Maanantailista

maanantai 23. huhtikuuta 2018


MitƤ sƶit aamupalaksi tƤnƤƤn?
En ole vielƤ syƶnyt, mutta tulen syƶmƤƤn sen tutun ja turvallisen Bulletproof-kahvin. Miten voikaan olla nƤin koukussa yhteen ja tiettyyn aamupalaan! LisƤksi nappasin pƤivƤn vitamiinit (lasketaanko niitƤ edes syƶmiseksi?).

MiltƤ nƤytƤt tƤnƤƤn?
TƤllƤ hetkellƤ hengaan vielƤ yƶpaidassa kasvot meikkaamattomana, mutta myƶhemmin aion nƤyttƤƤ arkiminƤltƤ. ArkiminƤ tarkoittaa nopeaa perusmeikkiƤ ja joitain mukavia vaatteita.

PƤivƤn suunnitelmat?
AamupƤivƤn aikana pitƤƤ varata aika hammastarkastukseen sekƤ viisaudenhampaan poistoon ja soittaa myƶs sairaalan naistentautien poliklinikalle ja terveyskeskukseen gynekologiajasta. Muuten tƤlle pƤivƤlle ei ole blogipuuhastelun, muutamien sƤhkƶpostien ja treenin lisƤksi sen kummempia suunnitelmia.


MitƤ odotat tƤltƤ viikolta?
EnsimmƤisenƤ tuli mieleen keskiviikko, jolle olen sopinut pari tapaamista. Samalle pƤivƤlle osui myƶs kaksi eri pressipƤivƤƤ sekƤ yhden nƤyttelyn kutsuvierastilaisuus, joten koko pƤivƤ tulee menemƤƤn tukka putkella HelsingissƤ paikasta toiseen juosten. Myƶs torstaita odotan paljon, jolloin on YSL Beauty Club-bileet. Kokonaisuudessan fiilis tƤstƤ viikosta on erittƤin hyvƤ!

MitƤ aiot syƶdƤ tƤllƤ viikolla?
En ikinƤ suunnittele viikon ruokia sen kummemmin. Jollain ihanalla brunssilla tai aamupalalla houkuttelisi ainakin kƤydƤ. HƤvettƤƤ, ettƤ muun muassa KUUMAn, Paulig Kulman ja Healthinkin aamupalat (ja koko ravintolat!) on edelleen testaamatta. Olenko jopa vƤhƤn huono bloggaaja, koska en ole kƤynyt kyseisissƤ paikoissa?


Jotain mitƤ haluat tehdƤ tƤllƤ viikolla?
YllƤ olevaan tuli vastattua, ettƤ aamupala tai brunssi voisi olla aika kova, joten sen ainakin. LisƤksi haluaisin tƤllƤ viikolla saada aikaiseksi laitettua Zadaahan ja Facebook-kirppiksille myyntiin kaikkea turhaa tavaraa. KƤvin eilen tekemƤssƤ inventaariota sƤilytyksessƤ oleviin vaatteisiin ja kenkiin, kerƤsin kasaan kaikki turhat, joten seuraava steppi on hankkiutua niistƤ eroon. Ja nƤitƤ kuvia katsoessa en halua, vaan on pakko tehdƤ jotain tƤlle kulahtaneelle hiusvƤrille. Miksi punaruskea on niin ihana, mutta sen yllƤpito on niin tyƶlƤstƤ! Muuta ei oikein tule mieleen, mitƤ haluaisin ehdottomasti tehdƤ tƤllƤ viikolla. MennƤƤn fiiliksellƤ!

Huippua maanantaita! XXX

6 kommenttia:

  1. Ihanat kengƤt! MistƤ ne ovat, jos sattuisi vielƤ lƶytymƤƤn? Ihanaa maanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! KengƤt ostin Zadaasta kƤytettynƤ, mutta alkujaan ne on Zarasta :)

      Poista
  2. Tosi kauniita kuvia sinusta.

    VastaaPoista
  3. Hei et todellakaan oo ollenkaan , edes vƤhƤƤkƤƤn huono bloggaaja kun et kƤy just niissƤ samoissa paikoissa kuin "kaikki muutkin" bloggaajat!! TykkƤƤn sun blogista just sen takia ettƤ se on aidon elƤmƤnmakuinen, sun nƤkƶinen eikƤ kopio mistƤƤn muusta :) Go go :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos asuisin pƤƤkaupunkiseudulla niin sitten niissƤ olisi varmasti tullut jo kƤytyƤ. Mutta tuo on totta, ettei kaikkealla tarvitse kƤydƤ, koska kaikki muutkin kƤy! :D Ja kiva, ettƤ tykkƤƤt blogistani juuri tƤllaisena <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela