Elämäni viimeinen vuorokausi

Usein kehottaan elämään, kuin se olisi viimeinen päiväsi. Ottamaan kaiken irti elämästä, nauttimaan hetkestä, ylittämään rajoja. Tehdä ennemmin, kuin jättää tekemättä. "Party like it's the last day of your life." Emme voi koskaan tietää onko huomista olemassa ja mikä hetki tulee olemaan meidän viimeinen. Mitkä tulevat olemaan meidän viimeiset sanamme tai kohtaamanne henkilö. Olette varmasti joskus miettineet, että tämä hetki voi olla teidän viimeinen, mutta mietittekö koskaan mitä tekisitte, jos tietäisitte kuolevanne huomenna?

Eräs podcast sai minut jokin aika sitten miettimään elämäni viimeistä päivää. Mitä kaikkea kävisin läpi mielessäni ja keiden kanssa haluaisin jakaa viimeiset hetkeni. Voisinko sanoa jättäväni taakseni hyvän ja onnellisen elämän? Aihe voi kuulostaa ahdistavalta ja jopa pelottavalta, mutta koin itse tämän ajatustyön läpikäymisen yllättävän voimaannuttavana. Olen aina pelännyt kuolemaa ja menetystä, joka kohdistuu läheisimpiini. Kestän hyvin epäonnistumisia ja luopumista asioista, jotka eivät enää tuo minulle mielihyvää, mutta rakkaimpieni menetys tuntuu pelottavalta ja lamaannuttavalta. Kääntäessäni ajatustyön niin päin, että minä olisin se, joka lähtee ja he se osapuoli, joka menettää, sai minut suhtautumaan kuolemaan lempeämmin. Haluan olla kiitollinen mahdollisuudesta syntyä, elää, kokea ja tuntea. Joillakin elämä on lyhyempi, jotkut elävät tahtomattaan pitkään. Suurin lahja on kuitenkin syntyä ja kohdata maailma. Jos minulla olisi yksi päivä elämää jäljellä, en haluaisi surra. Haluaisin iloita ja olla onnellinen. Juhlia, koska se olisi elämäni viimeinen päivä.

Mietin pitkään miten haluaisin viettää viimeiset 24 tuntiani. Haluaisinko olla läheisteni kanssa, olisinko surun murtaman, lamaannuttaisiko pelko kuolemasta? Mietin sitä miltä tuntuu, kun tietää kuolevansa - menevänsä pois ja olla heräämättä huomenna. En ole koskaan joutunut kohtaamaan menetystä, johon olisin pystynyt valmistautumaan ja en rehellisesti edes tiedä onko parempi menettää yllättäen vai pystyä valmistautumaan irti päästämiseen. Ehkä tähän vaikuttaa eniten kenet menettää. Varmasti lähes kaikkia nuoren tai sellaisen henkilön yllättävä menetys satuttaa enemmän, jos on olettanut yhteisiä päiviä olevan vielä edessä. Olen varma, että yllättävä ja odottamaton menetys on sydäntä kaikista eniten repivä tunne, josta on vaikeampi koota itsensä. Jos miettii elämän kulkua, on vanhemman ihmisen kohdalla tehnyt varmasti jollain tasolla ajatustyötä lähestyvästä menetyksestä. Me emme ole täällä ikuisesti ja me kaikki tiedämme sen. Joskus on vain aika päästää irti, surra ja jatkaa elämää muistojen kanssa.

Oli ahdistavaa ajatella kuolemaa. Ajatella sitä kaikkea surua, jota poismenoni aiheuttaisi lähimmissäni. Mietin kauan omaa pelkoani ja sitä, miltä tuntuu kuolla? Pelkäisinkö vai osaisinko olla rauhallinen, koska olen pystynyt varautumaan siihen, että elämäni oli tässä ja samalla valmistelemaan läheiseni tulevaan menetykseen. Olisinko kiitollinen, koska sain viettää elämäni viimeisen päivän eläen siten, että se tulee olemaan viimeiseni? Viikkojen miettimisen jälkeen sain kirjoitettua tämän tekstin ilman ahdistusta ja pelkoa. Vihdoin pystyin ilman surua kertomaan miten viettäisin elämäni viimeisen vuorokauden. Miksi edes haluan miettiä tätä? Miksi haluan kertoa tämän teille? En tiedä, mutta nyt tämä tuntuu oikealta. Pelkään kuolemaa ja sitä, etten saisikaan enää koskaan uutta mahdollisuutta, niin paljon, että tarvitsin tämän ajatustyön. Halusin lisää varmuutta siihen, että valintani elää elämääni mahdollisimman hyvin ja täydestä sydämestäni, on ainoa oikea. Ihan sama mitä muut ajattelee, kunhan koen eläneeni ja olen kiitollinen kaikista mahdollisuuksia, jotka olen saanut.

Viimeisenä vuorokautenani haluaisin tuntea. Haluaisin aistia luonnon ja meren läsnäolon ja tulla kosketetuksi. Saan kaikista eniten kiksejä kosketuksesta ja tuntemuksista, joka näkyy arkisessakin vuorovaikutuksessani siten, että haluan kosketella paljon ihmisiä, joista välitän - kevyt kosketus toisen käsivarteen, halaaminen, käden asettaminen selälle. Haluan kosketella ihmisiä, joihin tunnen vetovoimaa, mutta yhtä lailla koskettelen myös ihmisiä, joiden seurassa viihdyn. Koskettaminen on todella intiimiä, mutta omalla kohdallani ne pienet kosketukset ovat myös tapani näyttää, että välitän ja luotan. Olet minulle tärkeä.

Yhtä lailla, kun nautin ihmisten välisestä kosketuksesta ja sen tuomista tuntoaisteista, nautin tuntemuksista, joita esimerkiksi merituuli tuo iholle, miltä märkä hiekka tuntuu varpaissa ja miten viileä vesi saa ihon kananlihalle. Keskityn elämässäni paljon siihen, mitä tunnen erilaisissa tilanteissa. Tämän takia viettäisin viimeisen vuorokauteni mahdollisimman paljon tuntien - niin fyysisesti, kuin henkisesti. Nauttien siitä, että pystyn tuntemaan jotain ja kokien olevani elossa.

Pisin aika tämän asian käsittelyssä meni miettien, kenen kanssa haluaisin viettää viimeisen vuorokauteni. Haluaisinko paikalle vain lähimmäiseni vai olisinko mieluummin kenties yksin. Mietin asiaa pitkään lopulta tullen lopputulokseen, että haluaisin paikalle kaikki. Haluaisin järjestää kunnon bileet, pitää hauskaa, tanssia ja nauraa. Helvetti, kerranhan täällä vaan eletään! Haluaisin muistella vanhoja juttuja kyyneleet silmissä, nauraa sydämeni pohjasta, iloita ja elää kuin viimeistä päivää. Elää vailla huolta huomisesta. Kenties haluaisin myös viedä itseni epämukavuusalueelle ja tehdä jotain, jota olen vannonut olevani koskaan tekemättä. Ehkä kävisin hyppäämässä tandemin tai benjin, tai pitäisin ensimmäisen kerran ikinä silmäni auki koko Kummitusjunan ajan.

Elämäni viimeisenä tuntina vetäytyisin varmasti olemaan yksin. Rauhoittuisin, itkisin, muistelisin ja tuntisin haikeutta. Varmasti olisin peloissani, mutta samalla kiitollinen. Kiitollinen kaikesta. Kiitollinen läheisilleni, jotka ovat olleet elämässäni ja tehneet elämästäni sellaisen, että voisin kuolla onnellisena ja rakastettuna. Lähteä tietäen, että minusta jää ikuinen jälki rakkaimpieni sydämeen ja ajan kuluttua he voivat muistella minua ainoastaan kauniin haikeasti. Suru ja menetykset kuuluvat elämään, mutta lopulta siitäkin tuhkasta nousee jotain uutta. Useimmiten kauniiden muistojen muodossa.

Ihan mahtavaa uutta viikkoa tämän todella erilaisen tekstin myötä! Jakakaa myös omia ajatuksianne kuolemasta ja menettämisestä ha siitä, mietittekö te koskaan omaa kuolemaanne?

Kuvat Jutta