Miksi unelmoin aina isosti?

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Rakastan unelmia, unelmointia ja kuulla mistä muut unelmoivat. Sanana unelma ja unelmointi on hieman epävakaa ja jotain, jota ei oikeastaan voi edes määritellä. Itse en näe unelmia mahdottomuutena, kuten jotkut varmasti kokevat, vaan ainoastaan mahdollisuuksina. Jos emme unelmoisi, meillä ei olisi mitään, mitä saavuttaa. Unelmointi antaa meille avoimen mielen, jonka avulla pystymme jäsentelemään unelmat ja realiteetit, joka taas johtaa siihen, että lähdemme tavoittelemaan edes hieman enemmän, kuin mikä olisi se realistisin ja turvallisin vaihtoehto. Itse unelmoin aina todella korkealle, kuten sanotaankin, Dream big, mutta unelmoinnin ja unelmien hyödyt meidän mielelle saa unelmoimalla jo jostain pienestäkin. Ihan jokainen unelma, jonka asetamme mieleemme, on puolitie sitä kohti- oli sitten kyse jostain isosta tai pienestä unelmasta. Tämän jälkeen kaikki riippuu vain itsestäsi ja siitä, mitä päätät tehdä toteuttaaksesi unelmasi.

Nuorempana unelmointini oli paljon suuripiirteisempää ja unelmani ajottautuivat pitkälle tulevaisuuteen. Ehkä epävarmuus sen hetkisestä omasta olemassaolosta ei sallinut unelmointia lähitulevaisuuteen, vaan unelmat alkoivat aina "sitten kun" sen sijaan, että olisin unelmoinut jonkin asian tapahtuvan pian. Nyt taas huomattava osa unelmistani sijoittuu lähivuosiin ja ne pidemmälle, jopa vuosikymmenien päähän sijoittuvat unelmat, ovat niitä unelmia, jollaisia ajattelin nuorempana unelmie todella olevan. Jotain hieman epärealistista, hölmöä ja sellaista, joista haluan kertoa vain pienelle kouralliselle ihmisiä.

Koen olevani todella onnekas, koska juuri nyt voin sanoa, että elän sellaista elämää, josta joskun unelmoin - tarpeeksi vapautta, mieluisa työ, hyvä taloudellinen tilanne ja koen oloni turvalliseksi. Nyt on hyvä, enkä koe tarvetta unelmoida materiasta tai paremmasta arjesta. Toki unelmoin paljon, itse asiassa kaikista eniten, todella arkisista asioista, mutta nyt arkiset unelmani eivät ole sellaisia jotka liittyisivät arkeni muuttamiseen. En unelmoi maanantain muuttumisesta kansalliseksi vapaapäiväksi, alanvaihdosta, opiskelusta tai pienemmästä työtaakasta. Arkiset unelmani liittyvät pitkälti asioihin, joita minulla jo on, tai hieman isompiin unelmiin, joiden toteuttaminen vaatii pidempää, jopa vuosien kestävää syklitystä. Jos rakastat numeroita ja suunnittelua, suosittelen kokeilemaan unelman toteutumiseen tähtäävää Excel-taulukkoa, johon merkitset aina edellisenä päivänä jonkin huomenna toteutettavan asia, jonka avulla pääset kohti unelmaasi. Mitä tietoisampaa unelmointisi on, sitä enemmän teet oikeita tekoja ja valintoja unelmiesi eteen. Tämä on myös syy, miksi unelmista kannattaa puhua sellaisille ihmisille, joiden tiedät vievän sinua eteenpäin kohti tavoitteitasi ja kannattelevan sinua hetkinä, jolloin et usko itseesi.

Kesäkuussa kirjoitin tekstin siitä, kuinka unelmoin saavuttavani taloudellisen riippumattomuuden. Tämä unelma on edelleen yksi suurimmista unelmistani, mutta tämän unelman toteutumista pohjustaa monta pienempää, lähivuosiin liittyvää unelmaa. Täytyy myöntää, että tämä unelma on myös ollut sellainen, joka on saanut minut toisinaan pelkäämään unelmointia. Pelkään epäonnistumista ja tietoa, että voisin tehdä vielä enemmän unelmani toteutumisen eteen. Pelko on usein läsnä myös paljon pienempien unelmien kohdalla ja negatiivisten muistojen taakka vetää minua säännöllisesti alas. Unelmien toteuttamisessa on tärkeää suunnitelmallisuuden ja tekojen rinnalla uskoa itseensä. Omalla kohdallani tämä on ollut paikoittain vaikeaa, koska jostain syystä olen läpi elämäni kokenut joutuneeni todistelemaan osaamistani ja jopa sitä, että olen hyvä tyyppi. Unelmointi on minulle helppoa ja pystyn unelmoimaan isosti, todella isosti, mutta siinä vaiheessa, kun on aika realisoida ja jäsennella unelmia niihin, jotka haluan todella toteuttaa, saatan kohdata pelon epäonnistumisesta tai olla varma siitä, ettei minusta ole siihen. Varsinkin viimeisimmän vuoden aikana olen kärsinyt todella suuresta huijarisyndroomasta ja vaikka toisaalta tiedän, että olen tehnyt töitä päästäkseni erityisesti työelämässä tähän pisteeseen, koen silti paljon epävarmuutta taidoistani.

Unelmiin liittyvistä pelosta haluan vieä kirjoittaa muutaman sanan pelosta, joka liittyy unelmien toteutumiseen. Moni varmasti tietää sen tunteen, kun jokin kauan odotettu on ohi. Odotuksen jättämää aukkoa on vaikea lähteä täyttämään ja hetkellisesti päällimmäinen tunne voi olla jopa pettymys. Varsinkin unelmista puhuessa, jos toteutunut unelma ei toteutuessaan annakaan meille sitä, mitä luulimme. Haluan uskoa siihen, että aina pystyisi olemaan äärettömän onnellinen jokaisesta saavutuksesta, mutta näin ei vain ole. Vaadimme itseltämme niin hirveästi, joka on ajanut meidät siihen, ettei unelmien toteutuminenkaan välttämättä tunnu miltään. Olisiko sittenkin pitänyt unelmoida isommin? Olisinko voinut toteuttaa unelmani nopeammin? Oliko unelmani toteuttamiseen käyttämäni aika ajanhaaskausta?

Mainitseman meitä alaspäin vetävät ajatukset voivat olla unelmien toteutumattomuuden lisäksi unelmien esteenä. Epävarmuus ja unelmoinnin pelko vetävät meidät tilaan, jossa emme pysty näkemään unelmiamme. Jos emme kykene unelmoimaan millään tasolla, ei meillä tule koskaan olemaan keinoja niiden toteuttamiseen. Tällöin vaihtoehtona on elää jatkuvasti kädenlämpöistä elämää ilman suurempaa päämäärää. Tämä on yksi syy, miksi pidän erityisen paljon unelmoimisesta. Unelmat ovat meidän sisimpämme asettamia tavoitteita ja asiota, joita me todella haluamme. Unelmia ei ole kukaan muu asettanut meidän mieleemme, vaan me olemme määrittäneet ne itse.

Yksi helppo keino omien unelmien löytämiseen on visualisoida mielessään yksi päivittäin tapahtuva asia, jonka tapahtuminen tekisi sinusta onnellisemman. Tämä voi olla ihan mitä tahansa - herääminen kahvin tuoksuun, ruuhkaton työmatka, ikkunanäkymä merelle. Pieniä tai isoja, ehkä jopa omasta mielestä hölmöjä asioita, jotka kuitenkin tekisivät sinusta onnellisemman. Unelma, jonka toivoisit tapahtuvan päivittäin on usein jotain todella arkista tai arkeen vahvasti liittyvää, joka taas tekee siitä sellaisen, että se on täysin mahdollista saavuttaa. Mistä arkisesta asiasta minä unelmoin? Unelmoin siitä, että voisin joka aamu herätä hyvän huomenen toivotukseen joko kasvotusten tai viestillä - käsinkirjoitetuun tai Whatsappissa laitettuun. Pieni juttu, mutta juuri minulle unelma, jonka toivon toteutuvan oikean henkilön kanssa.

Vielä loppuun haluan heittää ilmoille muutaman kysymyksen, joiden avulla voit löytää oman unelmasi ja keinot sen toteutumiseen. Nämä yhdeksän kysymystä olen kysynyt itseltäni monesti ja kysyn edelleen säännöllisesti ollessani epävarma unelmistani:

  • -Millaiselta ihanne-elämäsi näyttää?
  • -Ketä ihanne-elämääsi kuuluu?
  • -Mitkä ovat vahvuutesi?
  • -Mitkä ovat heikkoutesi?
  • -Mitä taitoja sinulla on?
  • -Kuinka unelmasi saavuttaminen muuttaisi elämääsi?
  • -Mikä vetää sinua kauemmas ihanne-elämästäsi?
  • -Mitä sinun on tehtävä seneteen, että voit saavuttaa unelmasi?
  • -Milloin aloitat muutosten ja tekojen tekemisen saavuttaaksesi unelmasi?
Voisin kirjoittaa loputtomiin unelmista ja unelmoimmin hyödyistä. Vaikka itsellenikin on ajoittain vaikea hyväksyä unelmiani tai tällä hetkellä esimerkiksi toisinaan pelkään kaiken romahtavan, koska koen olevani onnekas ja saavuttaneeni monet unelmistani, haluan silti pohjimmiltani uskoa siihen, että isosti unelmointi on tarpeellista ja ilman unelmia emme voi saavuttaa sitä, mitä ansaitsemme tai haluamme.


Näiden mietteiden myötä toivotan ihanaa sunnuntai-iltaa! ❤️

2 kommenttia:

  1. Unelmointi on elämän sokeri, eikä ilman sitä saavuta tavoitteita elämässä 👍 Itse myös elän unelmaani pienen pojan äitinä, ihanassa avioliitossa, matkojen ja arjen kauneuden keskellä ♥️ (arjensuklaasuukkoja.blogi.net)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela