Lapsettoman pelko äitiydestä

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

vapaaehtoinen lapsettomuus blogi postaus lapsettomuus ei halua äidiksi
Vuosikaudet olen ollut varma, etten välttämättä tule haluamaan omia lapsia. Aika ajoin tunne on ollut niinkin vahva, että olen pystynyt hetkeäkään epäröimättä sanoa olevani täysin varma valinnastani pysyä ikuisesti lapsettomana. Monet ovat kuitenkin todenneet, että mieli tulee varmasti muuttumaan ja nyt voin vain todeta tämän käyneen toteen. Ehkä haluankin lapsia tulevaisuudessa.

Ensimmäisen kerran aloin kyseenalaistamaan tunnetta vapaaehtoisesta lepsettomuudesta vieraillessani naistentautien poliklinikalla elokuussa 2015. Pidempää blogiani seuranneet ehkä muistavat minun kärsineen jo kauan sekundaarisesta amenorreasta, eli kuukautisten puuttumisesta. Tuolloin, elokuussa 2015, kuukautiset olivat olleet poissa reilun puoli vuotta ja lukuisten verikokeiden ja yhden tuloksettoman keltarauhashormonikuurin jälkeen sain lähetteen naistentautien poliklinikalle. Erinäisten tutkimusten lisäksi keskustelimme lääkärin kanssa lapsista, lasten hankkimisesta ja raskautumisesta. Näillä näkymin minun on mahdollista saada lapsia, mutta raskaaksi tuleminen tulee oletettavasti vaatimaan lapsettomuushoitoa, jos hormonitoimintani ei ole palautunut ennalleen siihen mennessä. Tuon käynnin jälkeen jäin pitkäksi aikaa miettimään lapsien hankkimista ja pieni pelko mahdollisesta lapsettomuudesta alkoi pelottamaan. Entä jos muutan mieleni ja biologisten lasten hankkiminen ei olekaan mahdollista? Tietenkin lasten hankkimiseen on muitakin keinoja, mutta kuitenkin.

Lapsien hankkiminen tai raskautuminen ei ole edelleenkään ajankohtainen aihe, mutta koska hormonitoimintani ja kuukautiseni eivät ole edelleenkään palautuneet, on asia alkanut vaivaamaan minua päivä päivältä enemmän. Veljentyttöni syntymän jälkeen ajatus omista lapsista ei ole enää tuntunut niin kaukaiselta ja olen nauttinut kaksivuotiaan veljentyttöni kasvun seuraamisesta. Nyt Suomeen palattuani olen nähnyt veljeäni ja hänen lastaan enemmän ja on ollut omalla tavallaan hämmentävää huomata miten oma ajatusmaailman lapsiin liittyen on heittänyt täysin kuperkeikkaa. Tällä hetkellä voisin hyvinkin nähdä itseni äitinä joskus tulevaisuudessa. Vielä pari-kolme vuotta sitten olisin pyöritellyt silmiäni koko ajatukselle.

Vaikka äitiyden miettiminen on täyttä ajatusleikkiä, mitä enemmän olen asiaa miettinyt, sitä enemmän olen alkanut jollain tapaa pelkäämään äidiksi tulemista. Milloin oikein tietää olevansa valmis? Entä jos epäonnistun äitinä? Entä jos teenkin virheen hankkiessani lapsia? Listaa ja kauhukuvia voisi jatkaa loputtomiin. Asia, joka minua myös pelottaa, on se, ettei äitinä voi olla niin itsekäs. Olen oman itsenäisyyteni suhteen todella itsekäs ja elämäni aikana olen tehnyt monia  elämääni kohdistuvia valintoja omaa etuani ajaen - tehden asioita, jotka tuntuvat omasta mielestä hyviltä. Äitiydessä jännittää se, ettei voikaan laittaa omia haluja ja tarpeita edelle ja kompromissien tekeminen ei ole niin yksinkertaista, kuin mitä kahden aikuisen välillä se on. Äitiys varmasti tekee epäitsekkääksi ja äidinrakkaus kaunis asia, josta olen saanut koko elämäni oman osani. Siitä huolimatta ajatus joutua itse tuohon rooliin tuntuu pelottavalta. Nämä pelkotilat äidiksi tulemisesta ovat ihan naurettavia, enkä oikein edes ymmärrä miksi olen miettinyt aihetta viime aikoina näin paljon. Muutenkin jokainen vanhempi on äiti tai isä ensimmäistä kertaa ensimmäisen lapsen kohdalla ja aivan varmana jokainen jännittää omaa tulevaa rooliaan vanhempana. Vaikka jännittäminen on varmasti luonnollista ja normaalia, kaikesta huolimatta tulen miettineeksi, että entä jos en tunnekaan itseäni ikinä tarpeeksi valmiiksi olemaan äiti. Mitä jos haluankin lapsen, mutta minua jarruttaa jatkuvasti pelko epäonnistumisesta.

Ehkä epävarmuus ja pelkotilat liittyen äitiyteen kaikkoavat siinä vaiheessa, kun rinnalla on ihminen, jonka haluan olevan lasteni isä. Toisen henkilön tuki  ja läsnäolo tulevat varmasti olemaan ne merkittävimmät tekijät, jotka tekevät rohkaisevat meitä kohti vanhemmuutta.

Millaisia ajatuksia vanhemmuus teissä herättää?

16 kommenttia:

  1. Ei ehkä nyt liity asiaan, saati liiemmin minulle ehkä kuulu, mutta tulipa mieleen.
    Aussivloggaaja, Sarah's day, kärsi kaiketi samasta vaivasta tai ainakin videoilla paljon käsitellyt aihetta. Nyt hiljan kuitenkin julkaisi videon, kun kuukautiset olivat pitkän tauon jälkeen taas alkaneet, jos kiinnostaa vilkaista. Itse en ole kyseistä videota ennättänyt vielä katsoa, muuten hänen sisältönsä uppoaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Pitää kurkata tuo tubettaja :)

      Poista
  2. Ensinnäkin se kirjoitetaan äitiys, ei äiteys. Ja toisakseen, ymmärrän murheesi, mutta en ymmärrä miksi pelkäät että menetät itsekkyyden? Itsekkyys on suurimmaksi osin negatiivinen piirre ihmisessä. Mielestäni todella outoa, jos ihminen haluaa tietoisesti olla itsekäs. Siinä, että haluaa laittaa itsensä aina etusijalle, ei ole mielestäni mitään hyvää.

    Äidiksi ei voi mitenkään valmistautua etukäteen. Aika monet ovat sitä mieltä, että eivät koskaan halua äidiksi, eivät uskalla synnyttää, eivät tykkää lapsista - ja sitten kuitenkin huomaavat lapsen saatuaan, että selvisivät ja se oma lapsi on jotain sellaista, mitä ei voi sanoin kuvailla.

    Äitiys on hirveää ja ihanaa. Rakkauden tunne on loputon, valtava tunne, jota ei voi etukäteen aavistaa, eikä mitenkään muuten kokea. Samalla tulee toki negatiivisiakin tunteita, pelkoja ja murheita. Helppoakaan äitiys ei ole, mutta usein elämässä on astuttava mukavuusalueen ulkopuolelle, jos tahtoo jotain saavuttaa. Eikä sitä omaa itseään tarvi menettää, vaikka tuleekin äidiksi. Elämä muuttuu väistämättä entisestä, mutta myös lasten kanssa voi elää sitä omannäköistä elämää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi ei saisi pelätä? Itsekin pelkään sitä, että jos joku päivä saisin lapsia, niin oma aika olisi kortilla ja en esimerkiksi pystyisi matkustelemaan tai tekemään omia juttujani just sillon kun haluan. Tässä tapauksessa kuitenkin tuo itsekkyys tarkoittaa kuitenkin vähän eri asiaa.

      Mutta joo, saimaistun Mikaela sun kirjoitukseen! Itsellekin tullut samoja fiiliksiä ja taidankin olla samanikäinen kuin sinä. Olin aiemmin ihan varma että lapsia en tulisi hankkimaan, mutta nyt mieli on alkanut vähän muuttua. En silti koe, että olisin vielä muutamaan vuoteen valmis vanhemmuuteen :)

      Poista
    2. Anonyymi 1. Kiitos korjauksesta, jotenkin aiteys kuulosti omaan korvaan paremmalta, mutta olikin i:llä. Tuosta itsekkyydestä sen verran, etten sano olevani itsekäs vaan tarkoitin, että lapsen kanssa asioita pitää miettiä reilusti enemmän. Ei esimerkiksi voi lähteä ekstempore mihinkään ja tekstissä mainitsin juurikin olevani oman itsenäisyyteni suhteen itsekäs.

      Tällä hetkellä äitiys tuntuu pelottavalta, mutta kuten kirjoitit, on se varmasti yksi ihanimmista asioita naisen elämässä.

      Anonyymi 2. Juurikin tuo minuakin pelottaa - ei voi enää tehdä mitä haluaa milloin haluaa.

      KAit se iän karttuminen tekee tehtävänsä eikä lapset tunnukaan niin kaukaiselta ajatukselta ;)

      Poista
    3. Hassua, että usein ajatellaan lapsettomuuden (vapaaehtoisen) olevan itsekästä. Lapsien hankkiminen vasta itsekästä onkin. Siinähän toteutetaan vaan omia itsekkäitä haluja.

      Poista
  3. Odotan tällä hetkellä ensimmäistä ja voin sanoo et samat ajatukset pyörii päässä :D oon aina halunnu lapsia ja vielä nuorena (täytin 25) mutta ei tähän voi valmistautua mitenkään! Välillä iskee paniikki ja pelko että osaanko, pärjäänkö ja tuleeko musta hyvä äiti ollenkaan ja olisko pitäny odottaa viä kauemmin ennen kun tekee näin isoja päätöksiä. Ja että sitä omaa aikaa ei oo kauheesti jatkossa ja oisko pitäny matkustella enemmän ennen lapsia ja kaikkee muuta.. Ihan siis suunniteltu ja tekemällä tehty vauva tulossa :) mutta niin, eiköhän tää äitiys tästä hoidu! Ollaan kuitenkin saatu matkusteltua ja kerkeehän sitä lastenkin kanssa matkusteleen myöhemmin. Onneks on mies tukena johon voin luottaa täysin! Se helpottaa vähän näitä oloja ja tekee musta itsevarmemman. Mutta vaikka kuinka ajattelin että oon valmis tähän niin epäilyksiä on ja pienen pojan pitäs tulla maailmaan parin kuukauden päästä! Kääk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut tulevalle äidille! Aivan varmasti kaikki tulee menemään hyvin ja susta tulee mahtava äiti :) Mutta aivan varmasti jännittää tuo kaikki. Niinhän muakin, vaikka lapsia ei ole vielä pitkään aikaan edes tulossa :D Tsemppiä raskauden viimeisiin viikkoihin!

      Poista
  4. Kiva,kun avoimesti otat asian puheeksi! Vapaaehtoinen lapsettomuus tuntuu yhä edelleen olevan aika suurikin tabu tässä nykymaailmassa. Kovin kyllä ymmärretään pariskuntia jotka eivät voi saada lapsia, mutta he jotka eivät halua lapsia ovatkin jonkin luokan epäihmisiä.

    Itse tykkään kyllä lapsista ja halusinkin lapsia vielä kahdenkymmenen ikäluokassa, nyt kahdeksan vuotta myöhemmin ajatukset ovatkin ihan toiset. Näistä ajatuksista olen itsekin saanut yllättyä. Olen tyytyväinen siihen, että en kaksikymppisenä saanut lapsia. Minulla on kovin vahva ajatus siitä, että en halua lapsia ja mielestäni jokaisella on oikeus päättää omasta elämästään. Se, että en halua lapsia, on ajoittain aiheuttanut myös ahdistusta; tuotanko pettymyksen läheisille tässä perhekeskeisessä maailmassa, kun en haluakaan lapsia? Urakeskeinenkään en ole, joten haluttomuuteni tulla äidiksi ei johdu siitä. Olen onnellisessa asemassa, koska minulla on rinnallani ihana mies jonka kanssa olemme tästä asiasta samalla aaltopituudella.

    Olen tietoinen, että mieli voi muuttua, mutta olen myös melko varma ettei se minun kohdallani enää tule muuttumaan. Niin paljon olen tätä asiaa käsitellyt ja puinut. Varmasti sinullekin selviää ajan myötä, varsinkin, kun löydät rinnallesi ihanan loppuelämän kumppanin.

    Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ikävä kyllä totta, että edelleenkin hieman kummastellaan pariskuntia, jotka päättävät pysyä lapsettomina vapaaehtoisesti. Harmi.

      Ohhoh, tuo on aika yllättävää, että mieli on muuttunut noin päin. Ja pystyn täysin samaistumaan tunteeseen, että tuottaa pettymyksen läheisilleen. Olen keskustellut muutama vuosi sitten äitipuoleni kanssa juurikin siitä, että koen tuottavani pettymyksen vanhemmilleni, jos en ainoana tyttölapsena hankikaan lapsia. Maailman typerin ajatus eikä kukaan voi hankkia lapsia vain siksi, että kokee muuten tuottavansa pettymyksen. Jokainen tekee omat päätöksensä elämässä ja jos on 100% onnellinen kahdestaan puolison kanssa, ei siihen ole kenelläkään mitään sanomista.

      Ihanaa alkanutta vuotta myös sulle! <3

      Poista
    2. Törmäsin tähän postaukseen tuon 10 luetuimman kautta ja oli pakko kommentoida.

      Mullakin on käynyt tuo sama kuin Anonyymillä. Vielä pari vuotta taaksepäin olin aivan 100% varma haluavani joskus lapsia, mutta nyt 25v lähestyessä ajatus äitiydestä on muuttunut enemmänkin pelottavaksi ja ahdistavaksi ja jotenkin jopa vastenmieliseksi. Mä luulen, että omalla kohdalla syy siihen miksi muutos ajattelussa on tapahtunut juuri näin päin on se, että enää se jälkikasvun ajattelu ei olisi vain kaukaista haaveilua, vaan ihan oikeesti kohta jo ajankohtainen asia, jos haluaa välttää kaikki liian vanhan ensisynnyttäjän riskit. Tässä on kuitenkin enää 5 vuotta matkaa kolmekymppiseen, jonka jälkeen sitten ne riskit kasvaa.

      Poista
    3. Jonna: Ymmärrän täysin sun fiilikset! Itse tosiaan olen nykyään alkanut toivomaan lapsia joskus tulevaisuudessa, mutta samalla pelottaa, koska kello tikittää jatkuvasti. 1,5vuoden päästä olen 30, jonka jälkeen riskit raskaudessa ovat suurempia, varsinkin kun ottaa huomioon taustani ja tilanteeni hormonitoiminnan osalta. Äh, vaikeita juttuja!

      Poista
  5. Itse sain esikoiseni viime keväänä, huhtikuussa ja olin silloin 23v. Kyllä itseänikin hirveästi jännitti/pelotti KAIKKI koska mulla ei ollut mitään kokemusta vauvoista tai lapsista! :D mutta itse oon aina rohkeasti mennyt kohti tuntematonta ja niin nyttenkin. Pikkuhiljaa tässä on saanut kasvaa äidiksi <3 äitiys ei kumminkaan ole mitään rakettitiedettä, vaan vain yks (ihana) lisä elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo äidiksi kasvaminen kiteyttää minusta äitiyden todella hyvin. Oli lapsia yksi tai viisi, ei silti varmasti koskaan ole täysin valmis tulevaan vaan jokaisen pienokaisen mukana kasvetaan :)

      Poista
  6. Jos/kun sinusta joskus tulee äiti, niin kasvat ja kehityt yhdessä lapsesi kanssa äitiyteen. Olet niin herkkä nainen, että varmasti rakastat omaa lastasi eikä silloin enää laitakkaan itseään tai omia etuja aina etusijalle. Sinulla on äiti ja vanhempiesi äidit myös olleet malleina äitiyteen, usko vain tulisit 'matkimaan' myös heidän antamia malleja. Miettisit varmasti kuinka he ovat rakastaneet ja huolehtineet perheestään ja lapsistaan, myös lapsenlapsista. Ei kannata kantaa huolta huomisesta vaan elää täysillä nuoruutta ja lapset tulevat ajallaan jos niin on tarkoitettu ja itse haluat. Iloitse terveydestä, veljen tyttärestä, läheisistä, ystävistä, talvimaisemista ja siitä miten onnellisessa asemassa olet suomalaisena itsenäisenä naisena, jolla on paljon vaihtoehtoja elämässään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on aivan totta. Äitiys on yhteinen matka ja kasvutarina lapsen kanssa. Ja kiitos ihanista tsempeistä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela