Tämän joulun ajatuksella hankitut lahjat

perjantai 13. joulukuuta 2019

*-merkityt mainoslinkkejä

Jouluun on enää alle kaksi viikkoa. Ihan hullua! Itse olen suht "onnekkaassa" tilanteessa, ettei perheessäni anneta nykyään enää hirveästi joululahjoja, vaan me lapset lähinnä muistamme yhteisellä lahjalla vanhempiamme ja jollain pienellä isovanhempia. Ja no, saattaa olla, että veljentytölleni tulee myös aina hankittua jotain sekä ensi vuonna syntyvälle pienokaiselle. Olen muuten todella innoissani, että minusta on tulossa pian tuplatäti!

Vaikka itse selviän helpolla joka vuosi joululahjojen suhteen, halusin osaltani vinkata muutamia lahjavinkkejä mikäli vielä on hankkimatta joululahjoja. Ja huikkaan tähän samaa, että kannattaa kiinnitellä huomiota myös siihen, miten lahjansa pakkaa. Esimerkiksi sanomalehti ja paperinaru on kaunis tapa paketoida lahjat, sillä tavallista lahjapaperia ja kiiltävää lahjanarua ei saa laittaa muualle, kuin energia- tai sekajätteeseen. Täällä on muuten huippuhyvät joulunajan kierrätysohjeet niin lahjaroskalle, kuin elintarvike- ja kynttiläjätteellekin! Sitten niihin lahjavinkkeihin:

🎄 Vuoden 2020 kalenteri ja esimerkiksi Weecoksen valikoimasta löytyy kauniita, eettisiä kalentereita* vuodelle 2020.

🎄 Äänikirjapalvelun tilaus, kuten Nextory* tai fyysinen kirja. Adlibriksella* on todella hyvä valikoima ja kannattaa kurkata erityisesti dekkarit*.

🎄 Aineeton lahja, kuten hyväntekeväisyyden kertalahjoitus, on ihana, hyvänmielen lahja. Alla muutama kohde ja hanke, johon kannattaa tutustua:
Plan Suomi
Luonnonperintösäätiö
Hope
SEY Suomen eläinsuojelu
John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri
WWF
Mieli ry
Solidaarisuus
Suomen luonnonsuojeluliitto

🎄 Kauneudenhoito ja kosmetiikka, joka menee varmasti käyttään, kuten lahjansaajan lemppareiden täydennys tai lahjakortti. Kurkkaa lahjoja esimerkiksi Cocopandan* (verkosta ostettavana myös 50€ lahjakortti!*), Kicksin* ja Skincityn* lahjavalikoima.

🎄 Elämyslahjat kuten hieronta, rentoutuskellunta, kasvohoito tai leffa- tai teatteriliput toimivat aina.

🎄 Ruokalahjat, joko ostettuna tai itsetehtynä - tai niiden sekoitus! Yksiä suosikkejani lahjoiksi ovat laadukas punaviini ja käsintehtyä, viiniin sopivaa suklaata, juustoja ja hyvä hillo, siemennäkkäri ja keksit, käsintehdyt konvehdit ja laadukas vastajauhettu kahvi tai kahvipavut.

🎄 Kotimainen tai eettinen muoti ja asusteet. Lahjavinkkejä kannattaa kurkata Weecoksen sivulta!*

🎄 Ajaton ja kestävä design ja muut Zero Waste-lahjat. Inspistä voi kurkata Zero Waste-lahjoihin* ja piensisustukseen*.

Kuvan tuotteet: Shelas -meikkipeili 29,95€* / Skincity Experience Box 2019 46€* / Kirjat Adlibris* / revivocandela -kynttilä 25€* / NOUKI hiusdonitsi 8€* / Victor & Rolf Flowerbomb -lahjapakkaus 59,30€* / Benefit Honk If You're Hot Gift Box 44,65€*

Mitkä ovat teidän parhaat joululahjavinkit?


Kuvat Joanna Suomalainen

2 kommenttia:

  1. Ihania ideoita! itse ostin oikeastaan kaikille vain aineettomia lahjoja tai sitten sellaisia asioita mitä tarvitsivat :) Esimerkiksi isälle lähti siskojen kanssa yhteisenä ostettuna museokortti, ja sen ajattelin pyytää lahjaksi myös porukoilta itselleni!

    Ja hei btw, mistä tuo ihana takki on?

    VastaaPoista
  2. Itse olen jo useamman vuoden hankkinut perheelle ainoastaan noita aineettomia lahjoja, ja niitä on arvostettu kyllä kovasti. Olen myös ehdottanut töissä josko tekisimme yrityslahjoituksen johonkin yhdessä valittuun kohteeseen työntekijöiden lahjojen sijaan. Hyvä vinkki tuo sanomalehden ja paperinauhan käyttäminen paketointiin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela