Viikonloppuna osasin elää hetkessä

Ihanaa maanantaita ja uutta viikkoa teille kaikille! Minun piti päivitellä blogia jo eilen, mutta en saanut kerättyä sitä fiilistä, jotta olisin saanut annettua teille jotain kuvia enempää. Olin vielä niin kiinni viikonlopun ja oikeastaan koko viime viikon rennommassa lomafiiliksessä, etten halunnut päästää sitä menemään. Tuntui hyvältä viettää ilta käsitellen nämä kuvat loppuun, katsellen sarjoja ja kirjaimellisesti tekemättä mitään. Paitsi käyden kaupassa hakemassa lisää jäätelöä, koska why not. Heinäkuussa saa tehdä mitä huvittaa.

Juuri viime postauksessani kirjoitin kärsiväni kesälomaan liittyvästä fomosta ja pelosta, että jään jostain paitsi, koska tänä vuonna en ole virallisen kesälomani aikana lähdössä lomalle ulkomaille, Tuntuu, että kaikki ovat jossain ja tekevät paljon enemmän, kuin minä. Toki olisi kiva lähteä reissuun ja kokea taas jotain uutta toisessa maassa, mutta rehellisesti, yhtään fomoani lievittämättä, tällä hetkellä ulkomaille lähtö tuntuu jotenkin liian työläältä. Ihan hirveä ristiriita, koska toisaalta on ihanaa, kun ei tarvitse lähteä mihinkään, mutta siitä huolimatta päivittäin katselen lentoja ja mietin jospa sittenkin...

Yksi luonteeni huonoista puolista on, etten kykene, enkä edes halua, suunnitella menoja liian pitkälle. Ahdistun, jos ei ole tilaa spontaaniudelle ja sille, etten voisi tehdä jotain, koska olen jo luvannut muuta. Tai jos minua ei huvitakaan tehdä sovittua asiaa. Toisaalta kiva piirre, mutta toisaalta huono, koska piirre vaikeuttaa minulla muun muassa tekemään suunnitelmia edes saman viikon viikonlopulle. Kaipaan niin paljon omaa aikaa ja oikean mielentilan ollakseni sosiaalinen, joten en osaa edes ajatella, että minun tulisi tietää mitä teen viikonloppuna hirveästi etukäteen. Harvemmin haluan edes torstaina tehdä tarkkoja suunnitelmia tulevan viikonlopun aikana. Kaipaan sitä, että minulla on tilaa tehdä asioita, jotka tuntuvat hyviltä. Kaipaan tunnetta, että voin elää hetkessä, vaikka rehellisesti olen aika huono siinä. Toinen puoli minusta rakastaa rutiineja ja sitä, että viikonloput ovat kuin arkipäiviä. Tuttuja, lämpöisiä ja mukavia. Elämää, jossa ei tarvitse pahemmin astua mukavuusalueen ulkopuolelle.

Viime viikonloppu oli hyvä esimerkki siitä, miksen halua tehdä liian tarkkoja suunnitelmia ja miksi esimerkiksi lomamatkan varaaminen on epäilyttänyt. Minulla olisi hyvin aikaa lähteä vielä matkalle ennen elokuuta, mutta matkan varaaminen saa minut epäröimään. Intuitioni sanoo, etten saa varata mitään, vaikka tuntuisikin ihanalta lähteä. Sisimmiltäni haluan olla Suomessa ja nauttia Suomen kesästä. Kokea täällä asioita, joita ei tulisi muuten tehtyä. Oppia siihen, että myös kotimaassa voi rentoutua.

Koko viikonloppu oli täynnä spontaaniutta, ystävyyttä, lämpöä ja elämää, joka saa edelleen hymyn huulille. Lauantaina herätessäni en vielä tiennyt, että muutaman tunnin päästä heräämisestä istuisin veneessä matkalla Hankoon ja viettäväni seuraavan yön siellä. Juuri tällaiset spontaanit asiat ovat sitä, mitä olen kaivannut rutiineja ja mukavuutta rakastavan minun rinnalle. Viime viikonloppuna elin todellakin hetkessä miettimättä liikaa. Tiesittekö, että kiire ja liika suunnitelmallisuus ovat este hetkessä elämiselle ja sille, että olisit oikeasti läsnä elämässäsi? Tämä on syy, miksi koen liiallisen suunnitelmallisuuden nykyisin ahdistavaksi. Tuntuu, että olen kahlittu tässä hetkessä ja myös tulevaisuudessa.

Monet, minä mukaan lukien, puhuvat siitä, että haluavat elää hetkessä ja olla spontaaneja - tehdä kaikkea hullua. Todellisuudessa aika harva kykenee tähän, koska me rakastamme mukavuutta ja tuttua. Omat ajatuksemme ja epäilyksemme vievät meitä jatkuvasti kauemmas siitä, että osaisimme todella tarttua hetkiin ja elää koko sielullamme. Tiedän istekin, että sisälläni on jotain täysin muuta, kuin mitä suurimmaksi osaksi näytän päällepäin. Hetkinä, jolloin pystyn olemaan täysin läsnä omassa elämässäni, olen aidoin minä ja paras versio itsestäni. Osaan olla hauras, rakastava, hullutteleva. Olla välittämättä liikaa huomisesta, koska sillä hetkellä tuntuu niin hyvältä. Tuolloin olen elossa omassa elämässäni.

Kun osaamme sanoa "ei" liialle suunnitelmallisuudelle ja kiireelle, annamme maailmalle mahdollisuuden tapahtua. Vain tällöin oikeasti elämme ja olemme läsnä hetkissä. Tiedostan omista käyttäytymismalleistani, että vaivun helposti liialliseen suunnitelmallisuuteen ja perfektionismiin, koska olen kokenut koko elämäni olevan aina hieman riittämätön. Voivani tehdä asiat aina vähän paremmin ja olla vielä vähän parempi. Matka siitä tähän pisteeseen on ollut pitkä ja haastava, mutta todellakin sen arvoinen. Vaikka vastakohtana suunnitelmallisuuden rakastajalle on tullut suunnitelmien välttäjä, en palaisi vanhaan. Olen oppinut tuntemaan siten, että juuri tässä elämässäni hetkessä on kaikki, mitä tarvitsen. En tarvitse jatkuvasti suurempia suunnitelmia tulevaisuuteen enkä aina jotain, jota odottaa. Haluan, että jokainen hetki tuntuu tasapuolisesti yhtä hyvältä, kuin eilinen ja huominen.

Jos olisin suunnitellut tai ajatellut liikaa, en olisi lähtenyt Hankoon, koska menomatka poislukien mitään ei ollut järjestettynä. Päätin kuitenkin antaa mennä ja muutamaa tuntia myöhemmin olin rauhallisin mielin merellä. Yöpyminen järjestyi Hangosta ihanasta Villa Tellinasta ja saimme järjestettyä kyydin kotiin sunnuntaiaamulle (tähän toki tarvitsi aika suurta suostuttelua ja hyvän vaivanpalkan, jotta pikkuveljeni suostui ajamaan Hankoon aamulla 😄), jotta ehdimme klo 11 varatulle brunssille. Kun antaa vaan mennä, ei ajattele liikaa ja elää hetkessä, kaikki onnistuu. Täytyy vain luottaa elämään.

Tällaista ajatuksenvirtaa tähän maanantaihin. Ihanaa viikkoa teille kaikille!