Tytöistä naisiksi: Kysymyksiä minun ja Cristiinan ystävyydestä

perjantai 12. lokakuuta 2018

Eilen vietettiin kansainvälistä Tyttöjen päivää, jonka eteen Plan tekee paljon työtä. Päivän tarkoitus on ajaa kaikkien maailman tyttöjen oikeuksia muun muassa päättää omasta kehostaan ja olla kohtaamatta syrjintää. Päivän avulla halutaan myös viestittää, että tytöillä on oikeus tulla kuulluksi ja tulla kohdelluksi tasa-arvoisesti. Suomessa tasa-arvo menee jatkuvasti parempaan suuntaan, mutta edelleen suurin osa maailman tytöistä ja naisista kohtaavat sukupuoleen kohdistuvaa syrjintää ja tasa-arvottomuutta. Tällä viikolla ilmastoasiat ovat puhunuttaneet, mutta sen ohessa on hyvä muistaa myös muut keinot vaikuttaa. Lapsien käsissä on tulevaisuutemme, joten tehdäänhän siitä jooko niin hyvä, kun vain voimme omilla teioillamme tehdä.

Eilisestä Tyttöjen päivästä inspiroituneena halusin tänään julkaista postauksen minun ja parhan ystäväni Cristiinan ystävyydestä. Olemme kasvaneet yhdessä tytöistä naisiksi ja 15 ystävyysvuoteen on kasvutarinan lisäksi mahtunut monia yhteisiä muistoja. Sekä kaksikosta on tullut kolmikko, kun olemme saaneet ihanan Riikan osaksi tiivistä ystävyyttämme. Löysin taannoin yhdestä blogista (en kuollaksenikaan muista mistä!) ihanan haasteen, jossa on kysymyksiä ystävyydestä ja ystävästä. Luin Cristiinan vastaukset vasta tätä tekstiä luonnostellessani ja voi vitsit millaisen naisen olen saanut elämääni!

Miten olette tutustuneet?
C: Saksantunneilla, oi niitä kultaisia aikoja! Muistan Mikaelan selkeästi seiska-luokan ajoilta, mutta oltaisikohan ekan kerran tavattu kuudennella luokalla. Käytiin suhteellisen pientä yläastetta, jossa kaikki tunsi toisensa, joten tutustuminen kävi helposti. Meillä taisi myös olla joitakin samoja tunteja joilla alettiin hengailemaan enemmän yhdessä.

M: Tutustuimme vuonna 2003 muutettuani Mäntsälään. Olimme eri ala-asteella sekä eri luokilla yläasteella, mutta saksantunnit yhdistivät meidät alkujaan. Kumpikaan meistä ei taida enää puhua sakaa paria lausetta enempää!

Minne haluaisitte matkustaa yhdessä?
C: Siis ihan minne vaan, mutta muutamista maista ollaan ainakin puhuttu. Italia taitaa olla listan kärkipäässä tällä hetkellä, mutta Havaiji olisi ihan unelmaa. Onneksi meillä on vielä aikaa matkustella, eli siis kerätä sitä kuuluisaa matkakassaa kokoon. Seuraavaksi voitaisiin alkaa valloittamaan ihan Suomeakin.

M: Britit ja Espanja on meidän yhteinen juttu, mutta joskus kauan sitten ollaan puhuttu, että lähdetään viettämään kolmikymppisiä vaikka Meksikoon tai Las Vegasiin. Joku tuollainen voisi olla kiva kokemus kimpassa! Ja Italiaan pitäisi lähteä yhdessä.

Ps. Tuntuu hieman pahalta puhua kauko- ja lentomatkustamisesta juuri nyt, koska se on ollut pinnalla ja herättänyt itsessänikin todella paljon tunteita ja negatiivisuutta liittyen omaan matkustamiseen. Onneksi kaukomatkat eivät ole minulle todellakaan jokavuotisia!

Kummalla menee kauemmin valmistautua?
C: Tähän on kyllä pakko vastata Mikaela, itsehän olen jo luopunut kaikesta toivosta.

M: Mulla ehdottomasti! Alan aina kriiseilemään kaiken kanssa, jos on vähänkin erikoisempi meno. Cristiina on aina valmis todella nopeasti.

Mistä pidät eniten toisessa?
C: Mikaela ei ikinä tuomitse yhtään mistään. Voin kertoa kaikista kiperimmätkin asiat, ilman että toinen otsa kurtussa kuuntelee, ja katsoo alentavasti. Huumori on kyllä toinen, välillä saa nauraa vedet silmissä toisen jutuille. Mikaelan kanssa voin olla täysin oma itseni.

M: Siitä, ettei Cristiina ikinä tuomitse tai tyrmää mitään. Sekä Cristiina ei valita turhasta. Oikeasti, ei ikinä. Itse saatan välillä napista pikkuisista asioista, jotka ärsyttävät ja sitten ärsyynnyn itse siihen, että valitan jostain.

Mikä ärsyttää toisessa?
C: En voi sanoa tätä ärsyttäväksi piirteeksi, mutta Mikaela on ihan tajuttoman järjestelmällinen ihminen kun meitä kahta alkaa vertailemaan. Toisaalta kun on tuntenut toisen niin monta vuotta, on oppinut hyväksymään toisen erilaiset tavat oli ne sitten kuinka ärsyttäviä tahansa. Toivon kuitenkin, ettei Mikaela ei enää revi kuivia jalkapohjiansa.

M: Ettei se suutu tai kiukustu ikinä. Välillä ollessani eri mieltä jostaikin, kaipaisin jotain tulisuutta Cristiinan puolelta.

Mikä teitä yhdistää?
C: Erilaisuus! Mikaela on hirveän rohkea ja spontaani, itse koen olevani hyvin rauhallinen ja mietteliäs tietyissä asioissa. Lisäksi meissä molemmissa on samanlaista hölmöyttä, itsellensä pitää osata nauraa. Ja vähän ehkä toisellekin, jos toinen tekee jotain hölmöä.

M: Samat mielenkiinnon kohteet vaikka ollaan toisaalta todella erilaisia. Voisi jopa sanoa, että kliseisesti täydennetään toisiamme.

Mikä on hulluinta/hauskinta mitä olette tehneet yhdessä?
C: Hauskinta on ehdottomasti olleet kaikki yhdessä tehdyt matkat, jostain syystä kuitenkin aina vuoden 2012 reissut nostaa hymyn huulille. Olisin oikeasti halunnut sanoa tähän erään mansikoiden hakureissun, mutta Mikaela kyllä tietää mistä puhun. Jääköön se meidän salaisuudeksi, jolle voidaan nauraa vedet silmissä sitten vanhoinakin. Ei muuten näytetä hyviltä sukkahousut päässä... (toim.huom. Paljastus seuraavassa kappaleessa! -M)

M: Ulkomaanreissuilla ollaan puuhattu yhdessä vaikka mitä hullua, hauskaa ja vähän typerääkin. Yksi ikimuistoisimmista yhteisistä kokemuksistamme on ehdottomasti yksi kesäyö, kun lähdimme ryöstämään mansikoita. Valmistuimme oikein kunnolla laittamalla sukkahousut päähän. Toteutus ei vain oikein toiminut, koska jätimme tyhmästi auton todella pitkälle, vaikka olisi ollut fiksumpi jättää se ihan peltojen viereen. Jos olisimme jääneet kiinni, ei oltaisi ikinä jaksettu juosta pakoon. Voi pojat, tyhmää, mutta silti niin hauskaa!

Tiedättekö toisenne suosikkivärin – jos niin mikä se on?
C: Ei kyllä mitään havaintoa, musta se ei kuitenkaan ole. Jostain syystä haluisin vastata tähän liila tai ehkä vihreä?

M: Apuaaa. Tää on vaikea. Ehkä valkoinen? :-D

Minkä väriset silmät toisella on?
C: Sentään yksi vähän helmpompi kysymys, ruskeat.

M: Vihreät!

Toisen suosikkijuoma: kahvi vai tee?
C: Mikaela juo molempia kyllä, mutta kyllä hyvä kahvi yleensä vie voiton. 

M: Taitaa olla aika 50/50. Cristiina juo molempia.

Entä vakioaamiainen?
C: Se kahvi-juttu! En edes kommentoi miltä tuo juoma näyttää.. Olisikohan siihen kahvin sekaan pistetty voita ja jotain protskujauhetta?

M: Apua! Varmaan leipä? Sitä Cristiina ainakin on yhteisillä reissuillamme ja aamiaisilla yleensä syönyt mielellään.

Unelmatyö?
C: Uskoisin sen liittyvän jollain tapaa markkinointiin, semmoinen työ missä saa toteuttaa itseään. Multitasking on kyllä niin tuon naisen hommia ettei mitään rajaa, kaksi aivan erilaista työtäkin menee jotenkin hirveän vaivattoman oloisesti. Mikaela on myös äärimmäisen hyvä tekemään nopeita päätöksiä, sekä työskentelemään erilaisten ihmisten kanssa.

M: Jokin, jossa saa tehdä työtä kosmetiikan ja mahdollisesti sen maahantuonnin parissa. Siitä olemme ainakin jutelleet muutamat kerrat.

Mitä yleensä teette yhdessä?
C: Ihan normaaleja arkipäiväisiä asioita, nykyään aikataulujen yhteen sovittaminen on hirveän haasteellista. Yleensä kun ehdimme ihan konkreettisesti nähdä on mukava istua alas hyvän ruuan tai juoman ääreen. Kuitenkin juttelemme melkein joka päivä, WhatsApp:in ääniviestit on maailman kätevin keksintö meidän kanssa!

M: Syödään, jutellaan ja jauhetaan kosmetiikasta ja miehistä, käydään leffassa tai katsellaan myymälöissä uutuuskosmetiikkaa (yhteinen intohimo!). Usein yhdessäolo on rentoa ja käydään esimerkiksi jossain kahvilla tai syömässä, mennään leffaan ja niin edelleen. Joku aktiviteetti, jonka ohella saa vaihdettua kuulumisia on usein valintamme.

Mitä ihailet toisessa? (ulkonäkö tai syvällisempi)
C: Sen lisäksi, että Mikaela on äärimmäisen kaunis, on hän myös yksi rohkeimmista ihmisistä kenet tiedän. Mikaela on aina uskaltanut seurata omaa sydäntänsä, ja mennä sen tunteen mukaan mikä oikeasti tuntuu hyvältä. Olkoot se tunne sitten muutto ulkomailla, työpaikan vaihto, vaikeiden asioiden ääneen sanomista, you name it.

M: Heittäytymiskykyä ja tunteiden vietäväksi menemistä. Minulle tuo on todella vaikeaa. Ulkonäöllisesti Crissen tuuheita hiuksia, joita on minun hiukset kertaa kymmenen.

Millä yhdellä sanalla kuvailisit toista?
C: Korvaamaton.

M: Ainutlaatuinen!

Tämän saattelemana toivotan teille ihanaa pian starttaavaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Ei liity asiaan, mutta milloin laitat asuntopostauksen?
    Muutitko vuokralle vai ostitko oman asunnon? Jos muutit vuokralle, onko oman asunnon osto haaveissa tulevaisuudessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Mielessä on ja olisi tarkoitus toteuttaa se lähiaikoina, kunhan löytyy aamupäivä, kun on valosaa ja aikaa siivota hieman perusteellisemmin :) Asun vuokralla ja on todellakin haaveissa ostaa oma asunto, joka voisi tulevaisuudessa toimia sijoitusasuntona. Vielä ei kutenkaan ole rahallisesti valitettavasti sille sopiva hetki :(

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela