Maanantailista

maanantai 15. huhtikuuta 2019

Maanantailista long time no see! Tällä kertaa muutin sitä hieman sekä poistin yhden kysymyksen (eli sen hemmetin aamupalakyssärin!). 

Mikä oli viikonlopun paras juttu?
Jos tulisi valita yksi, niin ehdottomasti lauantain maakuntareissu Maijun kanssa. Kävimme hakemassa toimitollemme muutamia juttuja vanhemmiltani Mäntsälästä. Paluumatkalla kävimme sushibuffetissa ja pidimme leivokahvit auton etupenkillä. Hauska reissu, vaikka siinä ei ollut mitään erikoista!

Arvosana viime viikolle?
Annan viime viikolle 8 ½.

Miltä näytät tänään?
Laitoin aika rennot vaatteet päälle ja päälle eksyi leveälahkeiset farkut ja musta paita.

Päivän suunnitelmat?
Tein aamu  töitä kotona ja ihan juuri olen lähdössä toimistolle suunnittelupalaveriin. Illemmalla Maijun, minun ja Maijun liikekumppanin yhteiseen toimistoon on tulossa kalusteita, joten menen jatkamaan töitä johonkin Ullanlinnan toimiston lähelle. Lisäksi haluan käydä tänään salilla.

Mitä odotat tältä viikolta?
Kaikista eniten kampaajaa! Torstaina pääsen viimein istahtamaan kunnolla kampaajan penkkiin ja hiuksiin on tulossa suurempaa muutosta.

Mitä aiot syödä tällä viikolla?
En ole miettinyt. Muutama pressipäivä osuu tälle viikolle, joten toivottavasti niissä on jotain hyvää tarjolla!

Jotain, mitä haluat tehdä tällä viikolla?
Saada meidän oman toimiston siihen kuntoon, että voimme vihdoin alkaa tekemään siellä töitä sekä käyttämään sitä kuvausstudiossa. Lisäksi haluan saada duunijuttuja valmiiksi aiemmin, kuin vasta viime tipassa. Viime viikko oli jotenkin haastava, joten muutamat jutut kasaantui tälle viikolle.


Huippua viikkoa!

Kuvat minusta Sonja

1 kommentti:

  1. Kiva postaus :) mulla on myös huomenna kampaaja, ja kyllä sitä aina odottaa, itsen hemmottelua ja arjen luxusta parhaimmillaan ❤️
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela