Slider

Viimeaikaisia kuulumisia ja ajatuksia

maanantai 15. lokakuuta 2018

Moikkamoi! Mitä teille kuuluu?

Viime viikkoa meni kiireen keskellä ja jotenkin ihan sumussa. Hyvä, kun muistan mitä olen tehnyt ja tuntuu, kuin Italian reissusta olisi ikuisuus vaikka palasin sieltä kotiin tiistai-keskiviikko yönä. Onneksi tällä viikolla sain rakennettua aikatauluni sellaiseksi, ettei tarvitse koko viikkoa aikatauluttaa aamusta iltaan. Nyt on sellainen tunne, että pakko saada vähän hellitettyä ja keskittyä itseeni ja omaan hyvinvointiin.

Koko viime viikon olotilani oli todella ristiriitainen. Viime viikon maanantaina julkaistu IPCC:n ilmastoraportti pysäytti ja sai olon raskaaksi. Vaikka itse yritän parhaani maapallon hyvinvoinnin eteen, alkoi harmittamaan, kuinka piittaamattomia osa ihmisistä on, eikä omaan kulutukseen suhtauduta lainkaan kriittisesti tai vastuullisesti. Tietenkin omassa kulutuskäyttäytymisessäkin olisi parannettavaa, mutta se, että kannan edes jonkinlaista vastuuta ja tiedostan kulutuskäyttäytymisen vaikutukset ilmastoon on parempi, kuin ei mitään. Niin sanotusti täysin pellossa asuminen ja "en mäkään, kun ei nekään"-asenne on kuvottavaa. Omalta osaltani haluan vaikuttajana nostaa esille elämäntyyliä, joka tukee kestävää kehitystä ja vastuullisuutta - niin kuluttamisessa, kuin jokapäiväisessä elämässä. Sanoinkin jo, että vaikka itsellänikin olisi paljon parannettavaa, on tiedostaminen ja pienetkin teot parempia, kuin ei mitään. Ihan sama mitä muut tekevät ja on lapsellista ajatella, ettei itse viitsi tehdä mitään, koska eivät kaikki muutkaan kiinnitä näihin asioihin huomiota. Suomessa on niin helppo pienillä valinnoilla tukea ilmaston hyvinvointia, kuten vaihtamalla vihreään sähköön, lajittelemalla, vähentämällä muovin kulutusta sekä ruokahävikkiä, hyödyntämällä julkista liikennettä, painottamalla kasvisruokavaliota ja valitsemalla luomutuotettuja elintarvikkeita. Jos kukaan ei välittäisi edes yhden pienen teon verran, ei meitä enää kohta olisi.

Viime viikolla olon teki myös raskaaksi huoli perheestäni. En ole pystynyt aikaisemmin kertomaan täällä, että äitini isä sairastaa Alzheimerin tautia. Viimeiset 1,5 vuotta sairaus on edennyt vauhdilla ja tänä syksynä jouduimme perheessämme tekemään päätöksen vaarin hoitokotiin laitosta. Päätös oli raskas ja välillä on tuntunut niin kovin lohduttomalta, kun ei pysty tekemään itse yhtään mitään. Eikä oikein ketkään muutkaan. Viimeiset muutamat viikot vaarini on mennyt hirveän huonoon kuntoon ja viime viikolla selvisi, että kaikki on johtunut hoitokodin lääkärin hoitovirheestä. Alzheimer on hankala tauti, johon liittyy muun muassa persoonallisuuden muuttuminen muistamattomuuden lisäksi. Hoitokodissa oli lievää aggressiivisuutta lähdetty "hoitamaan" lääkitsemällä vaarini aivan väärin kertomatta meille yhtään mitään ja meiltä kysymättä hänet oli viime perjantaina päätetty siirtää laitoshoitoon. Toisaalta tämä oli onni onnettomuudessa, koska täysin väärään lääkitykseen päästiin puuttumaan ja heti kättelyssä uusi lääkäri jätti pois osan vääristä lääkkeistä ja monien muiden määriä vähennettiin. Voitte kuvitella, kuinka shokissa koko perheemme oli ja tuntuu ihan hirveältä, että suurin syy nopeaan kunnon huonomiseen on johtunut ainoastaan lääkäristä. Toivotaan, että kunto lähtisi paranemaan edes sen verran, että vaari pystytään siirtämään mahdollisimman pian takaisin hoitokotiin.

Olen syksyn aikana kirjoitellut aikaisemminkin, että viime aikoina työ - vapaa-aika - lepo - sosiaalinen elämä (varsinkin tämä!) ja hyvinvoiti -balanssi on ollut vähän epätasapainossa ja tehnyt olotilasta väsyneen. Olin koko viime kuun sairaana, joten varmasti pitkästä sairastelusta palautuminen vie oman aikansa ja jolle täytyy vain antaa aikaa. Vielä en voi vaatia itseltäni sitä samaa jaksamista, mitä normaalisti. Mutta olen muutenkin onnistunut haalimaan elämääni paljon tekemistä, josta kaikesta kyllä pidän tosi paljon, mutta tekemistä on ollut aika paljon. Nyt vain on hetki, kun on mahdollisuus tehdä työtä sen eteen, että voin tulevaisuudessa tehdä sitä, mitä haluan. Olen kuitenkin aika hyvä tunnistamaan väsymyksen merkit itsessäni ja päätin hieman vähentää töitä, jotta aikaa jäisi enemmän vapaa-aikaan. Tänä syksynä on vain tapahtunut niin paljon, että jotenkin on muutenkin tuntunut todella vaikealta päästä takaisin hevosenselkään varsinkin hyvinvoinnin suhteen. Ruokapuoli on niin retuperällä, kuin vain voi ja lankeaminen sokerikoukkuun kerta toisensa jälkeen turhauttaa. Mutta toivotaan, että vapaa-ajan lisääntyminen saisi minut taas panostamaan enemmän hyvinvoinnoin fyysiseen puoleen.

Inhottava aloittaa viikko näin negatiivisissa ajatuksissa, mutta onneksi tälle viikolle on luvassa vaikka mitä kivaa ja josta olen innoissani. Jollain tapaa tuntuu myös lohdulliselta, että viime viikko on ohitse ja pystyn aloittaman tämän viikon täysin uudella mielellä ja energialla. Ainakin tämän postauksen kuvat Italiasta saa minut tuntemaan itseni onnelliseksi ja odotan, että pääsen taas käymään Italia-kodissamme. Voisin tottua siihen, että herään keskellä viinitarhoja ja voin käydä poimimassa aamupalahedelmät omasta puutarhasta. Ehkä vielä joskus...

Ihanaa viikkoa teille kaikille ja jos teidän perheessä on Alzheimeria, niin kuulen mielelläni teidän tarinoita ja vertaistukea.

8 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä vanhoja rakennuksia.

    VastaaPoista
  2. Moi!
    Minun mummullani oli Alzheimer. Hän sairasti sitä noin viisi vuotta, viimeiset kaksi asuen vanhainkodissa. Pakko sanoa, että aika inhottava tauti. Mutta, jos jonkun "vinkin" voin antaa, niin käy katsomassa läheistäsi. Eniten itseäni harmittaa jälkikäteen, kun en käynyt tarpeeksi usein. Asuimme 160km: n päässä toisistamme.
    Jos läheisesi on siinä kunnossa, että hänen kanssa voi tehdä jotain, viedä ulos hoitokodista tai vaikka vanhaan kotiinsa kahville tms. Hoitokodit ovat aika yksinäisiä paikkoja sairastuneelle.
    Mutta sairaudelle ei mitään voi, onneksi on olemassa hoitokoteja, joissa hoitaja saatavilla koko ajan. Tsemppiä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun jaoit kokemuksesi. Alzheimer on todella ikävää niin itse sairastavalle, kuin meille läheisillekin. Meillä kävi tuon hoitovirheen vuoksi se, ettei vaari halunnut enää poistua hoitokodista, koska liikkuminen meni väärien lääkkeiden vuoksi hankalaksi. Toivotaan, että asiat saadaan nyt parempaan päin ja myös ulkoilu alkaisi maistumaan. Varmasti pelkkä sisällä oleminenkin vauhdittaa sairauden etenemistä.

      Itsellä on ollut hiemän huono omatunto, etten ole pystynyt ja kerennyt käymään kovin usen. Pakko tehdä muutos, koska on totta, että jälkikäteen tulisi harmittamaan, jos ei ole käynyt katsomassa useammin.

      Poista
  3. Jos ilmastonmuutos ahdistaa, niin voisitko kuvitella esim. autostasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat varmaan siitä luopumista? Olen miettinyt tätä todella paljon, koska käytän omaa autoa noin 2-3 viikon välein. Muuten liikun pyörällä tai kävellen. Eli omaa autoa tarvitsen oikeastaan vain silloin, kun menen vanhemmilleni/isovanhemmileni, jotka asuvat huonosti julkisen liikenteen päässä tai käyn esimerkiksi vakkarikampaajalla Hyvinkäällä. Kuitenkin esimerkiksi äitini ja isäpuoleni asuvat 25min ajomatkan päässä lähimmältä juna-asemalta, joten oman auton omistaminen helpottaa todella paljon. Nykyään tosin olisi mahdollista ottaa "laina-auto" kadunvarresta, mutta toistaiseksi aion pitää oman auton.

      Poista
  4. Ikävä kuulla vaarisi sairaudesta. Tuo väärä lääkitys on valitettavan yleistä dementoivia sairauksia sairastavilla potilailla. Onneksi tutkimus on mennyt huimaa vauhtia eteenpäin ja koko ajan tiedetään enemmän, mutta pitää myös osata seurata potilasta. Joskus tuntuu, että lääkäreitä ei edes kiinnosta iäkkään potilaan hoito niinkuin pitäisi. :( Oma mummini sairasti alzheimerin tautia toistakymmentä vuotta. Myös hänen kohdallaan sairaalassa muusta syystä ollessaan hänelle aloitettiin epäsopiva lääkitys. Voimia teille, alzheimerin tauti on raskas myös sairastuneen läheisille, tai pitäisikö sanoa varsinkin läheisille. On rankkaa seurata rakkaan ihmisen hiipumista. Oma mummini kuoli nelisen vuotta sitten. Hän sai elää viimeiset vuodet yhdessä mummin kanssa valitsemassamme hoitokodissa, jossa hän sai parasta mahdollista hoitoa ja huolenpitoa. Kukaan meistä läheisistä ei olisi pystynyt töiden ym. ohella huolehtimaan hänen turvallisuudestaan ja tarpeistaan yhtä hyvin. Vaikka sairastunut olisi jo menettänyt puhekykynsä eikä tunnistaisi läheisiään, voi häntä pitää kädestä ja osoittaa, että hänen kanssaan ollaan loppuun asti. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta! Todella paljon kuulee tarinoita siitä, kun vanhuksia on lääkitty aivan väärin, liikaa tai hieman sellaisella "hällä väliä" asenteella.

      Sairaus on todella raskas läheisille ja esimerkiksi mummoni poti todella suurta syyllisyyttä, kun vaari päätettiin laittaa hoitokotiin. Mutta ei se vain voi mennä niin, että vanha ihminen huolehtii yksin sairaasta, varsinkin kun tilanne on niin paha, että hoidontarve on lähes ympärivuorokautista. Vaikeita valintoja ja meillä onneksi on toistaiseksi ollut hyvä tuuri hoitokodin suhteen, että löydettiin hyvä paikka läheltä mummon ja vaarin omaa kotia sekä minun äitiäni. Tuo lääkitykseen liittyvä hoitovirhe taas oli ihan ulkopuolisen lääkärin syy, johon hoitokodilla ei ollut mitään vaikutusta. Nyt täytyy vain toivoa parasta, että sairaalaosastolla saadaan mahdollisimman nopeasti vaarin lääkitys ja ennenkaikkea kunto paremmaksi ja hän pääsee palaamaan hoitokotiin.

      Onneksi teillä kävi hyvä onni ja löytyi hyvä hoitokoti! <3 Tuokaan ei ole todellakaan itsestäänselvyys, koska paikkoja on niin rajoitetusti.

      Poista

kiitos kommentista!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela