Amsterdamin loman parhaat hetket

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Voi vitsit, viime viikonlopun Hollannin miniloma oli aivan täydellinen! En ollut käynyt siellä yli 2,5 vuoteen, eli sen päivän jälkeen, kun muutin takaisin Suomeen. Kuitenkin sinä hetkenä, kun astuin koneesta Schipholin kentälle oli fiilis, kuin olisin tullut taas kotiin. Kaikki oli niin tuttua, tuntui hyvältä checkata itseni junaan käyttäen omaa "M.A.M. Koskela" OV-chipkaartia ja muistin entistä vahvemmin, miksi rakastan Hollantia niin paljon. Hitsi, nyt on ihan pakko käydä siellä useammin!

Sonjan kanssa vietetystä viikonlopusta teki täydellisen juuri se, että kaiken turistimeiningin pystyi jättämään täysin sivuun ja vietimme oikeastaan tavallisen viikonlopun, joka oli vain täynnä kaikkea ekstrakivaa. Emme edes käyneet Damilla ja ydinkeskustan kiersimme kaukaa. Pystyin rentoutumaan paljon paremmin, koska meillä ei ollut mitään tiukkaa aikataulua ja menimme fiilispohjalta.

Pienet asiat ja hetket tekevät lomista, ja ihan kaikista päivistä, onnistuneita. Reiluun kolmeen päivään mahtui todella paljon tilanteita ja hetkiä, jotka olivat yksinkertaisuudessaan ihan parhaita. Tässä niistä muutamat, jotka jäivät vahvimmin mieleen:

Vaikka matka alkoi tunnin myöhässä olleella lennolla, oli ensimmäinen ilta ihan täykky! Sonja oli varannut meille pöydän aasialaista ruokaa tarjoavasta Happyhappyjoyjoy:sta, jota ennen vaihdoimme kuulumiset viinilasillisten (tai siis pullon...) äärellä. Seura, juoma ja ruoka 5/5!

En ollut aikaisemmin kuullut sovelluksesta Viavan, mutta nyt olen sitä mieltä, että tuo on pakko saada myös Suomeen! Kyseessä on taksisovellus, mutta matka jaetaan muiden samaan suuntaan menevien kanssa, jolloin hinta on tosi edullinen. Jaoimme ravintolaan mennessä kyydin kahden hollantilaisen tytön kanssa ja matkan aikana tuli vaihdettua Instagramit niin tyttöjen, kuin kuskinkin kanssa! Vaihtoehtona on myös valita ovelta-ovelle kyyti, kun taas tuossa jaetussa on erikseen sovittu noutopaikka.

Sää on ihan pakko mainita. Siis vitsit, ei olisi voinut käydä parempi tuuri! Ei yhtään sadetta tai kovaa tuulta ja sunnuntaina sekä maanantaina oli yli 20 astetta lämmintä. T Ä Y D E L L I S T Ä.

Mainitsin jo alussa, että skippasimme kaikki Amsterdamin nähtävyydet. Vaikka nähtävyydet eivät vanhene ja Amsterdamin must see-paikat on tosi kivoja, oli paljon kivempi keskittyä itselleni uuteen naapurustoon ja paikallisempaan meininkiin.

Yksi, mitä arvostan on kuvaaja, jolla on kärsivällisyyttä ja visuaalista silmää. Koska minä ja Sonja teemme molemmat somea, oli aivan täydellistä, että molemmilta löytyy intoa valokuvata, eikä joudu tuntemaan syyllisyyttä siitä, että kuvien ottamiseen menee aikaa tai joutuisi vaivata toista sillä, että haluan kuvia itsestäni. Nyt tämä oli molemmille vain win-win -tilanne!

Hollanti on täydellinen pyöräilymaa ja koska rakastan fillarointia, oli taas ihana pöyräillä paikassa, jossa ei tarvitse jatkuvasti varoa poukkoilevia jalankulkijoita ja joka paikassa on pyörätiet. Vaikka ollaan Suomessakin panostettu pyöräilymukavuuteen, on Hollanti ihan toisella levelillä. Plus Hollannissa ei ole ylämäkiä, best!

Vaikka emme näe Sonjan kanssa usein, joka kerta nähdessämme tuntuu, kuin olisimme nähneet hetki sitten. Viikonlopun aikana jaoimme paljon ajatuksia nykyhetkestä, tulevaisuudesta ja menneisyydestä.

Lauantaina vietimme juusto- ja viini-illan Haarlemissa Sonjan kaverin luona. Kävimme myös samalla Hillegomissa kuvaamassa hortensiapellolla. Kuvista tuli niin makeita!

Paita ja takki Zara 
Hame H&m
Vyölaukku Mango
Kengät Superga (Sonjan)

Ruoka, ruoka ja ruoka. Söimme koko viikonlopun todella hyvin ja vielä ainakin yhdestä paikasta on tulossa oma postauksensa.

Sonjan lähikahvila oli aamujen pelastaja kahvihimoon! Sonja ei itse juo kahvia, joten kävin jokaisena aamuna hakemassa kahvin lähikahvilasta ja maanantaina menin samaan paikkaan tekemään muutamaksi tunniksi töitä. Paikassa oli erinomaisen kahvin lisäksi myös ihan super ihania Smoothiebowleja!

Hollantilaiset miehet ovat niiiiiin komeita! Vaikka ei saisi esineellistää, niin mieskomeutta näkyi joka suunnassa.

Sunnuntaina pyöräilimme Amsterdamse Bosin kirsikkapuistoon piknikille. Yli 20 astetta lämmintä, kirsikkapuut kauneimmillaan, hyvät piknik-eväät, hyvä seura ja tunnelma. Tuollaisia sunnuntaita pitäisi olla useammin!
***

Siinä muutamia hetkiä viikonlopulta. Amsterdamin kuvat tulevat vilahtelemaan "normaaleissa" postauksissa, joten yhtä ravintolapostausta enempää en tule erikseen Amsterdamista kirjoittamaan. Toki voitte toivoa Amsterdam- ja Hollantivinkkejä, jos ne kiinnostavat! Ihanaa perjantaita. ❤



Kuvat minusta Sonja

3 kommenttia:

  1. Oi, Amsterdam on ihana kaupunki ja ehdottomasti haluaisin sinne uusiksi!:) ihana myös, miten sää teitä suosi, se vaikuttaa paljon matkaan. Me oltiin viime pääsiäinen Köpiksessä toppatakit päällä :D Oli kyllä kiva reissu silti.

    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus. Amsterdam vinkit kiinnostaa, kun oon menossa sinne itsekin pian:) Uk:ssa Uberilla on samanlainen matkanjako ominaisuus samaan suuntaan meneville

    VastaaPoista
  3. Kiertelimme myös Hollannissa 7-12.4 Majapaikkamme oli Scheveningenissä. Auton mittariin tuli kilometrejä n.500 Ihastuin ja rakastuin maahan, vaikkakaan en niihin liikenneruuhkiin:) En ole ennen käynyt Hollannissa, vaikka tätini, nyt edesmennyt, asui vuosikymmenet Voorschotenissa. Ihana kylä, puuttui vain pappi painelemassa pitkässä kaavussaan fillarilla pitkin kapeita kujia. Keukenhofin tulppaanit tuli nähtyä, Kinderkijikin, Unescon maailmanperintökohteen tuulimyllyt, Haagin Mauritshuisissa käytiin tapaamassa Rembrandt aikalaisineen. Jos tuli kilometrejä niin tuli askeleitakin päivittäin 15000-22000.Amsterdam jäi sitten johonkin muuhun kertaan,sillä tiedän palaavani. Ihmisten ystävällisyys ja ympäristön siisteys sai kotosuomen jälkeen täyden kympin!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela