Tämän viikon parhaita juttuja

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Hei hei ja ihanaa sunnuntaita! Toivottavasti viikonloppu on sujunut tähän mennessä hyvin. Itse saavuin jo aamusta Lontooseen ja ohjelmassa on viettää sunnuntai tehokkaasti kierrellen ympäriinsä, käydä muutamassa uudessa paikassa, jossa en ole aikaisemmilla Lontoon reissuilla käynyt ja ehkä piipahtaa muutamissa kaupoissa katselemassa. Ilta tulee varmastikin menemään töitä tehden jossain kahvilassa tai ihan vain Airbnb:ssä. Tänään aamulla herätys oli jo ennen puoli viisi, enkä saanut unta lennolla kuin reilun tunnin (yleensä olen mestari nukahtamaan jo ennen koneen nousua!), joten illalla tulee varmasti uni jo aikaisin. Tulen kotiin jo huomenna myöhään illalla, mutta tähän hätään reilu vuorokausi Lontoossa riittää mainiosti ja kiva olla pois kotoa vain yksi yö.

Tämä viikko on ollut todella tapahtumarikas ja epätyypillisen täynnä ohjelmaa. Yleensä viikossani on edes yksi niin sanottu vapaapäivä, jolle ei ole mitään sovittua ohjelmaa, mutta tällä viikolla kalenteri on ollut täynnä ja päivät aikataulutettu. Vaikka todella sosiaalinen ja aktiivinen viikko onkin tehnyt tehtävänsä ja kaipaan hetken omaa aikaa, jota todellakin saan nyt täällä Lontoossa, koska saan olla itsekseni, on viikko ollut täynnä mitä kivampia asioita. Tämä viikko on oikeastaan ollut aika täydellinen.

Tämän viikon parhaita juttuja ovat olleet:

Töihin palaaminen oli yksi viikon parhaimia juttuja ja on tuntunut kivalta, että osa rutiineista taas pyörii tuttuun tapaan, vaikkei työviikkoni olekaan koskaan rutiininomaisia. Päiviä on vain kivempi rytmittää, kun siihen sisältyy työt ja muut menot. Lisäksi alkuvuodelle tuli heti monta mielenkiintoista projektia, joissa saan käyttää omaa luovuutta ja osaamistani todella vapaasti.

Torstaina vietimme Cristiinan kanssa tyttöjenillan ja yökyläilyn. Kävimme Sushibuffetissa (Annankadun ja Roban kulmilla sijaitseva Haru+ on ihan paras!) ja menimme kaupan kanssa illaksi löhöilemään sohvalle, syömään herkkiuja ja juttelemaan.

Olen valmistellut tulevia blogiyhteistöitä jo tällä viikolla ja laitellut meilejä ympäriinsä. On tulossa ihan super kivoja yhteistöitä, joista tekin tulette varmasti pitämään!

Perjantai alkoi tehokkaasti kuvaustreffeillä Lotan (ja vauvan) kanssa. Asumme Lotan kanssa lähes naapureina, mutta emme olleet nähneet syksyn jälkeen. Onneksi sovittiin treffaamamme jatkossa useammin, nyt kun heidän pieni vauvakin on jo hieman kasvanut.

Aurinko on ollut niin virkistävä juttu! Vaikka en välitä pakkasesta, ei pieni pakkanenkaan ole haitannut, koska muun muassa lauantaina saatiin nauttia niin mielettömästä talvisäästä.

Lauantai oli todella tehokas ja saatiin kuvattua Jutan kanssa molemmille hyvä määrä kuvia kivoissa kuvauspaikoissa sekä mentiin tekemään yhdessä töitä Paulig Kulmaan. Onneksi töiden ohessa ehtii aina vaihtaa kuulumisetkin.

Söin lauantaina pitkästä aikaa avokadoleivän, joka on aina yhtä hyvää. Oi nam, pitää taas alkaa syömään niitä useammin.

Työssäni on mahdollisuus etätyöhön ja usein aloitan työt aamusta kotona ja siirryn myöhemmin toimistolle. Perjantaina kuitenkin pidinkin kokonaisen etäpäivän ihan ekstempore ja oli aika kiva vaihtaa Lotan näkemisen jälkeen lämmin oloasu päälle, napata läppäri kainaloon ja uppoutua sohvalle peiton alle tekemään töitä.

Pakko myös mainita tämä pikareissu Lontooseen. Aamun super aikainen herätys kiukutti ja olisi tehnyt mieli jäädä vain kotiin, mutta kummasti mieliala piristyi heti, kun pääsi lentokoneesta ulos. Tästä päivästä tulee ihan super ja sääkin on tosi hyvä!

Nyt on pakko hieman freesata omaa ulkonäköä, syödä jokin pieni välipala ja yrittää päättää mihin suuntaan ensimmäisenä. Vielä kerran kivaa sunnuntaita ja palaan pienillä Lontoo-kuulumisilla joko huomenna tai tiistaina!

Kuvat Jutta

4 kommenttia:

  1. Mitä työtä teet? Paitsi bloggaat :) Ei tarvi kertoa firmaa, mutta olis kiva tietää sun "titteli" ja millasta sun työ on? Kuulostaa kivan vapaalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun työnimike on Influencer Marketing Manager, eli puuhailen vaikuttajien juttuja kanssa, hoidan osana tiimiä meidän asiakkuuksien markkinointia, laittelen tarjouksia yhteistöistä jne. Sekä isona osana mun työtä on myös Account Management :) Sen lisäksi, että työ on tosi antoisaa ja kivaa, niin iso plussa on ehdottomasti vapaahkot työajat! Tosin mun työaikakin on keskimäärin viikossa noin 20-30h riippuen kustakin viikosta, joka toki antaa oman vapautensa.

      Poista
  2. Lämpimän näköinen takki! Mistä se on? :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela