6 x Asia, jotka blogi on saanut minut tekemään

keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

*Sisältää affiliate-linkin
Takki Bershka/Farkut Lee Scarlett High*/Laukku Louis Vuitton Noe/Kengät Toms Alpargata*


Lääkäriin tai terveyskeskukseen aikaa varatessani ja vaivoistani kertoessani mietin usein, lukeekohan linjan toisessa päässä oleva blogiani. Varsinkin silloin, kun selität niistä hieman kiusallisemmista asioista.
***
Ulkona syödessä alan automaattisesti järjestelmään aterimia ja astioita paremmin, vaikken ottaisi edes kuvia blogiin. Kohteeksi joutuu usein myös seuralaisen ruoat, varsinkin silloin, kun kyseessä on vain nopea kuva Instastoriesiin. Onneksi kaikki ovat alkaneet jo tottumaan tähän tapaani!
***
Välttelen monia blogikliseitä tai rakennan ennakkoluuloja tuotteita kohtaan, jotka ovat jokaisessa blogissa. Syy tähän on alitajuntaisesti varmasti se, etten halua luokitella blogiani täydellistä elämää esitteleväksi Lifestyle-blogiksi.
***
Valitsen usein ruokapaikat ja kahvilat sen mukaan, joista saa blogiin ja Instagramiin kivoimpia kuvia. Jotain hyvääkin tästä on seurannut, sillä se on saanut minut välttelemään tylsiä ketjupaikkoja ja matkustaessa ei tule sorruttua turistirysiin!
***
Blogin myötä minusta on tullut unelma-asiakas. Olen itsekin tehnyt paljon asiakaspalvelutyötä, jossa tympeät asiakkaat ärsyttävät, joten aina asioidessani haluan olla kohtelias ja pirteä enkä vahingossakaan epäkohtelias, jos työntekijä sattuukin seuraamaan minua somessa. En halua päätyä Jodeliin sen takia, että olen ollut tympeä!
***
Olen entistä kiinnostuneempi ajankohtaisista ilmiöitä, jotta voin tarvittaessa tarttua kyseisiin aiheisiin blogissani. Haluan ylipäätänsä tietää mistä puhutaan ja mitkä asiat ovat pinnalla juuri nyt. Jotkin asiat minulta tosin menee ohi ja sain tietää mitä flossaus on reilu kuukausi sitten...


Tuleeko teillä joitain asioita mieleen, joita some tai oma blogi on saanut tekemään?


4 kommenttia:

  1. Pakko myöntää, että itsekin joskus valitsen ruokapaikkoja sen mukaan, mistä saa kivoja kuvia :) Yleensä ne paikat on kyllä muutenkin kivoja ja nätisti sisustettuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, harvoin tulee petyttyä, vaikka paikka valikoituisi esteettisten ominaisuuksien vuoksi! :)

      Poista
  2. Toi ruokapöydän siistiminen pitää kyllä niin paikkaansa 😄 huomaan myös että oon alkanut ottaa kuvia ihan arkisistakin asioista sillontällön, ihan vaan jos joskus on tarve visualisoida jotain postausta niin on sitten oma ”kuvapankki”.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota pitäisikin enemmän itekin harrastaa, että kuvailee kaikkea "tarpeetonta" ihan varmuudeksi :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela