Olen hetken miettinyt blogini siirtämistä toiselle alustalle ja mahdollisesti portaalin vaihtoa. Tällä hetkellähän kuulun Indiedaysin blogiportaaliin ja kaikki tekstini ilmestyvät Iniedaysin etusivulle. Olen ihan itsenäinen bloggaaja ja kirjoitan omalla alustalla, eli tapauksessani Indiedaysiin kuuluminen näkyy ainoastaan toisinaan blogissani olevalla mainosbannereilla, pysyvällä Indiedaysin sivupalkilla ja satunnaisilla kaupallisilla yhteistöillä, joihin olen suostunut lähtemään mukaan. Eli tekstien osalta minulla ei ole blogissa lainkaan mitään niin sanottua "pakotettua" sisältöä. Indiedays on ollut blogilleni hyvä koti, mutta virkistäisikö vaihtelu? Saisiko blogini tavoitettua paremmin sopivaa kohdeyleisöä, jos bloggaisin jossain muualla?
Noin puolet blogini lukijoista on kanssani suunnilleen saman ikäisiä tai hieman vanhempia naisia. Indiedaysilla tuntuu olevan nykyään enemmän nuoremman kohdeyleisön bloggaajia, joten tuo on ollut suurin syy, miksi olen miettinyt kypsempään (tuo sanavalinta sai minut tuntemaan itseni ikälopuksi!) portaaliin siirtymistä. Vaikka kirjoitan nuoriakin kiinnostavaa sisältöä, ehkä blogin siirtäminen toisi minulle uusia lukijoita, varsinkin sellaisia, jotka eivät käy aktiivisesti Indiedaysin sivulla, koska kokevat bloggaajien olevan siellä itselle väärää ikäluokkaa.
Toistaiseksi blogin siirtäminen on täysin ajatustasolla eikä nykyisessä bloggausmallissa ole mitään valittamista. Pidän vapaudesta liittyen blogini ulkoasuun ja täysin oman domainin käyttö on mukavaa. Eli kunnes toisin mainitaan, jatkan samalla tavalla ja blogini löydätte tuttuun tapaan saman osoitteen sekä Indiedaysin sivun alta.
Kuinka paljon teihin lukijoihin vaikuttaa blogin portaali ja julkaisualusta? Jääkö monet blogit unholaan, koska blogi ei ole jonkin tietyn portaalin alla? Haluaisin tietää onko tällä vaikutusta esimerkiksi teidän blogin käyntitiheyteen. Itse ainakin olen huomannut, että jotkin hyvätkin blogit jäävät unholaan, koska ne eivät sijaitse sivustolla, jolla vierailen usein.
Kuinka paljon teihin lukijoihin vaikuttaa blogin portaali ja julkaisualusta? Jääkö monet blogit unholaan, koska blogi ei ole jonkin tietyn portaalin alla? Haluaisin tietää onko tällä vaikutusta esimerkiksi teidän blogin käyntitiheyteen. Itse ainakin olen huomannut, että jotkin hyvätkin blogit jäävät unholaan, koska ne eivät sijaitse sivustolla, jolla vierailen usein.
Mitä mieltä olette, onko nykyinen blogialusta toimiva vai voisiko muutto olla hyvästä?
Itsellä on kaikki seuraamani blogit bloggerissa? listattuna, niin aina tulee tieto uusista postauksista. Uusia blogeja en oikeastaan ole ruvennut vuosiin enää seuraamaan. Samat on pysyny sieltä 2010 vuoden tienoilta asti 😅 Muutenkaan ei tule vierailtu lehtien tms verkkosivuilla, joiden alla jotkut taitaa blogata. Niin ei tule vahingossakaan löydettyä uutta luettavaa.
VastaaPoistaBlogger on tosi kätevä. Seuraan itsekin blogit sen kautta :)
PoistaMullekaan ei mitään väliä, seuraan Bloglovinissa
VastaaPoistaKiitos kommentista!
PoistaSeuraan lähes kaikki Bloglovinin kautta, osa on selaimen kirjanmerkeissä eli alustalla ei ole väliä.
VastaaPoistakiitti kommentista :)
PoistaMulle ei ole mitään väliä missä portaalissa blogi on. Seuraan tykkäämiäni bloggaajia joka tapauksessa.
VastaaPoistaTuo on totta, että bloggaajaa usein seurataa alustasta toiseen, jos blogi on mielenkiintoinen.
PoistaSeuraan myös Bloglovinin kautta, joten sinänsä alustalla ei ole merkitystä. En myöskään yleensä etsi uusia blogeja alustojen kautta, vaan törmään niihin ennemminkin muiden blogeissa tai instagramissa. Jos bloggaaja on vaihtanut alustaa tai alkanut täysin itsenäiseksi, on Bloglovinin kautta helppo seurata perässä.
VastaaPoistakiitti kommentista! :) Bloglovin on bloggerin lisäksi kätevä blogien seuraamiseen.
PoistaItsekin seuraan blogeja bloglovinin kautta eli sinänsä alusta ei vaikuta siihen käynkö blogissa vai en, mutta olen huomannut, että monilla alustoilla (esim. Nouw ja Kaksplus) kommentointi on jäänyt lähes kokonaan.
VastaaPoistaKaksplussaan en ole perehtynyt, mutta luin ohimennen Jodelista, että Nouwissa lukijat kokee kommentoinnin olevan erityisesti puhelimella haastavaa.
Poista