Saako treenistä pitää taukoa ilman huonoa omatuntoa?

Hyi hemmetti mikä lihaskipu alakropassa! Tekisi mieli sanoa, etten varmana enää koskaan mene salille, mutta niin se vaan on kohta taas aika vaihtaa salivaatteet päälle ja suunnata salille. Olen vuosia saanut hyvin pidettyä treenimotivaation yllä ja harvemmin on tullut muun kuin sairastumisen takia yli parin viikon taukoa liikunnasta. Nyt olin kunnolla treenaamatta kuukauden verran ja tauon todellakin huomaa. Eipä ole hetkeen tullut tällaisia lihaskipuja treenin jälkeen!

Liikunta olisi hyvä pitää osana arkea ja mitä säännöllisempää se on, sen parempi. Kaikkihan tuon tietää ja itse vuosia säännöllisesti treenanneena tiedän kuinka hyvän fiiliksen treeni tuo. Kuitenkin jostain syystä loppuvuotta kohden mentäessä treenaaminen alkoi tökkiä. Olo alkoi tuntua jo marraskuussa väsyneeltä ja sellaiselta, että olenko tulossa kipeäksi vai ei. Tällöin totta kai on parempi skipata treeni ja levätä edes se ilta, mutta vähitellen treenitauko vain venyi ja venyi. Ehkä aloin hiljalleen uskottelemaan kipeää oloa itselleni, koska liikkuminen ei kiinnostanut eikä treenille lähtemiseen vain ollut energiaa. Aluksi tunsin pientä morkkista treenien skippailusta, mutta lopulta osasin olla itselleni armollinen ja olla välittämättä. Monena vuotena olen käynyt jouluaaton aamuna salilla, mutten tänä vuonna. Pääsin yli siitäkin, että pitäisi mennä jouluaaton jälkeen "kuluttamaan" herkuttelun myötä tulleet kalorit tai sen ajatuksen, että pitäisi nyt treenata, koska tulee joulun ja vuodenvaihteen aikana myös herkuteltuakin. Aluksi ajattelin palata treenin pariin jo viime viikolla, mutta menin salille vasta maanantaina. Annoin itselleni aikaa ja menin vasta, kun oikeasti halusin sitä.

Tänään aamulla mietin sitä, miten vielä muutama vuosi sitten sain itseni pöyräillen salille ihan järkyttävässä kaatosateessa. Asuessani Hollannissa meni treenaaminen usein kaiken edelle, en omistanut autoa ja salimatka oli noin neljä kilometriä. Aika monet kerrat lähdin kaatosateesta huolimatta fillarille salille, kun taas tänään aamulla en saanut itseäni aamutreenille, koska ulkona oli hieman inhottava sää. Aluksi kauhistuin kuinka selkärangaton minusta on tullut, mutta toisena hetkenä olin ylpeä itsestäni. Se treenaaminen ei olekaan minulle enää maailman tärkein asia ja on ihan ok skipata tai siirtää treeni - oli sitten kipeä, huono sää tai muuten vaan ei huvita.

Treenin tulee tukea hyvinvointiamme, ei huonontaa sitä. Puolikuntoisena ei ole pakko raaha itseä treenille, koska nyt vain sattuu olemaan treenipäivä eikä periaatteessa ole kunnolla kipeä. Treenille ei ole pakko mennä, vaikkei olisi mitään kunnollista syytä, mutta ei vain satu sittenkään huvittamaan. Treenin voi skipata, vaikka olisi jo aamulla pukenut treenivaatteet päälle motivoidakseen sinne lähtöä (okei myönnän, että tällöin skippaus on vaikeampaa, mutta nykyään pystyn senkin tekemään vaikka urheiluliivien turhaan pukeminen ja riisuminen on maailman ärsyttävin juttu 😃). Treenaus ei ole elämämme ykkösprioriteetti, jos se on vain asia, jolla täytämme vapaa-aikaamme.

Tauko todellakin teki tehtävänsä ja nyt on jälleen täysin erilainen motivaatio liikuntaa kohtaan. Olen hieman pallotellut, jos treenaisi hetken hieman tavoitteellisemmin esimerkiksi treeniryhmässä, joka tapaa säännöllisesti tai ottaisi hetkeksi Personal Trainerin. Jotain uutta olisi kiva saada treenin saralle, mutta ehkä annan ajatusten muhia kevääseen, koska helmikuussa on edessä muutaman viikon tauko raskaasta liikunnasta. Nyt aion tämän tammikuun ja helmikuun alun vain keskittyä treenimotivaation ylläpitoon ja nautiskella siitä, ettei se salille meno olekaan enää suuri mörkö, joka enemmän vain aiheuttaa ahdistusta, kuin hyvinvointia.

En halua kannustaa ketään liikkumattomuuteen vaan päin vastoin liikkumaan silloin ja siten, kun ja silloin kun se tuntuu hyvältä ja tukee hyvinvointiamme. Liikuntaa ei tarvitse harrastaa nollasta tai tauon jälkeen tiukalla 30 päivän muodonmuutoksilla tai 4-jakoisella saliohjelmalla, vaan itseään kuunnellen, itselle hyvältä tuntuvalla tavalla. Toki pienet pakotuskeinot (kuten se valmiiksi treenivaatteiden pukeminen) voivat olla toisinaan hyvästä, mutta kaiken a ja o on sallivuus levon ja treenin välillä. On okei pitää taukoa liikunnasta pidempikin pätkä, jos mielemme ja kehomme kaipaa sitä, vaikkei toisaalta ole mitään pätevää syytä miksei liikkuisi. Kaikelle ei aina tarvitse olla syytä ja selitystä, vaan tärkeintä on voida hyvin. Joskus vaan kaikki muu on mukavampaa, kuin treenissä hikoilu. ❤️

Huh, tästä tuli aikamoinen ajatuksenvirta, mutta tällaisia fiiliksiä olen pallotellut mielessä viime päivinä. En edes uskalla oikolukea tätä tekstiä ennen julkaisua, jottei tee mieli vain deletoida kaikkea! Mutta toivon, että tämä tsemppasi teitä muitakin treenimotivaation kadottaneita tai niitä, joille treenien skippaus ei tunnu olevan vaihtoehto, vaikka mieli sanoisi täysin muuta.

ps. Kello tulikin jo seitsemän, kun sain tekstin valmiiksi ja kuvat julkaistua. Väsyttää ja pitkä päivä takana, joten skippaankin salin ja menen sinne huomenna, koska nyt vain koti houkuttelee enemmän!

Ihanaa ja hyvinvoivaa keskiviikko-iltaa sinne!