Auto-onnettomuudessa aaton aattona sekä meidän joulu

tiistai 26. joulukuuta 2017

Hyvää joulua teille kaikille, vaikka vietämmekin jo Tapaninpäivän aamua. Alkuperäinen suunnitelmani oli tulla toivottamaan hyvät joulut aattona myös blogin puolelle, mutta aattoaamu vei aivan mukanaan enkä eilenkään kerinnyt istahtamaan tietokoneelle. Aattoaamun aikataulun laittoi ihan uusiks muun muassa pakollinen lääkärikäynti, joka liittyi aaton aaton illan tapahtumiin.

Joulun vieton aloitus sai todella ikävän aloituksen ja kotimatkalla töistä kohti Mäntsälää ajoin todella pahan kolarin toisen auton kanssa. Ei huolta, minä sekä vastapuolen autossa olleet ovat kunnossa lukuun ottamatta pieniä kolarinmerkkejä, kuten niskakipua ja mustelmia ja itseä koristaa nyt polvien sisäsyrjiä komeat mustelmat, jotka aiheutuivat iskusta. Molemmat autot ovat aivan lunastuskuntoisia, mutta tärkein on, ettei heille tai itselle sattunut mitään.

Tapahtuma sai alkunsa, kun huomasin Hyvinkää-Mäntsälä väliä ajaessani vastaan tulevan aurausauton, jota minun oli pakko lähteä väistämään penkkaan päin. Arastelen todella paljon rekkojen ja juurikin aurausautojen ohittamista vastakkaisillakin kaistoilla, joten aloin tottumuksesta hiljentelemään vauhtia jo hyvissä ajoin. Vaikka nopeutta oli aivan selvästi alle nopeusrajoituksen jo tien huonosta kunnostakin johtuen, menetin väistämishetkellä autoni hallinnan aivan kokonaan. Omaa kaistaani ei ollut aurattu vielä ollenkaan ja lauantaina oli tullut ihan kunnolla lunta, joten kaistallai oli ainoastaan ajourat, joita reunusti lähemmäs 20 senttinen lumi. Ensiksi autoni lähti heittelemään, kunnes se lähti sivuliusuun ajautuen vastaantulevien kaistalle. Onni onnettomuudessa lumiaura kerkesi ohi, enkä joutunut yhteentörmäykseen sen kanssa!

Tilanne oli todella nopea, mutta sen muistan, että aurausauton takana oli ainakin kaksi tai kolme henkilöautoa, joista yks oli onnettomuuden toinen auto. Autoni lähtiessä sivuluisuun tajusin valojen perusteella, että osa autoista pystyy väistämään, mutta yksi auto on tulossa ihan suoraan oman autoni kylkeen. "Silmät kiinni, kohta osuu" oli ainoa asia, joka tuli mieleen juuri ennen iskua. Vaikka minulla ei ollut tapahtuman alkuhetkellä eikä luisumistilanteessa paljoa nopeutta, oli meidän onnemme myös se, että muut autot ajoivat hiljaa aurausauton perässä. Omaan autooni toinen auto ajoi matkustajan puoleiseen kyljeen etuoven kohdille ja pienistä nopeuksista huolimatta koko etuovi ja eturenkaan kohta meni aivan kasaan ja sivuturvatyyny laukesi. Jos sama isku olisi tullut kuljettajan puolelle olisi lopputuloksena ollut omalla kohdallani aivan varmana jouluaatto sairaalassa.

Toinen auto ajautui nokka edellä ojaan, mutta onneksi auto ei lähtenyt pyörimään ja siinä olleet matkustajat, nuori pariskunta, pääsi helposti autosta pois. Siinä vaiheessa kun avasin oman autoni sisällä silmäni ja tajusin mitä tapahtui, oli välittömästi mielessä, että onhan kaikki muut kunnossa. Päästessäme ulos autoista suurin piirtein yhdestä suusta tuli toisten osallisten kanssa, että eihän satu mihinkään ja tarkastus, ettei autoissa ole enempää henkilöitä. Paikalle pysähtyi heti yksi auto, joka soitti SOSiin, josta saatiin paikalle ambulanssi, palomiehet, ilmoitukset poliisille sekä hinausautot. Olen niin kiitollinen, että paikalle sattui henkilö, joka hoiti kaikki puhelut, koska siinä tilanteessa me kaikki autossa olleet olimme vielä sen verran shokissa. Onneksi tapahtuma tapahtui aika lähellä Mäntsälää, joten ambulanssi ja paloauto saapui paikalle todella nopeasti ja saatiin heti tehtyä tutkimukset, että olemme oikeasti kunnossa sekä saatiin savuavat autot virrattomiksi.

Tapahtuman jälkeen pystyi olemaan yllättävän rauhallinen, koska oli niin helpottunut, ettei kellekään tapahtunut mitään ja ainoa, jota menetettiin, oli autot sillä ne menevät molemmat suoraan lunastukseen. Olen myös todella kiitollinen vastapuolen autossa olleista, sillä kukaan ei alkanut syyttelemään ketään. Helpotus oli kaikilla niin suuri ja materiamenetykset korvaa vakuutus. Tie oli todella huonossa kunnossa eikä ylinopeuksia tai puhelimen käyttöä, joten turha siinä vaiheessa on alkaa ketään syyttelemään. Pää asia, että kaikki pääsimme viettämään joulua yhtenä kappaleena, Vaikka tapahtumasta selvittiin ilman henkilövammoja, olen siitä huolimatta miettinyt viimeiset pari päivää sitä, että joku olisi voinut kuolla tai vammaantua todella pahasti minun takiani. Auton rattiin jouduin palaamaan heti seuraavanan päivänä ja hieman pelokas olo on ollut onnettomuustien kaltaisia teitä ajaessa. Tietenkin eilisellekin sattui vielä kunnon lumisateet ja ajoin illalla Riihimäeltä Mäntsälään rystyset valkoisena ja itku kurkussa reilua alinopeutta lumisateen vuoksi. Rohkeasti pitää kuitenkin vain ajella ja olla ratissa niin eiköhän tämä taas tästä. Joudun vielä elämään laina-autojen varassa, joten vieraalla isolla autolla ajokaan ei tunnu kovin mieluisalta.

Nyt toivon omalta vakuutusyhtiöltäni nopeaa toimintaa heti näiden pyhien jälkeen, sillä haluan omalta sekä vastapuolen osalta lunastuspäätösten ja korvausten tulevan nopeasti. Oma auto on minulle tällä hetkellä elinehto, koska en pääse ilman sitä edes juna-asemalle, joten uusi auto on pakko hankkia mitä pikimmiten. Minulla on auton vakuutukset Pop Vakuutuksessa ja arvatkaa vaan olenko lukenut huonoja arvosteluja korvausten maksun ja käsittelyn kestämisestä. Muutenkin lunastuspäätös summan osalta voi olla pitkä vääntö. Sormet ristiin, että omalla kohdallani Pop Vakuutus toimii ripeästi ja sujuvasti eikä huonot kokemukset täyttyisi omalla kohdallani. Jos teillä on omakohtaisia kokemuksia lunastuspäätöksistä tai Pop Vakuutuksesta, niin kuulen mielelläni.

Huh, sellainen alku tämän vuoden joululle. Onneksi loput joulusta sujui rauhallisemmissa merkeissä ja takana on ihana jouluaatto sekä joulupäivä. Viimeiset kaksi päivää on tullut syötyä erityisen hyvin ja vietettyä aikaa perheen kanssa. Jouluaatto vietettiin isolla porukalla äidillä ja isäpuolella ja eilen kävin isällä ja puolella sekä isän äidillä Riihimäellä. Paljon hyvää ruokaa, rentoa yhdessä oloa ja muutamia lahjoja. Muuta en jouluuni ede kaipaa. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat jouluaatolta.

pop vakuutus kokemuksia
Ainiin! Joulukinkku jäi kokonaan omalta osalta syömättä tänä vuonna eikä edes tehnyt tiukkaa. Vaikka kaikkina muina jouluina joulukinkku on ollut se joulun odotetuin ruoka, ei tänä vuonna tehnyt sitä oikeastaan edes mieli. Takana on jo kohta kolme kuukautta lihatonta ruokavaliota, joten kait se on tehnyt tehtävänsä, eikä lihaa tee samalla tavalla mieli. Kaloja söin vähän ja aatoksi olin paistanut itselleni pakastehyllystä löytyneen Quorn juhlarullan, jotta laatikoiden seuraksi sai muutakin syötävää, kuin kalaa. Ihan yhtä hyviltä ne jouluruoat maistuivat myös ilman kinkkuakin.

Tänään menen aikaisemmista vuosista poiketen töihin, mutta kuuden tunnin työpäivä menee aivan helposti, vaikka vielä onkin hieman joulumoodissa. Toisaalta tekee ehkä ihan hyvääkin katkaista tähän päivään kahden päivän jouluherkuttelu ja palata nopeammin arkeen. 😄 Te, jotka olette vapaalla vielä tänään, nauttikaa Tapaninpäivästä ja tsemppiä meille töihin jo tänään suuntaaville!

7 kommenttia:

  1. Meillä POP-vakuutus teki päätöksen viikossa ja rahatkin oli heti tilillä. Ihan ihmeteltiin kaiken sujuvuutta ja nopeutta. Lunastuspäätökseen vaikuttaa tietenkin se että kuin nopeasti autokorjaamo tms antaa lausunnon,me saatiin se heti samana päivänä kun oli tuttukorjaamo.
    Tsemppiä että kaikki menee hyvin ja nopeesti. Onneksi ei sattunut mitään kellekkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla! Oma vahinkoni on onneksi otettu jo käsittelyyn ja heti uuden vuoden jälkeen minun pitäisi saada tietää lunastetun autoni korvaussumma :) Toivottavasti rahakin on päätöksien jälkeen nopeasti tilillä, että pääsen autokaupoille.

      Poista
  2. Varmasti oli pelottavaa, mutta onni onnettomuudessa.

    VastaaPoista
  3. Onneksi suuremmilta vaurioilta, vammoilta tai kuolemilta vältyttiin! Tuommoset tilanteet voi vähäksi aikaa jättää pelkotilan autolla ajatessa. Toivotaan, että vakuutusyhtiö hoitaa ton tapahtuman mahdollisiman nopeasti ja kaikille osapuolille reilusti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nyt on alkanut jännitys ratissa helpottamaan, kiitos sulaneiden teiden! :) jep samaa toivon itsekin! Ainakin vahinko on otettu jo käsittelyyn ja avk:lta tullut vakuutusyhtiölle tieto lunastuksesta.

      Poista
  4. Hui, nuo auto-onnettomuudet kyllä aina säikäyttää vaikka isommilta vahingoilta säästyttäisiinkin. Itse olen onneksi välttynyt ainakin toistaiseksi kaikilta kolareilta, vaikka näin talvella täällä Heinävedelläkin on tuota lunta ja jäätä aikalailla. Muuten on kyllä ollut ongelmia auton kanssa, viimeksi jäätyneet ovet. Piti hakea kuumaa vettä, että auton oven avaus lopulta onnistui.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela