Viisi unelmaa

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Viettää useampi kuukausi kiertäen Etelä-Afrikkaa.
Etelä-Afrikka jätti minuun syvän vaikutuksen. Kulttuuri, ihmiset, historia, luonto... Voisin lähteä sinne takaisin koska vain ja haluan vielä joskus viettää siellä pidemmän ajan. Minulle tuli toukokuussa työtarjous Linkedinissä Kapkaupungissa sijaitsevasta työstä ja voitte varmasti uskoa, kuinka paljon olisi tehnyt mieli lähteä! Tällä hetkellä kuitenkin enemmän unelmoin Etelä-Afrikasta lomamielellä, en siten, että jättäisin taas kaiken ja lähtisin päiväntasaajan toiselle puolelle.

Parisuhde, jossa emme ole riippuvaisia toisistamme.
Vapauden tunteen säilyttäminen on minun henkireikäni kaikilla elämän osa-alueilla. Vaikka käyn työssä, jossa joku muu määrittelee työaikani, on minulle tärkeää tuntea, että aina on mahdollista lähteä. En halua ajatella, että esimerkiksi työ sinetöisi tulevaisuuteni. Ihmissuhteissa unelmoin tasapainoisesta suhteesta, jossa minun annetaan toteuttaa itseäni, matkustaa halutessani yksin ja tarpeeni, kuten yksinolo, otetaan huomioon. Vapaassa suhteessa en pystyisi olemaan, enkä edes haluaisi, mutta niin sanottujen omien elämien säilyttäminen tulee varmasti olemaan minulle tärkeää tulevassa (tai tulevissa) parisuhteissa. Tietty tasapaino yhteisten ja omien juttujen välillä tulee säilyä ja haluan kumppaniltani kannustusta ja ymmärrystä.

Täysin terve suhde ruokaan.
Olen joko-tai -tyyppi. Välillä syön super terveellisesti, toisinaan taas menee kokonainen viikonloppu tai pidempikin aika syöden lähes pelkästään herkkuja. Haluan vielä joskus omistaa täysin terveen suhteen ruokaan, jossa en ainakaan kokisi huonoa omatuntoa valinnoistani. Tietenkin syömisen tulee olla tiedostavaa ja terveellisemmät valinnat eivät ole ikinä huonosta, mutta en halua potea morkkista huonommista päivistä.

Olla kahvila- tai kukkakauppayrittäjä.
Muinoin sisustus-kahvilamyymälässä työskennellessäni, rakastin sitä työtä. Pieni haaveeni on opiskella floristiksi tai perustaa oma kahvila. Joskus vanhempana voisi olla esimerkiksi ihana perustaa saaristoon, jossa mökkimme on, jokin tunnelmallinen saaristokahvila ja viettää siellä kesät. Myös floristiksi opiskelu on kiinnostanut pidemmän aikaa ja Hollannissa asuessani mietin vakavasti kurssille kukkien sidontakurssille menemistä. Haave kuitenkin jäi toteuttamatta, koska palasinkin Suomeen, enkä jäänyt Hollantiin toiseksi vuodeksi. Nämä kaksi unelmaa eivät ole tällä hetkellä prioritettilistalla ylhäällä, mutta ehkä lähden toteuttamaan näitä viidenkympin villitysten iskiessä! Tuolloin oma äitinikin siirtyi pankkialalta kiinteistövälittäjäksi ja myöhemmin koirienkasvattajasta koirienkasvattaja-maanviljelijäksi!

Mahdollisuus biologiseen lapseen.
Tämän ääneen kertominen tuntui aika vaikealta ja pyyhin tekstin monta kertaa pois. Olin kauan varma, etten halua omia, ainakaan biologisia lapsia, mutta viimeisen vuoden aikana minulla on tunne, että haluan lapsen. Tai lapsia. Kohdallani biologisen lapsen hankkiminen saattaa tulla olemaan todella hankalaa sekundaarisen amenorrean vuoksi, mutta eipä lapsen saaminen ole lähitulevaisuudessa edes ajankohtaista. Unelmani ja haaveeni kuitenkin on, että saisin joskus biologisen lapsen. Jos se ei ole mahdollista, haluan tarjota rakkautta ja perheen adoptoidulle pienokaiselle.

9 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Jotenkin tulee niin ihana, kutkuttava fiilis lukea muiden unelmista. :) Olen varma, että saavutat nämä kaikki, mikäli itsekin niihin täysillä uskot. <3

    "Parisuhde, jossa emme ole riippuvaisia toisistamme" - tätä minäkin tulevaisuudessa toivon, vaikka ajankohtaisesti en edes etsi/halua vakituista suhdetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Unelmista puhuminen on aina jotenkin jännittävää ja jos joku kertoo omistaan, tulee itselle todella otettu fiilis. Kiva, että muutkin ovat sen kannalla, ettei parisuhde todellakaan saa olla täysin "Me".

      Poista
  2. Todella ihana postaus! Haaveita on tärkeä miettiä <3

    Tuo kuukautisten poisjäänti oli kans mulla joskus 17-18-vuotiaana (olen nyt 29) ja johtui silloisesta kovasta liikunnan harrastamisesta ja suhteessa siihen vähäisestä ravinnon saannista. Mulle sanottiin, että niin keho toimii, karkeasti sanottuna: ravinnon kautta saatu energia käytetään niin, että pysyy hengissä eikä sitä energiaa riitä lisääntymiseen. Harmittelin jo tuolloin etten voi saada lapsia, vaikka en lapsista edes varsinaisesti haaveillutkaan (ennen kuin tapasin nykyisen mieheni).

    -Nyt ylpeä 8 kuisen tytön äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla jäi myös 2014 loppuvuodesta laihdutuksen ja liikunnan vuoksi kuukautiset pois. Vaikka nykyään liikun huomattavasti vähemmän, syön enemmän ja rasvakin on lisääntynyt, ovat menkat edelleen hukassa. Mutta niiden palautuminen vie aikaa ja viimeksi sovimme lääkärin kanssa, että rauhassa odottelen siihen asti, kunnes raskautuminen on ajankohtaista. Hyvällä onnella kuukautiset ovat palautuneet siihen mennessä, eikä mitään toimenpiteitä välttämättä tarvita :)

      Minulle äiti ja isoäitini ovat molemmat sanoneet, että mieli voi muuttua, kun se oikea osuu kohdalle! He taitavat todellakin olla oikeassa, vaikkei omalla kohdalla vielä sitä oikeaa ole edes tullut vastaan :D Onnea pienokaisesta <3

      Poista
    2. Kiitos onnitteluista :-)

      Tuo on niin tosi: elämän tilanteet muuttuu ja ihmisen mieli sen mukana. Eikä ole väärin, että joku ei lapsia halua, mutta sekään ei ole, että mieli muuttuu :-D
      Toivon sulle sitä hyvää onnea, jos mielesi oman lapsen suhteen joskus muuttuu :-)

      Haluaisin vielä kysyä, kun mulle on jääny mieleen postauksesi kivikaupasta, että oliko kyseisessä kiviliikkeessä kalliit hinnat? Haluaisin hankkia kuolleen mummuni muistoksi kiven, mutta jännitän liikkeessä vierailua, jos kassalla tärähtääkin monen kympin lasku pienestä kivestä :-D

      T: Anniina

      Poista
    3. Ihan totta :) Ei ollut! Suuret kivet saattoivat olla noin 10-15e pintaan, mutta omani esimerkiksi oli muistaakseni 4 tai 5 euroa :) Eli rohkeasti vaan! Hinnat ovat myös näkyvissä!

      Poista
  3. Okei, kiitos vastauksesta! Täytyy käydä siellä :-)

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus, kauniin kuuloisia unelmia sinulla!Ihanaa, että rohkaistuit avoimesti kertomaan näistä, vaikka kaikesta ei välttämättä ole helppo julkisesti puhuakaan ♥

    - Kiia // http://kiiainnanmaa.blogspot.com/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela