Share the love - 5x lempi blogini

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Olin jo todella lähellä toivottaa ihanaa maanantaita, mutta tänäänhän taitaa olla keskiviikko. Vuorotyön ja kahden peräkkäisen arkivapaan ihanuuksia - varma tie siihen, että on aivan sekaisin viikonpäivistä.

Viikonloppuna havahduin siihen, ettei blogeissa enää pahemmin mainita blogeja, joita kirjoittaja blogin takana itse lukee. Klikkaukset yritetään pitää mahdollisimman visusti omassa blogissa ja linkitykset saavat lähinnä omat bloggaajatutut ja -kaverit. Aikoinaan seurasin lähemmäs 20 blogia, mutta nykyään seuraan aktiivisesti enää ihan vain muutamaa bloggaajaa. Suurimmaksi osaksi blogihetkeni sisältävät satunnaista mielenkiintoisten otsikoiden aukiklikkailua muutamasta eri portaalista ja aika harvoin edes luen itse blogitekstiä. Muutama blogi sentään on tällä hetkellä aktiivisessa luvussa ja näiden viiden kaunottaren blogi on pakko kurkata heti uuden postauksen tultua.

Jonnan blogia aloin aktiivisesti lukemaan vasta hetki sitten ja löysin uudelleen tieni tähän blogiin Jonnan alettua aktiivisemmin tykkäilemään ja kommentoimaan Instaani sekä blogiani. Kosmetiikasta paljon bloggaavana olin jo kauan lukenut Jonnan postauksia, mutta aktiivisena seuraajana olen tuore tapaus. Jonna kirjoittaa mielestäni todella hyvin kosmetiikasta, blogissa on mielenkiintoisia tuotteita ja erityisesti pidän siitä, ettei blogi ole 100% pelkkää kosmetiikkaa. Ja muille bloggaajille tiedoksi, että kommentoikaa blogeihin ja olkaa vuorovaikutuksessa kollegojen kanssa! Sitä kautta saa paljon uusia lukijoita.

Iines on pitkäaikaisimpia blogikavereitani, mutta en nostanut Iinestä tälle listalle siitä syystä. Pidän Iineksen blogissa arkipäiväisyydestä ja siitä, että se on hyvällä tavalla sekoitus vähän kaikkea. Vaikka Iines onkin hurmaavan pienen pojan äiti, löydän teksteistä aina jotain samaistuttavaa. Plussana se, että Iines on aivan ihana tyyppi livenäkin!

Erika on todellinen girl crush ja meikki- sekä hiustenlaittotaidot ovat jotain, jota hieman kadehdin. Erika tekee aivan mielettömän hyviä ja laadukkaita tutoriaaleja ja hänen ansiostaan olen löytänyt kosmetiikkahimotuslistalleni vaikka kuinka monta uutta tuotetta, jota en tiennyt tarvitsevani. Korostan sanaa tarvitsevani...

Lindaa olen seurannut siitä lähtien, kun hän aloitti oman bloginsa. Yhdessä vaiheessa seuraaminen hiipui muutamaan blogikäyntiin kuukaudessa, mutta parina viime vuonna olen innostunut blogista uudestaan. Lindalla on aivan ihana tyyli, kuvat ovat aina mielettömiä ja vlogit ovat todella kivoja. Lindan uralle ei voi kun nostaa hattua ja sille,  kuinka jalat maassa-tyyppi hän edelleenkin on.

Sonjaan tutustuin asuessani Hollannissa. Sonjalla on todella ihana, vaikkakin omastani paljon poikkeava, tyyli. Parasta Sonjan blogissa kuitenkin on kuitenkin useat ihanat kuvat minulle edelleenkin kovin rakkaasta Hollannista.

Kommentoikaa alle myös teidän lempi blogeja. Mielelläni löytäisin itsekin jotain uutta luettavaa, koska tiedän, että ihan supereita blogeja on vaikka kuinka paljon.

9 kommenttia:

  1. Ei vitsi mikä super ihana ylläri oli löytää tämmöinen maininta! <3 Kiitos muru :*
    P.S. Täällä kans ollaan ihan yhtä sekaisin päivistä ':D

    VastaaPoista
  2. Tässä oli mukana kanssa kaksi omaa lempiblogia, yllättäen kauneusaiheisia :D

    Hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kosmetiikkablogit ovat vaan parhautta! Lompakko ei vain aina tykkää, kun keksii niiden kautta uusia pakko saada-tuotteita ;)

      Poista
  3. Kommentoin eilen, mutta se ei kai tullut kun tää jotain sekoili. Kiitos Miksu <3 Olet ihana!! :)

    VastaaPoista
  4. Eksyin tähän postaukseen vasta nyt, vaikka blogisi löytyy lukulistaltani. Oli vain ilmestynyt juuri sellaisena päivänä, kun en itse postaa ja en yleensä myös tuona päivänä lue blogeja. Ne ovat itselle tavallaan lomaa blogeista. Olen armottoman huono kahlaamaan postauksia jälkeenpäin. :D

    Mutta kiva kuulla, että sinusta on tullut aktiivinen seuraaja. :) Olen seurannut blogiasi jo vuosia, mutta koen hirveän vaikeaksi välillä kommentoida postauksiin, jotka eivät kosketa kosmetiikkaa. Se on jotenkin aina luontaisempaa, mutta yritän petrata tässä.

    VastaaPoista
  5. Miten mä törmäsin tähän vasta nyt?! Kiiiiiiitos ihan miljoonasti Mikaela kauniista sanoista <3 Pelastit mun viikon <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela