kontrollin minusta käytäviin keskusteluihin. Moni Jodelia käyttävä varmasti tietää, että kaikki siellä oleva ei todellakaan ole totta, tai asiaa on vähintään liioiteltu tai väritetty, mutta voin rehellisesti myöntää, että kyllä ne valheellisetkin ja väritetyt keskustelut satuttavat. Monesti tekisi mieli oikaista, mutta en tee sitä, koska se tuntuu turhalta itsensä puolustelulta. Hitsit, tuntuu niin utopistiselta, että jollain tapaa julkisuudessa olevien tulee kestää tällaista ilman mitään keinoa puolustautua tai suojella itseään ilman, että juttu mahdollisesti paisuisi ennestäänkin. Jodelissa on paljon hyvää, mutta vastapainona myös paljon negatiivisuutta ja muihin ihmisiin kohdistuvaa keskustelua, joka oikeasti satuttaa. Tällä viikolla onkin pyörinyt paljon myötätuntoisuus muita ihmisiä kohtaan ja se, että me kaikki olemme virheellisiä.

Pakko vielä tähän loppuun palata ystävyys-teemaan. Muistan, että kirjoitin joskus muutamia vuosia sitten siitä, etten kaipaa ainakaan uusia ystäviä elämääni. Nyt paljon asiaa miettineenä ja erilaista ystävyyttä, mutta myös yksinäisyyttä, kokeneena voin myöntää, että tuolloin täytin ystävien puuttumisesta johtuvan kolon treenaamisella. Luulin, että ihminen pärjää hyvin itsekseenkin, mutta oli niin syvällä siinä kaikessa kuplassa, eikä se ollut tervettä. Ihminen kaipaa ystäviä, ei välttämättä montaa, mutta ainakin yhden. Ja se voi olla ystävä somessa tai fyysinen, paljon läsnä oleva ystävä. Nyt, kun elämässäni on vilpitöntä ystävyyttä, olen oppinut arvostamaan sitä ja vaalimaan kaikkea, jota se tuo minulle.

Hei ihanaa sunnuntaita ja palataan ensi kerralla jonkin keveämmän parissa! ❤️

1 kommentti:

  1. Kiitos hyvästä ja ajatuksia herättävästä postauksesta. Ja kiitos yleisestikin, että jaat ajatuksiasi blogin muodossa. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela