Päivä Italiassa mun kanssa

lauantai 6. lokakuuta 2018

PERJANTAI 5.10.2018, POLLUTRI, ITALIA

09:33 Nukuin todella myöhään. Toissayön muutaman tunnin yöunet, matkustaminen ja myöhään valvominen olivat tehneet tehtävänsä. Herättyäni selasin hetken somea, jonka jälkeen tein reilun tunnin töitä sängyssä makoillen. Alakerrasta kuului jo remonttimiesten ääniä. Työt saatuani valmiiksi kävin poimimassa suoraan puusta muutaman viikunan ja liityin aamupalalle muiden seuraan. Tuoretta, leipomosta haettua leipää, viikunoita soijajogurtin kanssa ja kahvia. Oikeaa luksusta!

12:15 Aamu tuli vietettyä oikein hitaasti. Aamun tehtävälistalla oli jo tehtyjen töiden lisäksi muutama blogiin liittyvä juttu. Menin laittautumaan nopeasti, jonka jälkeen aloin valokuvaamaan.

15:20 aikoihin lähdimme ajamaan kohti Pescaraa. Matka meni ihastellessa ruskan merkkejä näyttävästä luonnosta. Ajomatka meiltä Pescaraan reilun tunnin.

16:35 auto parkissa. Ensimmäisenä halusin pyörähtää Stradivariuksessa. Muissa vaatekaupoissa ei oikeastaan edes kiinnostanut käydä. Piipahdun oli oikein onnistunut ja mukaan tarttui muutama vaate, jollaisia olin kaivannut syksyä ja talvea varten vaatekaappiini: pari helppoa arkimekko (kukka- ja leopardikuosissa), midimittainen leopardihame, käärmekuosinen pusero sekä rento, ruutukuosinen bleiseri. Muutakin olisi löytynyt, mutta pidin kukkaron nyörit tiukalla. Ei mitään "ihan kivaa" vaatekaappiin!

17:20 muut olivat jo kävelleet edellä eteenpäin. Matkalla pyörhdin vielä nopeasti Kiko Cosmeticsin liikkeessä. Mukaan ei tarttunut mitään, vaikka mieli olisi tehnyt. Hyvä minä!

17:33 oltiin sovittu, että treffaamme yhdessä tutussa jäätelöbaarissa. Italialainen Gelato on ihan best! Omaan jättikippooni valitsin jogurtin, pistaasin ja keksin makuista jäätelöä. Kerrankin valinta oli nopeaa, koska makuvalikoima oli alle puolet viimekertaisesta!

18:00 Jäätelöiden syönnin jälkeen hetkeksi kävelemään rantaan ja siitä takaisin autolle. Kotimatkalla poikkeamme vielä kaikkien lempparissa, Pescaran lentokentän lähellä olevassa kierrätyskeskuksessa.

19:50 Kierrätyskeskus ei pettänyt tälläkään kertaa. Löysin itselleni todella kauniin vanhan kattokruunun 33 eurolla (saan sen vasta joulukuussa äidin ja isäpuolen tuomana, koska lentokoneeseen sitä ei saisi ilman lisämaksua). Myynnissä oli vaikka mitä kauniita, vanhoja huonekaluja. Heti, kun ostan oman asunnon, tulen tekemään tänne löytöjä! Nyt kotimatkalle ja ravintolan kautta kotiin.

 21:20 Matka kodin lähellä olevaan ravintolaan kesti ikuisuuden tietöiden takia. Kaikilla oli jo kamala nälkä, joten tilasimme kunnon alkupalat sekä pääruoat. Päätin testata ensimmäistä kertaa italialaisia gnoccheja. Annos oli kyllä hyvä, mutta gnocchit eivät vieneet sydäntäni. Tuli pieni annoskateus katsoessani äidin ja isoäitini pasta-annosta, jossa oli erilaisia simpukoita ja rapuja.

 23:00 aikoihin pääsimme kotiin. Nopean iltapesun kautta suoraan sänkyyn ja Katsomosta pyörimään toissaillan Love Island Suomi (jep, seuraan tätä!).

23:50 uni alkaa viemään voiton ja pakko jättää perjantain jakso kesken. Hyvää yötä!

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja tuo aamupala näyttää niin houkuttelevalta, vaikka yksinkertainen onkin :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki tuoreet hedelmät ja marjat tekevät heti niin paljon ruokien ulkonäölle! Syö hyvillä mielin vaikka mitä, jos näyttää kivalta :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela