Postikortteja Portugalista

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

En ole vielä Instagramiin jaettujen kuvien lisäksi sen kummemmin kertonut juuri ennen uudenvuoden aattoa olleesta Portugalin reissustani. En ollut aikaisemmin käynyt lainkaan Portugalissa ja ihan heti tähän postauksen alkuun haluan kehua maata! Ehdin nähdä hieman Lissabonia sekä Atlantin rannikkoa, Aljezurin aluetta, viikonlopun aikana ja vau. Ihan mielettömän kaunista arkkitehtuuria ja upeaa luontoa. Jäi hieman harmittamaan, että minulla oli niin vähän aikaa tutustua tuohon maahan. Jäi mietityttämään, jos lähtisin sinne vaikka viikoksi ensi talveja, koska ajankohtana joulukuun loppu oli ihan täydellinen - ei sattunut satamaan ollenkaan, aurinko paistoi ja oli juuri sopivan lämmin kaupunkilomalle.

Ensimmäisen yön yövyin Lissabonissa, jossa ehin viettää lauantaina lähes koko päivän. Olin bookannut päivälle kuvaajan, koska halusin ihan ehdottomasti kuvia kuvankauniissa Lissabonissa. Se oli muuten ihan täydellinen päätös, koska pääsin tutustumaan Lissabonin kauniisiin nähtävyyksiin ja melkein pari tuntia ympäriinsä kävellessä näki kaupunkia todella hyvin. Lisäksi hetkestä jäi lukuisa määrä ihania kuvia, joita olenkin jo jakanut todella paljon Instan puolella.

Lähdin Portugaliin yhden koiran takia, jonka takia otin lauantaina vuokra-auton alle ja lähdin ajamaan reilun kolmen tunnin ajomatkan päähän Algarven Vale da Telhaan, joka sijaitsi etelä-Portugalissa Atlantin rannikolla. Tuo alue on surffaajien suosiossa, enkä yhtään ihmettele. Ihan mieletön rannikko! Vitsi, tuli niin kamala hinku päästä sinne testaamaan surffausta, vaeltamaan ja ratsastamaan. Sunnuntaina käymäni Ribat da Arrifana, joka on aikoinaan ollut muslimien linnoitus Portugalin rannikolla, oli niin kaunis paikka luonnon osalta ja vitsit se rantakallio ja meri! Mieletön paikka.

Tämä jäi nyt todella pintapuoliseksi "matkapostaukseksi" Portugalista, mutta annetaan kuvien puhua puolestaan. Ensi kerralta sitten runsaammin matkavinkkejä! ðŸ˜‰

Ihanaa sunnuntain jatkoa!

1. ja 5. kuva Adriana Pereira

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela