En ole varma olenko koskaan kertonut olleeni koulukiusattu yläasteella. Kiusaaminen ei koskaan ollut selkeää ja minulla oli koko ala- ja yläasteiän paljon kavereita, liikuin "suosittujen" seurassa ja viime vuonna luin naureskellen vanhempieni vintiltä löytämiäni viitos- ja kutosluokan Slämyjä, joissa lähes kaikki pojat olivat maininneet minut yhtenä luokkansa top3 kivoimmaksi tytöksi. Kiusaamiseni liittyi eniten ulkonäkööni - piikittelyä painosta ja ulkonäöstä. Ei ikinä mitään suurta tai sellaista, johon olisi tarvinnut puuttua, mutta sellaista, jonka minä tulen muistamaan koko ikäni.
Olen kärsinyt koko ikäni epävarmuudesta ulkonäköni suhteen ja lukioikäisenä olin todella epävarma itsestäni. Tilanne oli ajoittain niin paha, etten pystynyt menemään kouluun. Kävin tuolloin psykoterapiassa ja hoitosuhteeni aikana käsittelin paljon ulkonäkökompleksejani terapeutin avulla. Psykoterapian päättymisestä on aikaa pian kymmenen vuotta, mutta edelleen muistan lasinkirkkaasti käymiämme keskusteluja ja pohdintoja, kuinka helpottaisin oloani, kun tunnen, että kaikki tuijottavat, koska olen niin ruma. Nyt tuntuu todella pahalta ajatella, kuinka raadollinen nuori nätti nainen voi olla itselleen. Kuinka kukaan voi olla noin ankara itselleen?
Mekko Nelly.com*, tällä hetkellä -50%!
Viimeisenä kymmenenä vuotena on tapahtunut paljon. Olen laihtunut silloisesta ja ensimmäisistä lukion jälkeisistä vuosista ja piirteeni ovat muuttuneet aikuisemmiksi, mutta suurin muutos on ollut sisäinen. En edelleenkään ole täysin varma omasta ulkonäöstäni, mutta en ole itselleni niin raadollinen. Nykyisin pystyn välillä lähtemään ihmisten ilmoille vähän liiankin rennolla otteella tukka harjaamatta, sukissa ja Birckenstock-sandaaleissa ja ihan eripari vaatteet päällä. Pidän laittautumisesta ja tietenkin fiilis omissa nahoissa on parempi, kun on hieman laittautunut ja päällä on hyvännäköiset vaatteet - oli ne sitten hyvin istuvat farkut, kivat treenivaatteet tai harkittu juhla-asu. Kukapa ei tykkäisi näyttää hyvältä tilanteessa kuin tilanteessa? En kuitenkaan halua stressata liikaa ulkonäköäni ja minulle on tärkeää, että voin liikkua laittautumatta ihmisten ilmoilla tuntematta itseäni epävarmaksi.
Iän myötä minulla on ollut ulkonäkökomplekseja valehtelematta varmaan jokaisesta ruumiinosastani ja piirteestäni ulkonäössäni. En sano, että peruskoulun kiusaaminen olisi ollut pääsyy siihen, vaan mielen herkkyys on tehnyt osansa. Koin, etten ole tarpeeksi kaunis, vaikka seurustelinkin yhdeksänneltä luokalta lähes lukion ensimmäisen loppuun ja myöhemmin aloin seurustelemaan ennen abivuottani. Kelpasin muille, mutten ikinä kelvannut itselleni, joka on kaikista eniten ihmisiä hajottava tunne. Olen kiitollinen, että pääsin yli pahimmasta eikä epävarmuus ulkonäöstäni enää rajoita tekemisiäni.
Mainitsin, että komplekseja on ollut vaika minkä moista, mutta osan niistä olen oppinut hyväksymään vasta aikuisena. Oikeastaan monet pahimmista epävarmuuksistani ovat muotoutuneet omiksi vahvuukseksini ja asioiksi, jotka ovat oikeastaan ihan parasta juuri minussa ja minun ulkonäössäni. Seuraavat kuusi piirrettä olen hyväksynyt itsessäni vasta aikuisena:
Tummat piirteet
Ette uskokaan kuinka monesti olen toivonut olevani vaalea tai "tavallisen" näköinen. Nuorempana tunsin, että kaikki suosituimmat ja kauneimmat tytöt olivat vaaleita ja hoikkia, jollainen minäkin olisin halunnut olla. Iän myötä olen alkanut pitämään tummuudestani ja tummista piirteistäni. Välillä on jopa hauskaa, kun ihmiset utelevat juuristani. Hollannissa jouduin käymään monta väittelyä, koska niin monikulttuurisessa maassa moni ei voinut käsittää, että olen näin tumma vaikka molemmat vanhemmistani ovat alkuperäisesti suomalaisia. Lisäksi on ihan parasta, kun ulkomailla pysyn maastoutumaan muilta suomalaisilta ja ihmiset puhuvat suomeksi ilman minkäänlaista sensuuria minun ollessa vieressä. Muutaman kerran minulta on tultu kysymään ulkomailla apua englanniksi tai olen itse keskeyttänyt seurueen ja tarjonnut apua, jos he ovat miettineet jotain, johon tiedän vastauksen.
Vahvat reidet
Yläasteella ja lukiossa vihasin paksuja reisiäni. Tosin silloin vartaloihanne oli täysin erityyppinen, kuin nykyään eikä vahvaa kehoa ihannoitu samalla tavalla. Nykyään olen ihan tyytyväinen reisigeeneihini, koska reiteni eivät kerrytä (toistaiseksi) selluliittia, vaikka olisikin ylimääräisiä kiloja ja ne ovat ihan kivan malliset sekä vahvat vaikken treenaa jalkoja maksimaaliseen lihaskasvuun tähtäävällä treenillä.
Vartalon malli
Vaikka olen onnekas reisieni suhteen, on kropassani ärsyttävää, että ihan kaikki rasva kertyy vatsan alueelle. Nopea painonpudotus ja geeniperimä ovat tehneet tehtävänsä ja tuskin tulen koskaan olemaan tyytyväinen keskivartalooni. Nykyisin kyllä pidän muuten vartaloni mallista, sillä se on sopusuhtainen eikä ylä- tai alakroppani ole selvä dominantti. Itse pidän kaikkia vartalotyyppejä kauniina, mutta oma ei-selkeästi-mitään-malli-kroppa on siitä ihan paras, että muun muassa vaatteiden löytäminen on todella helppoa. Yksi kroppaani liittyvä blogikommentti on muuten jäänyt erityisesti mieleen. Muutama vuosi sitten paljon treenaamisesta kirjoittaessani sain kommentin, että miten minulla voi olla niin pieni peppu vaikka treenaan paljon salilla. Juu, minulla ei ole muhkeinta takamusta, mutta enää se ei edes haittaa saatikka, että sen pitäisi häiritä jotain toista!
Varpaat
Lapsena häpesin varpaitani ja yritin peitellä niitä todella paljon. Olen joskus muistaakseni kertonut, että minulla on molemmissa jaloissa yhteen kasvaneita varpaita - virallisesta nimeltään webbed toes. Nykyään asia ei häiritse minua lainkaan eikä yhdessä olevista varpaista ole koko ikäni aikana ollut kosmeettista haittaa kummempaa. Tietenkin ollessani lapsi ja nuori jotkut saattoivat tuijottaa varpaitani, mutta nykyään harva edes huomaa sitä. Enemmän minua ärsyttää suuret isovarpaani, kuin toisissaan kiinni olevat varpaat!
Pituus
Olen vitosluokan jälkeen kasvanut pituutta ainoastaan kaksi senttiä. Ala-asteella olin aina luokkani pisimpiä tyttöjä ja se häiritsi minua todella paljon, koska en ollut muutenkaan siro kropaltani. Nuorena tulleen kasvupyrähdyksen jälkeen pituuskasvuni lakkasi lähes kokonaan ja jo kuudennella luokalla olin nykyisessä 166 sentin pituudessani. Pituusodotukseni oli yli 170 senttiä, mutta olen ihan tyytyväinen että jäin tähän pituuteen.
Nenä
Olen aina vihannut ja en edelleenkään rakasta nenääni. Toivoisin sen olevan paljon sirompi ja yläasteella olin jo suurin piirtein päättänyt, että aion tehdä nenäleikkauksen. Nykyään pysyn elämään nenäni kanssa ihan sopuisaa elämää ja tuskin ikinä tulen tekemään nenäleikkaus - ehkä sitten, jos sattuisin voittamaan syystä tai toisesta ison summan rahaa! Tällä hetkellä kuitenkin keksin sata parempaa kohdetta rahalle, kuin oma nenä.
"Jos olet treenattu, et ole lihaksikas oikeista paikoista. Jos olet kurvikas, et ole oikealla tavalla kurvikas. Jos olet bodypositiivinen, oletkin vaan laiska läski. Jos olet neutraali ja tavallinen, sinun pitäisikin edustaa edes jotain - olla treenatumpi, olla hoikempi, olla kurvikkaampi, olla kauniimpi, olla persoonallisempi."
Halusin kirjoittaa tästä aiheesta, koska mielestäni nykyään ulkonäköasioista puhumisesta on tullut pieni tabu. Mediassa kohistaan sosiaalisen median aiheuttamista ulkonäköpaineista, mutta arkielämässä ei saisikaan sanoa ääneen olevansa epävarma. Pitää olla bodypositiivinen, tyytyväinen itseensä ja ystävän ulkonäköpaineet kuitataan "mutta sähän oot upea!"-vastauksella. Minä olen elänyt elämää, jossa muiden sanat, ei edes silloisten poikaystävien, merkanneet mitään ja näin itseni jatkuvasti rumana. Tiedän miltä tuntuu, kun on oikeasti todella tyytymätön itseensä. Ulkonäöstä ja omista pinnallisista epävarmuuksista on todella vaikea puhua muille, varsinkin lähimmäisilleen. Minä, kuten varmasti sinäkin, näet ystäväsi maailman kauneimpina ihmisinä ja on vaikea ymmärtää, miten juuri hän, maailman upein ihminen, ei pidä itsestään tai jostakin piirteestä itsessään. Seuraavalla kerralla, kun läheisesi tuo ilmi epävarmuutensa, ole tukena äläkä vähättele.
En itse edes ajattelen kenenkään ihmisen olevan ruma, koska mielestä toisen henkilön sanominen rumaksi on kuvottavaa ja yksi ilkeimmistä asioista, mitä voi kenellekään sanoa tai kenestäkään edes ajatella. On ulkonäöltään persoonallisia ihmisiä, muttei missään nimessä rumia. Nykyään maailma on todella ulkonäkökeskeinen ja ulkonäköpaineet suurenevat suurenemistaan. Harva meistä kuitenkaan tulee koskaan osumaan siihen muottiin, mitä ihannoidaan. Jos olet treenattu, et ole lihaksikas oikeista paikoista. Jos olet kurvikas, et ole oikealla tavalla kurvikas. Jos olet bodypositiivinen, oletkin vaan laiska läski. Jos olet neutraali ja tavallinen, sinun pitäisikin edustaa edes jotain - olla treenatumpi, olla hoikempi, olla kurvikkaampi, olla kauniimpi, olla persoonallisempi. Suoraan sanottuna hyi helvetti. Ei ihme, että nykyään täytehoidot ja kauneusleikkaukset ovat yleistyneet jo alaikäistenkin keskuudessa. Mikä tätä maailmaa oikein vaivaa?
Mitä ajatuksia nykyiset ulkonäköpaineet herättävät teissä? Entä mitkä aikaisemmat epävarmuudenne te olette oppineet hyväksymään itsessänne?
Halusin vaan tulla sanomaan, että oot yksi kauneimmista naisista ketä tiedän :)
VastaaPoistaIida
Kiitos! <3
PoistaIhan mahtava julkaisu! Saanko lainata ideaa oman postauksen tekoon? Jotenkin tämä aihe on puhutellut minua viime aikoina (irl), mutta en ole aikaisemmin siihen tarttunut. Ulkonäköpaineita on ihan liikaa ihmisillä ja joskus se epävarmuus tarttuu itseenkin, mutta suurimman osan ajasta osaan iloita siitä mitä minulla on ja hyvä olo lähtee myös sisältä. :)
VastaaPoistahttps://mella-lili.blogspot.fi/
Saa tottakai! Tästä aiheesta ei voi ikinä kirjoittaa liikaa :) Tuo on todella tärkeää, että arvostaa ja iloitsee kaikesta aineettomasta ja aineellisesta, jota meillä jo on.
PoistaTykkäsin tästä postauksesta tosi paljon! Rohkeaa ja rehellistä. Kiitos että kirjoitit tästä sinulle herkästä aiheesta :)
VastaaPoistawww.lily.fi/blogit/valonkantaja
Kiitos palautteesta :)
PoistaMelkein kaikki kohdat mulla samat. Tuo tummuus ja hieman epäsuomalaiset piirteet tuntuu jollain tavalla häiritsevän jotain ihmisiä. Minulla on melko vaalea iho mutta tummanruskeat silmät ja kasvonpiirteissä on jotain eksoottista. Siitä olen aina saanut kuulla, ja nenästä. Se ei ole iso, mutta muoto on erikoinen ja siihen kiinnitetään kyllä huomiota. Mulla oli myös tuo sama fiilis, että leikkaukseen menen ja kokeilinkin hyaluronihappoa nenän muotoiluun. Tykkäsin kyllä lopputuloksesta paljon, mutta en tiedä onko kalliit pistoshoidot tai leikkaus kuitenkaan tarpeen, vaikka epäsymmetriaakin nenässä on.
VastaaPoistaVartalon malli sentään on eri, mulla on leveä ja iso selkeästi erottuva lantio ja se on vieläkin mulle epävarmuutta aiheuttava kohta kropassa. Eikä se siitä laihduttamalla kapene kun luuta on.
Mun mielestä olet aivan ihana! Kaikki aina vanhempana katsoo nuoruuskuviaan ja miettii että olin oikeasti ihan hyvän näköinen vaikka silloin nuorena sitä ei ymmärrä. Liikaa ei kannata murehtia. Toki ymmärrän, että se on helpommin sanottu kuin tehty. Painiskelen itsekin noiden asioiden kanssa.
Suomalaisiakin on niin monennäköistä, että jotenkin tuntuu hassulta, että jotkut tekevät numeron "epätyypillisestä" ulkonäöstä. Itse olen kanssa monta vuotta sitten kokeillut nenän muotoilua pistoksella ja tulos oli ihan kiva, mutta hinnakastahan huvia se olisi ylläpitää tulosta. Joten luonnollisella mennään :)
PoistaVälillä on todella vaikea hyväksyä itsensä, mutta onneksi erityisesti iän myötä on oppinut pitämään itsestään enemmän ja etenkin olemaan armollisempi. Ollaan hyviä just näin <3
Mä aina ihastelen miten upealta sä näytät! :)
VastaaPoistaMulla oli oman nenäni suhteen yli 10 vuotta hirveä ahdistus, johtuen tosi paljon just ala- ja yläasteella saamistani kommenteista "ison" nenäni suhteen. Nykyään mun nenä on mun mielestä yks parhaimmista asioista mussa eikä mielestäni mitenkään erityisen isokaan, se on vaan virtaviivainen :D
Voi kiitos! :) Nämä nenäkompleksit ovat jotenkin niin hämmentäviä! Tietenkin se muodostaa ison osan ulkonäköämme, mutta harvoin edes kiinnittää huomiota toisten henkilöiden neniin ja jos kiinnittää, yleensä ainoastaan hyvässä mielessä.
Poista