Pesenkö koskaan käsiäni ja tosi-tv historiani - 8 x paljastus

perjantai 15. syyskuuta 2017


Seuraan salaa suomalaisia reality-ohjelmia ja kuuntelen suomalaista musiikkia
Harvoin kukaan myöntää seuraavansa suomalaisen tv-tuotannon helmiä, kuten Salattuja elämiä tai vaikka Paratiisihotellia. Minä, Mikaela Koskela, myönnän nyt teille kaikille seuraavani lähes jokaista suomalaista niin sanottua roskasarjaa. Aivan parasta viihdettä ja sopivan kevyttä katseltavaa iltaisin samalla kun esimerkiksi tekee ruokaa, syö, somettaa ja niin edelleen. Tällä hetellä tv-lempparini ovat Salkkarit (koukutuin sarjaan 1,5 vuotta sitten Hollannissa asuessani) ja Ensitreffit alttarilla. Lisäksi julkisilta Spotify-listoiltani ei oikeastaan löydy suomalaista musiikkia ja salillakin kuuntelen aivan toisenlaista musiikkia. Mutta yksin ollessani (tai muutaman viinilasillisen jälkeen) Spotifysta vaihtuu soimaan Robinit ja JVGt. Tämän hetken musalempparit ovat Robinin Me tehtiin tää ja  Bang for the buckin ja Reino Nordinin Rakasta mut palasiks. Long time favorite Uniikin Tikis - kappale.

Olen neuroottinen omasta käsihygieniastani
Pesen käsiäini aivan joka välissä, kärsin pienestä käsiin liittyvästä bakteerikammosta ja oloni on todella epämukava, jos koen käsieni olevan likaiset. Käsidesillä lotraukseen en onneksi ole vielä koukuttunut, sillä se kuivattaa jo ennestään kuivia käsiäni entisestää. Muuten kyllä voin esimerkiksi lattialta laittaa pudonnutta ruokaa suuhun ja käyttää huoletta julkisia vessoja.


Vihaan käyttää sukkia
Olen sukkanatsi. En pidä siitä tunteesta, kun sukat on jalassa, sukkien pitää olla juuri oikeanlaiset ja olen kaikista mieluiten ilman. Tämä ei kuitenkaan koske villasukkia, jotka löytyvät aina jalastani ellen käytä lämpimiä lampaannahkaisia tossuja. Lempi kenkäni ovat seitsemän vuotta vanhat Converset sillä ne ovat aivan taivaalliset sukattomissa jaloissa. Käytän muutenkin paljon kenkiä ilman, että jalassani on sukat. Syysnilkkurit ja lenkkarit - toimii ilman sukkia sisäänajon jälkeen.

idnosto

Olen hakenut tosi-tv sarjaan ja saanut kutsun koe-esiintymiseen
Tämä tapahtui keväällä 2015. Hetken mielijohteesta naputtelin hakemuksen yhteen ohjelmaan ja muutaman viikon kuluttua sain kutsun koe-esiintymiseen. Tosi-tv - titteli ei ole life goals - listallani, joten kieltäydyin kohteliaasti. Sen verran voin paljastaa, ettei kyseessä ollut Paratiisihotelli haha!

Sheivaan säärikarvat kerran kuussa - jos silloinkaan
Kuvottavaa, mutta totta. Sheivaaminen on vain äärimmäisen ärsyttävää ja vihaan sitä tunnetta, kun sänki alkaa kasvaa. Kesäisin saatan olla vähän aktiivisempi, mutta itsekseen asustellessa ei ole niin justiinsa onko säärikarvoja vai ei. Olen muuten siinä mielessä onnekas, että säärikarvani ovat todella harvat, vaaleat ja kasvavat syntisen hitaasti, joten ihan gorillana en haahuile ympäriinsä. Välillä teen myös sitä, että sheivaan vain nilkat, sillä käytän enimmäkseen nilkkapituisia housuja tai treenitrikoita. Sielunsiskoja?

Vältän vaatteiden likaantumista kuin ruttoa
Syynään todella tarkkaan penkit, joille istun, syön aina todella varovaisesti ja pidän hyvän etäisyyden objekteihin, jotka voisivat liata vaatteeni. Kotona tosin vietän aikaa likaisissa kotivaatteissa ja kädet voi kokkailun lomassa aivan hyvin pyyhkiä tahraisiin kotihousuihin.


Käyn mielessäni etukäteen läpi tulevia keskusteluja
Voin aivan helposti käydä läpi todella pitkän vuoropuhelun mielessäni, jos edessä on jokin keskustelu. Itse asiassa käyn paljon keskusteluja ja vuoropuhelua itseni kanssa aivan turhanpäiväisistäkin asioista, jotka sattuvat tulemaan mieleen. 

Pystyn syömään järjettömiä määriä ruokaa kerralla
Olen välillä miettinyt puuttuuko minulta jokin kylläisyyden kertova välittäjäaine, sillä minuun uppoaa ihan tajuttomia määriä ruokaa ilman, että alkaa lainkaan yököttämään. Ainakin löytyy ruokahalua! Yksi guilty pleasurenikin on syömisvideoiden katselu Youtubesta ja lempparini ovat ehdottomasti fitness-tubettajien 10k challenget.

Mahtavaa viikonloppua kaikille!

13 kommenttia:

  1. Nyt jäi kauheesti kiinnostamaan mistä ohjelmasta on kyse! :D Temptation island?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saako tästä arvauksesta jopa vähän loukkaantua 😂 Ei ollut TI.

      Poista
    2. Eii en tarkoittanut pahalla, se oli vaan ainoa ohjelma mikä tuli mieleen! :D

      Poista
  2. Siis samaistun niin moneen, oon hakenut kansss tosi-t ohjelmaan, tosin en saanut ees kutsua 😄 mullakaan ei ole vatsalaukussa varmaan pohjaa ollenkaan,mäkin käyn aina kaikista tärkeistä ja vähemmän tärkeistä vuoropuheluja itseni kanssa mutta ääneen kylläkin 😂 ja säärien kanssa oon tosi laiska, mutta yritän kyllä ajaa ne silloin tällöin edes polviin asti :D

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus!:) vähän ohi aiheen, mutta mistä tuo ihana matto on?:)

    VastaaPoista
  4. Toiseksi viimeinen kohta.. teen ihan samaa! :D Ja välillä pohdin myös, että enkö tule ikinä kylläiseksi, kun napaan mahtuu järjettömiä määriä ruokia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah olin huolestunut, että saako musta ihan hullun kuvan, kun kerron tuosta. Onneksi tuo tapa riivaakin aika montaa meistä naisista ;)

      Poista
  5. Tosi hauska tuo otsikossa oleva "pesenkö koskaan käsiäni"! :D Olen muuten samanlainen sen suhteen että pesen käsiäni (ja desinfioin) käsiäni joka välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän klikkiotsikko, mutta kerrankos sitä :D Ihana, että on muitakin yhtä "tarkan" (=neuroottisen) käsihygienian omaavia!

      Poista
  6. Oon yllättynyt miten monessa asiassa ollaan samanlaisia! Hauskaa huomata, ettei oo ainoa, jolla on joku hassu tapa tai mieltymys. Monet ei vaan uskalla tai kehtaa puhua niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä! Ei ole yksin näiden erikoisuuksien kanssa :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela