8 x Totuus Instagram-kuvan takaa

lauantai 6. heinäkuuta 2019

Ihanaa heinäkuista viikonloppua! Olen törmännyt useamman kerran blogeissa Totuus Instagram-kuvien takaa -postauksiin ja päätin toteuttaa sellaisen myös itse. Monet varmasti luulevat, että useat kuvista syntyy helposti itse tilanteessa tai päivän menojen ohessa - varsinkin kaupungissa otetut. Omien kuvieni suhteen joudun tyrmäämään tämän täysin ja lähes kaikki kuvani on otettu varta vasten Instagramia, blogia tai esimerkiksi yhteistyötä varten. Arkena olen suurimmaksi osaksi todella rennoissa vaatteitta ja monena viikkona puen jotain kivaa ja "normaalia" vaatetta päälle ainoastaan kuvaamisen yhteyteen. Muuten aika menee kotivaatteissa tai joissakin huomattavasti kuvausvaatteita mukavammissa vaatekappaleissa. Myös lähes kaikissa kuvissa jalassani on todellisuudessa jotkin täysin asuun sopimattomat kengät, jos ne eivät näy kuvissa 😄

Oman "totuuteni" kuvien taka ovat aika kepeitä, enkä edes pidä liian suuresta feikkauksesta. Koska sisältöä on kuitenkin pakko saada tuotettua paljon ja usein, joudun käydä paljon kuvaamassa yksin ihan jo ajansäästön takia. Tällöin kuvaustilanteet saattavat aika mielenkiitoisiakin, ainakin ohikulkijoiden silmissä! Alla kahdeksan totuutta Instagram-kuvan takaa.

1. Pride-kuva keskellä Punavuorta

Halusin Pride-viikonlopun kunniaksi lisätä Instagramiin jonkin edes hieman Pride-viitteisen kuvan ja olin käynyt ostamassa Lyylille sateenkaari-rusetin. Viime viikonloppuna aikaa ei ollut paljon, joten Lyylille rusetti kaulaan, omien vaatteiden vaihto kuvia varten, kolmijalka kainaloon ja suuntasin kuvaamaan yksin Fredan torin kulmalle. Taustalta on poistettu yksi, jos toinenkin ohikulkija.

2. Kamppiskuvat kaatosateelta suojassa 

Ennen Sideways-festareille lähtöä olimme sopineet, että minusta otetaan kuvat yhteistyötä varten. Tietenkin juuri kuvien ottohetkellä alkoi satamaan kaatamalla ja todellisuudessa istun maassa sisäpihallani talon läpi menevän autoväylän alkupäässä, juuri ja juuri sateelta suojassa, jotta saamme otettua kuvat sateesta huolimatta.

3. Kuvaamaan viereiseen pöytään

Amsterdamissa menimme lounaalle Sticky Fingers-kahvilaan ja Sonjalla oli visio kuvista vaaleanpunaista seinää vasten. Tilasimme ruokamme ja todellisuudessa istuimme syömässä täysin toisessa pöydässä. Nurkkakohdan vapauduttua siirsimme juomamme ja Sonjan kakkupalan nurkkaan ottaaksemme siinä ainoastaan kuvat. Kuvan kakkupalakaan ei siis ole minun, vaan Sonjan. 

4.  Iltaviinit viereisellä puistonpenkillä

Olin nähnyt Eiran kukkapuistossa nämä todella kauniit Rojot ja siitä lähti inspiraatio kuviin. Kävin jälleen kuvaamassa yksin ja arki-illasta huolimatta puistossa oli paljon porukkaa. Muun muassa kukkien toisella puolella istui kaverukset iltaviinillä ja toisella puolella mies yksin puhumassa puhelimeen. Keskellä minä poseeraamassa yksin kolmijalassa olevalle kameralle. Mutta tuli ihan mielettömän kivoja kuvia, joten oli sen arvoista!

5.  Yksin biksut päällä Lauttasaaren kaislikossa

Ajoin Lauttasaareen ottamaan kuvia yhteistyötä varten ja samalla halusin muutaman muunkin kuvan kaislikossa. En edes halua tietää miltä vähän matkan päässä ohikulkeville näytti, kun minä hengailen yksin rantakaislikossa bikinit päällä ja yritän parhaani mukaan olla piilossa pitkien heinien takana...

 6. Kasuaalisti kukkaseppele päässä Huvilakadulla

Juhannus ei ole enää juhannus ilman Instagramiin lisättyä kuvaa kukkaseppele hiuksilla! Olin juuri pari päivää aikaisemmin saanut pr-lähetyksen mukana kukkaseppeleen, jota pidin hengissä siihen saakka. että ehdin ottamaan kuvat. Halusin kuviin kauniin taustan ja päätin lähteä suositulle Huvilakadulle kuvaamaan. Kyseiselle vaaleanpunaiselle talolle tuli muutama Aasialainen tyttö kuvaamaan hetken kuvailun jälkeen ja sulassa sovussa kuvailimme kaikki talon edustalla. Yhdessä vaiheessa jouduimme myös väistelemään postinjakajaa.

 7. Shakkimatsi taustalla

Olin nähnyt kuvia kyseiseltä päivänkakkarapellolta ja eräs ilta lähdin Espooseen varta vasten näiden kukkien takia. Puisto oli todella pieni ja hiljainen, mutta tietenkin puiston laidalla oli kaksikko pelaamassa shakkia.  En taaskaan halua tietää miltä se näyttää, kun kuvailen yksin keskellä kukkapeltoa ðŸ˜„ Mutta jälleen kerran visiitti oli kuvien arvoinen!

8. Yli nilkkoja myöten mutapohjassa

Lumme-kampanjan kuvat otin tosiaan samalla kertaa, kun tässä postauksessa otettu bikinikuva. Halusin tuotteita varten nätin taustan ja vettä ilman roskia ja levää. Sitä varten jouduin menemään vähän pidemmälle veteen liukkaita kiviä pitkin. Hieman kuumotti, koska toisessa kädessä onli arvokas kamerani ja jouduin tasapainoilemaan todella paljon, etten liukastu tai horjahda. Välillä oli pakko ottaa tukea mutaisesta pohjasta, jotta pysyn pystyssä kuvia ottaessani. Ja mitä enemmän myllytin mutapohjaa, sitä kamalampi haju vedestä nousi!

Mitä ajatuksia totuus Instragram- ja blogikuvien takana herättää teissä? Kaipaatteko arkisempaa sisältöä vai meneekö nykyinen sisältö niin sanotusti täydestä, vaikka se olisi lavastettua?

4 kommenttia:

  1. Mulla on nyt jo jonkun aikaa tökkiny sun blogin kuvat ja ei lataa niitä... 😬😬

    VastaaPoista
  2. Hei tosi upeita kuvia oot saanut aivan yksinäsi otettua! Oon aina ihmetellyt, että miten kaikki somettajat ja bloggaajat saa aina kaverin kuvaamaan. Mutta näköjään ei tarvitsekaan :--D

    VastaaPoista
  3. Tosi hauska postaus! Tykkään kuulla näitä BTS-tarinoita, koska some ei tosiaan oo mitään ns. Mustavalkoista. Tavallaan kaipaan enemmän arkista mutta tavallaan tykkään nimen omaan siitä laadukkaasti ja ammattimaisesti tuotetusta sisällöstä. Olen tosi ristiriitaisilla fiiliksillä somea kohtaan :D Ja pitkälti sillä linjalla, että samapa tuo onko rakeinen puhelinräpsy vai laadukkaasti kuvattu ja editoitu postaus, kunhan se kokonaisuus on viihdyttävä. Varsinkin tässä kohtaa kun some tulvii materiaalia, niin arvostaa juurikin sitä fiilistä ja tunnetta mikä kokonaisuudesta huokuu.

    P.s nostan hattua sulle, kun uskallat kuvailla yksin ja vieläpä keskellä vilkasta katua! Ehkä sitä itsekkin vielä joskus rohkaistuu siihen muuallakin kuin vain kotona neljän seinän sisällä :D

    https://nouw.com/jennahola

    VastaaPoista
  4. tosi hauska :) ois ollu hauska jos ois nähny tavallaan noista tilanteista jonkun kuvan kans haha

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela