Haasteena lihaton lokakuu

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Se on kuulkaas enƤƤ kymmenen maanantaita jouluun! Se tarkoittaa, ettƤ lokakuu on polkaistu kƤyntiin ja sokeriton syyskuu (joka ei itsellƤ toteutunut) on vaihtunut lihattomaksi lokakuuksi. Lihaton lokakuu on varmasti eniten mielipiteitƤ jakava teemakuukausi ja tipaton tammikuukin on monelle lasten leikkiƤ verrattuna lihasta luopumiseen. KiistellƤƤ siitƤ, onko ihmiset sekasyƶjiƤ vai onko meidƤt sittenkin luotu kasvissyƶjiksi. Itse en ota siihen mitƤƤn kantaan ja kaikki syƶkƶƶt mitƤ syƶvƤt - rakastanhan itsekin lihaa, erityisesti lintuperƤistƤ.

Olen sivuuttanut aina silloin tƤllƶin kasvissyƶntiƤ ja esimerkiksi tƤssƤ tuoreahkossa postauksessa sivusin hieman ajatuksiani koskien vegaaniutta sekƤ kasvissyƶntiƤ. PidƤn kasvipohjaisista maidonkorvikkeista, tofu ja soijarouhe maistuu eikƤ liha ole minulle elinehto. Kuitenkin ƤrtyvƤn suolen oireyhtymƤ on rajoittanut kasvissyƶjƤksi siirtymistƤ sillƤ palkokasvit ja vatsani eivƤt ole parhaita ystƤviƤ. Lihattoman lokakuun sekƤ alkaneen villapaitakauden innoittamana pƤƤtin kuitenkin aloittaa kapinan IBS:ƤƤ vastaan ja alan systemaattisesti lisƤƤmƤƤn herkullisia papuja ja linssejƤ lautaselleni. Niiden aiheuttaman turvotuksen ja vatsan ikƤvƤn pƶmpƶtyksen saa meinaan piilotettua nƤppƤrƤsti muhkeiden neuleiden ja toppatakkien uumeniin. Aika hyvƤ suunnitelma, eikƶ? IBS-oireyhtymƤstƤ kƤrsivƤt voivat pystyƤ totuttelemaan kroppansa "ongelmaruokiin" ottamalla niitƤ mukaan ruokavalioon, joten toivotaan, ettƤ minulla on onnea matkassa ja pikku hiljaa vatsani alkaa suhtautumaan lempeƤmmin palkokasveihin.

Joten tƤssƤ sitƤ ollaan. Lihaton lokakuu - haasteen myƶtƤ otan askeleen ryhtyƤ entistƤ enemmƤn kasvispainoitteiseen ruokavalioon ja lokakuun ajattelin mennƤ tƤysin ilman lihaa sekƤ myƶs ilman kalaa, mutta kananmunia saatan syƶdƤ muutaman, jottei synny ruokahƤvikkiƤ viime kuun puolella ostetuista munista. Luin muuten, ettƤ ainakin kananmunan valkuaiset pystyisi pakastamaan myƶhempƤƤ kƤyttƶƤ varten, joten pitƤƤ kokeilla sitƤ muutamalla kananmunalla niin ei tarvitse heittƤƤ pois, jos ne sattuvatkin pilaantumaan. YlipƤƤtƤnsƤkin pakastaminen on ruokahƤvikin vƤlttƤmiseen aivan mahtava keino ja tapanani on ollut pakastaa esimerkiksi ylijƤƤneeksi jƤƤneet keitetyt riisit ja keiton loput tai lƤhellƤ pilaantumista olevat hedelmƤt valmiiksi paloiksi pilkottuina. KiireessƤ tai kovassa laiskotuksessa on kiva, kun pakkasesta saattaakin lƶytyƤ jotain valmista kotiruokaa seuraavan pƤivƤn tyƶlounaaksi tai esimerkiksi sulatusta vaille valmista riisiƤ uuden kastikkeen tai muun lisukkeen kaveriksi. Tietenkin tuore ja vastavalmistettu on maistuvampaa, mutta ihan hyvin maut sƤilyvƤt pakastamisesta huolimatta eikƤ koostumuskaan muutu liikaaa.

Maitotuotteet eivƤt itselleni oikein sovi muutamaan poikkeusta lukuunottamatta, joten vakioaamupalaani sisƤltyvƤn heraproteiinin aion pitƤƤ mukana vaikka painotus on kasvis- ja vegepainoitteisessa ruokavaliossa ja aion minimoida kaikki maitotuotteet. Viime aikoina olen hieman lipsunut kƤyttƤmƤƤn maustamatonta jogurttia, mutta nyt jƤtƤn senkin taas jƤƤhylle ja kiltisti reissaan tekemƤƤn jogurttiosokseni hieman pidemmƤlle Prismaan. Aamupalan heraproteiinia lukuun ottamatta vƤlipaloissa, kuten smoothiessa tai soijajogurtin sekaan lisƤttynƤ, aion kƤyttƤƤ pƤƤsƤƤntƶisesti kasviproteiinia. TƤmƤ MyProtein Active Women Diet Vegan blend - proteiinisekoitus on oikeasti todella hyvƤn makuinen kasviproteiini! ItsellƤ on maku Apple Caramel ja vaikka se on kasviproteiinin tapaan aika jauhoinen, menee se hyvin myƶs veteen sekoitettuna, kunhan ravistaa jauheen sheikkerissƤ kunnolla. Pakko kehaista vielƤ loppuun MyProteinin nettikauppaa; tilaukset tulevat nopeasti BriteistƤ Suomeen ja tƤnne Tallinnaankin ja todella hyviƤ alennuskoodeja on lƤhes jatkuvasti tarjolla. Merkin vitamiinit sekƤ proteiinijauheet ovat olleet vakkarituotteitani jo monen monta vuotta, joten kƤsi sydƤmellƤ voin suositella.

Tietenkin tƤmƤ teemakuukausi on lisƤnnyt innostustani kasvisruokavaliosta, mutta ylipƤƤtƤnsƤkin olen jotenkin todella fiiliksissƤ tƤstƤ pƤƤtƶksestƤ. Varmasti ensi kuussa olevalla Rooman lomallani tulee otettua viisi pƤivƤƤ lƶysemmin ja joulupƶydƤssƤ lautaselleni eksyy aivan varmasti myƶs joulukinkkua. Liian tiukkaan muutokseen ei todellakaan kannata ryhtyƤ heti ja vaikka lokakuun aion vietellƤ mahdollisimman tarkasti kasvispainoitteista ruokavaliota noudattaen, kyseessƤ on lihaton lokakuu ja lautaselleni saattaa eksyƤ ilman tunnontuskia kalaa, maitotuotteita sekƤ kananmunia. Kuitenkin painotus tulee olemaan ehdottomasti kasvisruokavaliossa. TƤmƤ tulee varmasti nƤkymƤƤn tƤmƤn kuun aikana blogissani, joten varautukaa erityisesti tulevaan reseptitulvaan!

LƤhteekƶ teistƤ moni mukaan lihattomaan lokakuuhun?

Ps. Ennen kuin kukaan kerkeƤƤ toivoa, niin kuvan herkulliseen vege bowliin on tulossa resepti tƤllƤ viikolla!

2 kommenttia:

  1. Kannustan kaikkia mukaan edes lihattomaan lokakuuhun, ei se paljoa loppupeleissƤ vaadi. En ole syƶnyt lihaa 1,5 vuoteen ja pakko sanoa etten yksinkertaisesti ole kaivannut lihaa sen koommin. Oikeastaan lihan nƤkeminenkin on alkanut ƤllƶttƤƤ. Onneksi kasvis-ja vegaaniruokavaliot ovat yleistyneet :) Kiva, ettƤ jaat blogissasi omia mietteitƤsi aiheesta, ja odotan myƶs innolla reseptejƤsi!

    VastaaPoista
  2. EikƶhƤn monille vegaaneille se ole aikalailla yksi ja sama minkƤlaisiksi meidƤt "on luotu" (varsinkin kun nykyƤƤn kenenkƤƤn ei TARVITSE syƶdƤ lihaa selvitƤkseen elossa kuten luolamiesten joskus taannoin) vaan enemminkin syynƤ on ajatus siitƤ, ettƤ elƤimen tappaminen vain oman leivƤnpƤƤllisen takia tuntuu niin vƤƤrƤltƤ.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela