Pitäisikö PR-lähetyksistä kieltäytyä? PR-lähetykset ja niiden hiilijalanjälki

tiistai 4. joulukuuta 2018

Postin, rahdin ja nettitilaamisen hiilijalanjäljestä on puhuttu aika vähän. Niin sanotun "Kiina-krääsän" tilaamisesta ja sen aiheuttamasta lisätyöstä Postille ja kuljetusfirmoille on kyllä puhuttu mediassa jonkin verran, mutta en ainakaan muista, että näkökulmana olisi ympäristö ja hiilijalanjälki. Puhutaan vain sikahalvan tavaran aiheuttamista kustannuksista. Yhdessä vaiheessa tilasin paljon tavaraa Kiinasta, joista suurin osa jäi lopulta täysin käyttämättömiksi. Halpaa kyllä oli, mutta ilmarahti, kuljettaminen kotimaassa ja lopulta ehkä vääränalainen tavaran kierrättäminen mielestäni antaa tuotteelle aika ison hintalapun luonnon kustannuksella. Jotenkin kauhistuttaa, kun YouTubessa on lukuisa määrä videoita, joissa on ainoastaan sisältöä varten tilattu jopa sadoilla dollareilla turhia vaatteita ja tavaroita. Ja vielä ajatuksella, että kaikki tulee oletettavasti olemaan täysin käyttökelvottomia, mutta ei haittaa. Kunhan saa kuvattua videon, uusia seuraajia ja satoja tuhansia näyttöjä.

Teen edelleen nettitilauksia, mutta suurimman osan tilauksista pyrin tekemään Euroopan tai Suomen sisältä. Ainoastaan tarkkaan harkittuja ostoksia lähden tilaamaan esimerkiksi Aasiasta tai Yhdysvalloista ja tällöinkin tutkin tarkkaan, olisiko tuote mahdollista saada sittenkin lähempää. Wish-sovelluksen olen poistanut kokonaan puhelimestani ja tilatessani jotain, pyrin mahdollisimman usein noutamaan tuotteen suoraan myymälästä. Vaikka tuote olisikin tullut Suomeen kauempaa, saan omalla valinnallani tehtyä tavaran hiilijalanjäljestä edes hieman pienemmän.

Syy, miksi lähdin kirjoittamaan aiheesta, on kanadalaisen kauneusvloggaajan Samantha Ravndahlin video PR-lähetysten ympäristövaikutuksista. Tiivistettynä videolla puhuttiin turhien tuotteiden saamisesta (väärän sävyiset meikkivoiteet, omalle ihotyypille sopimattomat tuotteet...) ja näytettiin kaikki se turhan pakkausmateriaalin ja oheissälän määrä, jota monet yritykset käyttävät vain saadakseen vaikuttajan huomion ja näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa.  Lisäksi videossa nostettiin esille tarpeettoman kosmetiikan kustannuksista ja siitä, että vaikka PR-lahjoina saadun kosmetiikan, erityisesti meikit, lahjoittaisi eteenpäin, on joukossa oletettavasti paljon tuotteita, jotka eivät sovellu vastaanottajalle tai ole oikeasti tarpeellisia edes hyväntekeväisyyteen.

Itse olen "onneksi" siinä asemassa, ettei minulle lähetetä jatkuvasti tavaraa, etenkään kosmetiikkaa, jota en halua tai tarvitse. Esimerkiksi olen pöyristyneenä katsonut joidenkin beauty-vaikuttajien saamia meikkivoidelähetyksiä, jossa on tuotteen joka ikinen meikkivoidesävy. Tuollainen on ihan älytöntä, koska a) vääränsävyisellä meikkivoiteella ei tee mitään ja b) turhien tuotteiden kierrättämisessä ja lahjoittamisessa on iso vaiva vaikuttajalle, joten monet tuotteista varmasti päätyvät suoraan roskiin tai jäävät pyörimään lipaston perälle roskana. Samanthan videossa nostettiin myös hyvin esille se, että on mukavampi saada tuotteita, jos brändi on huomannut vaikuttajan pitävät heidän tuotteistaan. Tällöin tulee oikeasti olo, että brändi on kiinnostunut vaikuttajista ja heidän tekemästään työstä. Itsekin olen todella innostunut lähetyksistä, jotka saan siksi, että brändi on huomannut minun pitävän heidän tuotteistaan.

Miten meidän vaikuttajien sitten pitäisi toimia? Kieltäytyä kaikista lähetyksistä ja pyytää PR-toimistoja poistamaan heidän listoiltaan tietomme GDPR:ään vedoten? Itse en tätä haluaisi tehdä, koska kosmetiikasta paljon kirjoittavana saamani tuotteet ovat iso osa blogini sisältöä. Tiedostan, että kosmetiikkaa on yli tarpeitteni, mutta omilla valinnoilla voin vaikuttaa siihen, kuinka suuri hiilijalanjälki vastaanottamillani lähetyksillä on. Onneksemme meillä Suomessa oikeastaan jokainen PR-toimisto huomioi ympäristön ja vaikuttajana voi vielä lisäksi antaa oman panoksensa minimoidakseen hiilijalanjäljen. Suurin teko on kieltäytyä täysin turhasta ja valita yhteistyökumppaneiksi ja antaa näkyvyyttä brändeille, jotka edustavat mahdollisimman paljon pehmeitä arvoja. On myös mahtavaa, että suurimmaksi osaksi PR-toimistot kysyvät lupaa paketin lähetykseen tai me vaikuttajat otamme heihin itse yhteyttä tuotteiden osalta. Usein paketteja noutaessani olen ilahtunut, että pakkausmateriaalina on käytetty kierrätysmateriaalia tai vaihtoehtoisesti voin noutaa tuotteet suoraan Showroomilta. En kaipaa lähetysten mukaan turhaa muoviroskaa, oheissälää enkä edes pakkaustäytettä, joka ei ole biohajoavaa tai kierrätettyä. Turha tavara nurkissa vain aiheuttaa stressiä ja minulle riittää kivan tuotteen saaminen. Ei sitä tarvitse  turhaan pakata todella kauniisti ja samalla epäekologisesti.

Sen jälkeen, kun aloin suhtautumaan kriittisemmin omaan kulutukseen, on sama heijastunut PR-lähetyksiin. Nykyisin valikoin tarkkaan vastaanottamani tuotteet ja mietin, haluanko tuotteen oikeasti ja kiinnostaako se minua tarpeeksi, jotta kokeilen sitä innolla. On normaalia, että joskus sattuu huti tuotteen kohdalla, mutta mitä kriittisemmin valitsen kokeiltavat tuotteet, sitä harvemmin tätä tapahtuu. On myös minulle ylipäätänsä helpompaa, mitä vähemmän hutituotteita kertyy nurkkiin ja eteenpäin annettaviksi. Olen myös alkanut suosimaan luonnonkosmetiikkaa kokeilemissani tuotteissa, jotka ovat usein raaka-aineiltaan ja valmistustavaltaan luontoystävällisempiä. Ilmastoa yritän auttaa parhaani mukaan noutamalla tuotteet mahdollisimman usein suoraan Showroomilta tai myymälästä ja luontoa kierrättämällä pakkaukset oikein. Tiedostan saavani ja omistavani kosmetiikkaa yli tarpeideni, mutta koska tiedostan sen, haluan osaltani pienentää edes hieman aiheuttamaani hiilijalanjälkeä ja olla mahdollisimman varma, että tuote päätyy käyttöön ja lopulta oikein kierrätettäväksi.

Tämä aihe aiheuttaa minussa todella ristiriitaisia tunteita. Rakastan kosmetiikkaa ja uusien tuotteiden kokeilua, mutta niiden aiheuttama hiilijalanjälki mietityttää. Aivan kuten lentämisen kohdalla - rakastan matkustamista, mutta tiedän sen koituvan lopulta maapallomme tuhoksi. En pystyisi lopettamaan lentämistä, mutta kompensoin sitä välttämällä liian tiuhaan lentämistä ja kuluttajana välttämällä mahdollisimman paljon lentorahditse tuotavia tuotteita. PR-lähetysten kohdalla olen karsinut turhat tuotteet ja otan vastaan vain tuotteita, jotka tuovat minulle iloa.

Teksti saattoi olla todella sekava, mutta toivottavasti saitte ajatuksestani kiinni! Mitä ajatuksia tämä aihe herättää teissä?

7 kommenttia:

  1. Just näin! Edelleen on niitä firmoja, jotka lähettävät paketteja kysymättä, mutta helpottaa kyllä, kun vastaa itse maileihin, joissa kysytään kiinnostusta tuotetestiin ja testaa vain ne tuotteet, jotka oikeasti kiinnostavat. Ei koko sarjaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo edelleen tulee muutamia ylläreitä tutuilta PR-toimistoilta, mutta onneksi harvemmin :) Tuo todellakin on mukavampi, kun kysytään etukäteen kiinnostusta.

      Poista
  2. Mä olen oikeasti onnellinen, miten Suomessa tuo PR-lähetysten lähettäminen on kohtuudessa, toisin kuin esim. jenkkivaikuttajien keskuudessa. Täällä meikkivoiteistakin valitaan ne mahdollisesti itelle sopivat sävyt, eikä koko kavalkaadia. Harva firma myöskään pakkailee yhtä ripsiväriä jättimäiseen laatikkoon, enkä ainakaan itse ole saanut vielä yhtään lähetystä, missä olisi joku älytön videosysteemi mukana. Arvostan sitä, että useat firmat tiedustelevat ensin tiedotteiden sähköpostin kautta olisinko kiinnostunut, jos en, tuotteita ei lähetetä ja näin säästyy kaikilta aikaa ja vaivaa ja ennen kaikkea se säästää luontoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Tuo mini-tv oli ihan älytön... Voihan se olla ihan hauska saamisvaiheessa, mutta ihan turhaa jätettä ja tarpeeton. Itse samalla linjalla, että arvontan, jos kiinnostus kysytään etukäteen.

      Poista
  3. Jostain syystä kun klikkasin tuota Samantha Ravndahlin linkkiä tsekatakseni, onko se juuri se video, jonka olenkin nähnyt, niin klikkaus vei minut youtubeen ja hakutuloksiin Wish haul :D Mutta sitten tsekkasin sen Samanthan ja olen tosiaan nähnyt hänen videonsa. Se oli oikein mielenkiintoinen ja herätti ajatuksia. Onneksi täällä Suomessa kaikki toimii muutenkin varmaan pienemmässä mittakaavassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä, kun sanoit! En ollut huomannut tarkistaa ja meni vahingossa sama linkki molempiin :D Jep, todella hyvä, ettei ainakaan toistaiseksi PR-lähetysten kanssa meininki ole samalla tasolla jenkkien kanssa.

      Poista
  4. Jäinpä miettimään tuota miten suurta vaivaa itselle tarpeettomat tuotteet tuottavat... luulenpa, että niitäkin voisi antaa kerralla isomman läjän jonkun hyväntekeväisyysjärjestön kautta ihmisille, joilla ei ole varaa vähistä rahoistaan ostella kosmetiikkaa tai ihonhoitotuotteita. Jotenkin itsekäs ajatus, että itselle tarpeettomat tuotteet tuottavat vain harmia, kun niillä voisi tuottaa suuren ilon jollekin toiselle.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela