Aktiivihiili - epäpuhtaan ihon paras ystävä + kaksi naamiovinkkiä luonnonkosmetiikasta

lauantai 27. lokakuuta 2018

* Naamiot saatu PR-näytteenä, sisältää mainoslinkkejä

Hiili on noussut trendikkääksi raaka aineeksi ja erityisesti aktiivihiili on tehokas puhdistaja niin sisäisesti, kuin ulkoisestikin. Terveyskäytössä hiili on varmasti monelle tullut tutuimmaksi apteekeissa myytävänä lääkehiilenä, jolla puhdistetaan elimistöä muun muassa myrkytystiloissa. Hyvinvointikäyttöön tarkoitettuna aktiivihiiltä on taas alettu käyttämään paljon tabletteina ja puhtaana jauheena esimerkiksi kehon puhdistukseen sen detoksifioivan tehon vuoksi. Aktiivihiilijauhetta voi muuten myös lisätä resepteihin! Miltä kuulostaisi vaikka terveelliset, aktiivihiiltä sisältävät detox-muffinit?

Vaikka itse fanitan aktiivihiiltä, toistaiseksi olen käyttänyt sitä ainoastaan ihonhoidossa. Aktiivihiili (löytyy ainesosaluettelosta nimellä Charcoal Powder) on noussut raaka-aineeksi, jota yritän bongailla käyttämistäni kasvonaamioista. Kosmetiikassa aktiivihiili on ihana raaka-aine, koska se on hellävarainen, mutta tehokas puhdistaja, joka poistaa epäpuhtauksien lisäksi muun muassa ympäristön aiheuttamia saastekertymiä iholta. Minun pitää kohta tehdä oma tägi kasvonaamioille, koska taas on vuorossa pari super ihanaa kasvonaamiovinkkiä puhdistusta kaipaavalle iholle. Naamioista molemmat sisältävät aktiivihiiltä ja ovat nappivalintoja epäpuhtaalle tai epäpuhtauksiin taipuvaiselle iholle.

Moni on varmasti törmännyt somessa BYBI Beautyn hittituotteeseen, Babe Balmiin*. Itse en ole vielä kokeillut kyseistä tuotetta, koska kaapeissa on suht vastaavia tuotteita jo ennestään. Super kauniisiin pakkauksiin pakatuista tuotteista kiinnostukseni herätti  BYBI Beauty Detox Dust*, joka on jauhemainen kasvonaamio. Kasvonaamiojauhe sisältää syväpuhdistavaa aktiivihiiltä, kaoliinisavea, papaijaentsyymiä sekä monia vitamiinipitoisia uutteita, kuten ginsengiä, mustaherukkaa ja lootusta. Vaikka naamio on todella syväpuhdistava, sopii se kaikille ihotyypeille, jotka kaipaavat kirkastusta puhdistuksen lisäksi.

Naamiossa kiinnostuin erityisesti siitä, että naamio valmistetaan tavallaan itse. Teelusikallinen Detox Dustia sekoitetaan pieneen määrään vettä tai esimerkiksi ihoa kirkastavan ja ravitsevan hunajan joukkoon. Omaksi lemppariksi on sekoittaa jauhetta pieneen määrään maustamatonta jogurttia. Jogurtti rauhoittaa tehokkaasti ärtynyttä ihoa ja sopii erityisesti akneihon hoitoon. Samalla maitohapot kuorivat ihoa hellävaraisesti. Tai jos iho kaipaa kirkastusta, rauhoitusta ja puhdistusta, voi jauheen sekoittaa esimerkiksi hunaja-jogurtti seoksen joukkoon. Seoksen joukkoonhan voi lisätä raaka-aineita enemmänkin, kuten vaikka pienen määrän kaurahiutaleita.

Naamio on todella tehokas ja käytön jälkeen, jo vain veteen sekoitettunakin, iho on heleä, ihohuokoset pienempiä ja iho näyttää kirkkaammalta. Tämä on muuten nyt tosi hyvässä tarjouksessa House of Organicilla! Normaalisti Detox Dust on noin 30euroa, mutta nyt sen saa 19,90 eurolla*.

Toinen tehokas aktiivihiilinaamio on Lovely Day Charcoal Manuka PHA Cleansing Mask*. Lovely Day on saksalainen, uudehko luonnonkosmetiikkaa valmistava brändi ja kaikki Lovely Dayn tuotteet valmistetaan käsityönä Berliinissä. Merkin kaikki tuotteet ovat vegaaneja ja totta kai myös eläinkokeettomia. Kauniisiin pakkauksiin pakattujen tuotteiden lisäksi Lovely Day herätti mielenkiintoni, koska he lahjoittavat 5% verkkokauppansa myynnistä eläintensuojeluun. Tuotteissa käytetään todella tehokkaita raaka-aineita ja ne ovat sertifioitua luonnonkosmetiikkaa.

En ole toistaiseksi kokeillut merkiltä muita tuotteita tätä naamiota lukuun ottamatta, mutta mielenkiintoni merkkiä kohtaan nousi tämän naamion myötä! Charcoal Manuka PHA Cleansing Mask sisältää aktiivihiilen lisäksi 2% PHA-happoa, joka kuorii ja kirkastaa ihoa. PHA-happo toimii samalla tavalla, kuin monille tutuksi tulleet AHA-hapot, mutta ne ovat iholle hellävaraisempia, kuin AHA. Aktiivihiilen ja PHA:n lisäksi pääraaka-aineita on itselle uusi savituttavuus, rasulsavi, joka tulee Marokosta ja luonnollisesti antibakteerista manukaöljyä. Lisäksi ainesosista löytyy muun muassa kamomillavettä ja probioottista maitohappobakteeria. Huh, aika hyvät ainesosat!

Naamio syväpuhdistaa ihoa ja raaka-aineiden yhdistelmä myös häivyttää muun muassa pigmenttimuutoksia, kuten aknearpia sekä supistaa ihohuokosia. Naamiolla on aika pitkä vaikutusaika, 15-25 minuuttia, mutta tuossa ajassa kaikki vaikuttavat aineet pääsevät kunnolla tepsimään iholla. Lovely Daylla oli monia muitakin mielenkiintoisia tuotteita, joten kannattaa kurkata kaikki Lovely Dayn tuotteet Biodellyn verkkokaupasta*. Itseä jäi kiinnostamaan muun muassa Mellow Mallow-kosteusvoide* sekä Hyaluron + Bloom Tropical Hydration Nectar-seerumi*.

Ainiin! Sain jo Instragramissa kyselyitä kuvan hiuspannan perään ja se on ostettu vähän aikaa sitten Tiger of Copenhagen-kaupasta. Hintaakin oli vain pari-kolme euroa! Mustan lisäksi muistaakseni myynnissä oli sama korvapanta vihreänäkin. Kannattaa käydä kurkkaamassa, nuo pannat ovat meinaan todella käteviä ihonhoidon yhteydessä.

Vinkkailkaa kommentteihin omia naamiosuosikkeja ja mielipiteenne, lähtisittekö lisäämään ruokien joukkoon aktiivihiiltä?!?

Kaksi muuta suosikkinaamiotani, jotka sisältävät aktiivihiiltä:

2 kommenttia:

  1. Siis vau, sulla on aivan ihana blogi! En ole törmännyt tähän aiemmin, ja tää nousi silti melkein heti suosikiksi. Pakko jäädä lukijaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, ihana kuulla ja toivottavasti viihdyt lukijana pitkään <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela