4 x Asu kesälomalle

torstai 4. heinäkuuta 2019

 Kaupallinen yhteistyö Kauppakeskus REDI

Rakastan yli kaiken kesäpukeutumista ja osa pitää minua varmaan hieman omituisena, koska pidän Suomen kesässä siitä, että säävaihtelun vuoksi tulee pukeuduttua monipuolisesti. Harvemmin täysin koko kesää pärjää hellevaatteissa ja mielestäni on mukavaa, kun lähes koko vaatekaapin sisältö pääsee kesälläkin käyttöön. Okei, ehkä ne toppatakit voisi jättää talvisäilöön, mutta kuitenkin!

Kesällä inspiraatio pukeutumisen suhteen on todellakin huipussaan ja kesäpukeutumisen suhteen olen kunnon kameleontti. Toisinaan pukeudun todella rennosti ja kuljen koko viikon farkkushortseissa ja sandaaleissa, toisinaan taas olen mekko päällä ja päästä varpaisiin kukkakuosissa. Niin hyvässä, kuin pahassakin, oma tyylini ja vaatekaappini on todella monipuolinen, eikä minulla ole esimerkiksi yhtäkään lempi brändiä, johon luottaisin pukeutumisessa. Toki haluan aina, että kaikki vaatekappaleeni ovat mahdollisimman monipuolisia ja helposti yhdisteltävissä, mutta ne eivät saa kuitenkaan olla liian tylsiä. Väriä ja kuoseja saa ja pitää olla.

kauppakeskus redi
Yhteistyössä Kauppakeskus REDI:n kanssa kävin kurkkimassa Redin valikoimaa jakaakseni inspiraatiota kesän ja kesäloman pukeutumiseen. Redissä on todella hyvä valikoima eri liikkeitä, muun muassa ainoastaan Helsingissä oleva, suuri kaksikerroksinen Weekday, laadukkaista collegeista tuttu Superdry, Levi´s Store hyvällä valikoimalla ja räätälipalvelulla, suuri XXL Sports & Outdoor-myymälä ja Instrumentarium isolla Solaris-aurinkolasiosastolla. Näiden lisäksi Redistä löytyy lukuisia muita myymälöitä, todella kivoja ravintoloita sekä Food Market ja muita palveluita, kuten CINAMON elokuvateatteri, FÖÖNI tuulitunneli ja KiipeilyAreena, jossa voi käydä boulderoimassa. Kävin Redin KiipeilyAreenassa viime viikolla testaamassa boulderointia elämäni ensimmäisen kerran ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!

kauppakeskus redi
Vaikka asun itse Helsingin ydinkeskustassa, olen viimeisten kuukausien aikana löytänyt itseni usein Redistä. Pidän siitä, että kaikki tarvittava on kompaktisti saman katon alla ja pystyn hoitamaan kaikki ruokaostokseni kerralla juoksematta ympäri Helsinkiä eri kaupoissa. Lisäksi Rediin on helppo poiketa silloin, kun olen ollut autolla liikenteessä, eikä visiitistä tarvitse maksaa ilman kallista parkkimaksua tai käyttää aikaa parkkipaikan metsästämiseen.

Lähtiessäni kiertelemään Redin liikkeitä, oli mielessäni selvä visio siitä, että haluan asujen olevan rentoja ja monikäyttöisiä ja ennen kaikkea minun näköisiä. Lähdin valitsemaan asuihin vaatekappaleita, jotka sopivat moneen tarkoitukseen ja ovat helposti yhdisteltävissä eri tarkoituksiin. Näiden ajatusten myötä syntyi alla olevat neljä asukokonaisuutta, joista jokainen vaatekappale löytyy Redin myymälöistä. Asut kuvattiin Redin 5.kerroksessa sijaitsevalla Bryga-puistokannella ja sinne vievillä rappusilla. Bryga on muuten aivan ihana paikka kesähengailuun!

Rentoon kesäpäivään
kauppakeskus redi
Superdry: Kura-collegepaita 74,99€ / Luxe-sandaalit 44,99€
Levi´s Store: Ribcage Shorts 55€

Farkkushortsit ovat minun luotto-vaatekappale kesäisin ja omistan vain parit farkkushortsit, siniset ja valkoiset, jotka ovat molemmat Leviksen. Levi´s Storessa kiinnitin heti huomioni all over-printillä oleviin shortseihin, joiden ympärille halusin koostaa yhden asun. Shortsien kaveriksi valitsin Superdryn todella makean mustan collegepaidan sekä kiiltävät, huippumukavat sandaalit. Juuri tällainen on asu, jossa voisin kulkea kaikki kesäillat ja viileät kesäpäivät!

Rannalta kaupunkiin
kauppakeskus redi weekday
WEEKDAY: Cornelia Dress 40€ / Aqua Swimsuit 30€ / Trip Mini Waist Bag 25€
Instrumentarium: Guess-aurinkolasit 129€

Toisen asun koostin kokonaan Weekdayn valikoimasta ja rehellisesti, olisin voinut ottaa Weekdaylta lähes kaikki vaatteet omaan vaatekaappiini! Rento rannalta kaupunkiin-asu lähti syntymään Weekdayn kierrätyspolyesterista valmistetun uimapuvun ympärille. Uimapuvun kaveriksi valitsin kivan beigen lappumekon ja pienen laukun. Jalassa edelleen edellisessä asussa nähdyt Superdryn sandaalit ja silmillä Instrumentarium valikoimasta löytyvät Guessin aurinkolasit.

Mökille ja veneilyyn
 Superdry: Windbreaker-takki 89,99€ / Alicia-shortsit 54,99€

Saatoin ehkä vähän hullaantua Superdryn liikkeessä kaikista väreistä ja mukavista, laadukkaista collegevaatteista. Bongasin ensimmäisenä Superdryn seinältä vaaleanpuna-valkoisen anorakin ja tiesin heti, että tämä tulee olemaan vaatekappale yhteen asuun. Aivan täydellinen takki mökille ja veneilyyn! Anorakin helmassa on vielä toisella puolella vetoketju, joka helpottaa pukemista. Takin kaveriksi valitsin pehmeät Superdryn Alicia-shortsit. Tykkään vain niin paljon pitkähihaisten vaatteiden ja shortsien yhdistelmästä ja juuri tällainen on minun yleisin mökki-look.

Loman treeneihin
 XXL Sports & Outdoor: Nike Impact Bra 24,90€ / Nike Racer Tights 29,90€ / Nike Legend React -juoksukengät 64,90€ / Björn Borg Duffle Bag 35L 49,90€

Viimeisen asun halusin ehdottomasti olevan treenaamiseen sopiva. Kesäisin oma aktiivisuuteni nousee todella paljon ja en malttaisi millään pysytellä sisätiloissa treenaamassa. Redin XXL Sports & Outdoor -myymälässä on todella hyvä valikoima naisten urheiluvaatteita ja -jalkineita. Asun osalta luotin Niken vaatteisiin ja nätteihin juoksukenkiin. Treenikamat taas kantaisin mielelläni paikasta toiseen Björn Borgin hailakan vaaleanpunaisessa duffeli-laukussa.

***

Mikä asuista oli teidän lempparinne?


*Kaikki vaatteet ja asusteet kuvauslainassa myymälöistä
Kuvat minusta Maiju Markkanen

2 kommenttia:

  1. Viimeinen eli treeniasu on just mun makuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kaikki Niken tuotteet oli niin kivoja! Ja liivit erityisesti hyvät vähän isommille rinnoille :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela