10 x Puhelimen kameran rullasta

maanantai 12. elokuuta 2019

Hitsit kuinka hauska viikonloppu takana! Perjantai meni rauhakseltaan vanhempien luona maalla, mutta lauantaina otettiin perjantaita kiinni ihan huipuissa Marsaanan ja BikBokin järjestämissä #bikbokxfestival -bileissä. Ihania persikkadrinkkejä, hyvää musiikkia, täydellinen sää, ystäviä, uusia tuttuja, naurua, lukuisia skoolaus-bumerangeja ja halauksia. Päälimmäisenä ajatuksena koko nelituntisen aikana oli kiitollisuus. Vitsi mitä ihmisiä mun ympärillä on just.

Juttelin BikBokin bileissä muutaman uuden tutun kanssa vaikuttajien välisesta verkostoitumisesta ja yleisesti siitä, miksi osa ihmisistä on tosi töykeitä muita kohtaan. Vaikka tietenkin on "eritasoisia" vaikuttajia, en itse näe välillämme esimerkiksi kilpailuasetelmaa, joka voisi olla syy siihen, ettei haluta kaveerata tai edes moikata muita. Meistä jokainen kuitenkin tekee työtään omilla kasvoillaan ja omalla henkilöbrändillään eikä ole yhtään keneltäkään pois, jos omaa edes normaalit käytöstavat, moikkaa ja esittelee itsensä. Näissä tilaisuuksissa on juuri parasta se, että on mahdollisuus tutustua uusiin tyyppeihin, kuulla millaista somea he tekevät ja ennen kaikkea oppia tuntemaan kuka siellä Instagramin ja blogien takana oikeasti on.

BikBokin bileiden jälkeen treffasin vielä ystäväni ja suunnattiin aluksi Holidayn terassille drinkeille ja ilta päättyi kevyeen dinneriin Yes Yes Yesissa. Kävi niin hyvä tuuri, että satuimme saamaan heti paikat baaritiskiltä! Kyseinen paikka on ehkä Helsingin kaunein ja ehdottomasti kaikista instagrammable-ravintola, enkä voinut vastustaa kiusausta ja käydä nappaamassa kuvaa vapautuneessa pöydässä. Viherkasvit, vaalea marmori ja vaaleanpunainen=täydellinen yhdistelmä!

Lauantain vauhdikkuudelle antoi tasapainoa sunnuntain työpäivä kotitoimistossa. Sunnuntaina hymisin onnellisena kahdeksalta herätessäni sitä, että alla oli hyvin nukutut yöunet eikä huonoa oloa, koska päiväbileiden jäljiltä olin kotona jo aikaisin. Tällaisia pitää harrastaa useammin, koska juhlimisessa huonointa on ehdottomasti se kaamea väsymys, joka tekee aivan zombiksi. Nyt sitä ei ollut, jes! Lopuksi koko hauskan viikonlopun päätti Linko Pizzabarin pizzat (Roban Jackie on edelleen mun ykkönen Helsingin pizzapaikoista. Kokeilkaa, jos ette ole käyneet!) ja rento ilta sohvalla. Ei ihan hirveästi parempaa sunnuntai-iltaa voisi toivoa.

Sellainen viikonloppu takana. Tästä tuli aika päiväkirjamainen postaus, mutta viikko sai aika vauhdikaan alun muutaman kiireellisen työjutun takia, joten tämän enempää en saanut itsestäni tähän hätään irti. Ensi kerralla sitten! Ihanaa maanantai-iltaa. ❤️

1 kommentti:

  1. Jackie menee mun testauslistalle, olen ollut siellä vaan musaa fiilistelemässä ja drinkillä! Mä olin kiitollinen kanssa upeista tyypeistä, ilmasta ja että oon pienenä tyyppinä päässyt tutustumaan ihmisiä, joilla on sama intohimo. Mä tykkään kanssa aikaisista bileistä tai sitten että bailaa aamumyöhään mutta on pääasiassa selvänä! ^-^

    xx Laura / Laura Loukola Beauty Blog

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela