Mitä sitten, jos rakastuu tosi-tv:ssä

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Jälleen on sen aika, kun sadat tuhannet suomalaiset nauliutuvat tiistaisin klo 21:00 ruutujen ääreen seuraamaan kahden toisilleen tuntemattoman henkilön rakkaustarinan alkua ja etenemistä. Ensitreffit alttarilla palasi muutama viikko sitten Avalle uuden tuotantokauden myötä ja tänä vuonna onnistuin koukuttamaan itseni tuohon sarjaan. Olen katsonut kaikista edellisistä kausista avausjakson ja muutamia satunnaisia jaksoja, mutta jostain syystä parit eivät ole iskeneet tarpeeksi, jotta olisin halunnut seurata heidän matkaansa loppuun asti. Tämän vuoden pareja on kritisoitu todella paljon muun muassa tylsyydellä, mutta jostain syystä tämän tuotantokauden parit kolahtivat minuun ja voi pojat, olen koukussa. Voisiko seuraava jakso jo tulla? 

Ensimmäisen kauden tultua muistan edelleen päivitelleeni ääneen, etten käsitä henkilöä joka haluaa osallistua tuollaiseen formaattiin. Ylipäätänsä olen ollut hieman skeptinen ihmisiä kohtaan, jotka lähtevät mukaan tosi-tv:hen. Tietenkin ohjelman luonne ja käsikirjoitus vaikuttaa mielipiteeseen ja luo mielikuvia osallistuvasta henkilöstä, mutta Ensitreffit alttarilla herätti todella vahvoja negatiivisia viboja. Ehkä oma vakava suhtautumiseni avioliittoon oli se suurin vaikuttaja jonka perusteella rakensin mielipiteeni - ei kukaan vain voi haluta mennä naimisiin olematta varma, että hän on se oikea. Ensimmäisestä Ensitreffit alttarilla - kaudesta on nyt kulunut tovi ja näiden vuosien aikana parisuhdetta, seurustelua ja loppuelämän liittoa paljon miettineenä mielipiteeni heittäytymiseen rakkauden vietäväksi on paljon sallivampi. Miten voi löytää mitään, jos ei uskalla etsiä?

Olen ihan hirveä realisti - ajattelen asioita jokaiselta näkökulmalta, kannalta ja järkiperäisesti. Teistä seuraajista saattaa tuntua, että osaan heittäytyä, mutta kaikkien tekojeni taustalla on aina todella perinpohjainen prosessi, jossa mietin tekoni seuraukset ja mihin suuntaan valintani tulee minua viemään. Olen kieltäytynytkin todella makeista jutuista, koska järjen ääni ja realisti-minä ovat lopulta vieneet voiton. Kuitenkin postauksen teemassa pysyäkseni palataan takaisin parisuhteisiin ja rakastumiseen.

Meillä jokaisella on se oma tyyppi, jonka tyylisestä henkilöstä kiinnostumme ulkoisesti. Varsinkin Tinder on tehnyt deittailusta todella karua ja edes haluamatta tietää henkilöstä sen enempää, laitamme tyypin jatkoon tai hylkäämme pyyhkäisemällä vasemmalle. Tinder on siitä myös vaarallinen, että monet kerrat kivannäköinen tyyppi on vahingossa pyyhkiytynyt väärään suuntaan, huulilta lipsahtaa "hups" ja menetetty mahdollisuus saattaa vähän harmittaa. Onneksi menetyksestä toipuu nopeasti ja selailu jatkuu normaaliin tapaan.

Ensitreffit alttarilla ohjelma sai minut ajattelemaan parinvalintaa enemmän ja kaikkia niitä ajatuksia, joita käymme läpi mielessämme suhdekeissien aikana. Mikä saa minun kiinnostuksen heräämään ja minkälaiset ihmiset eivät ole lainkaan minun oloisia. Ja miksi se ihan pienikin yksityiskohta tai detail esimerkiksi Tinder-profiilissa voi sammuttaa kiinnostuksen kokonaan vaikka ulkoisesti tyyppi olisi oikein hyvä. Toki on aivan luonnollista ja sallittua, että lähtökohtaisesti haluaa löytää henkilön, joka vastaa omaa ihannekumppaniaan mahdollisimman paljon niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Vähän sama kuin valitsisi kotiin ruman maton ihan vain sen takia, että "jokaiselle täytyy antaa mahdollisuus" tai "ei saa olla nirso". Omalla kohdallani sorrun liian usein epäröintiin enkä suo toiselle edes mahdollisuutta. Paketti saattaa tuntua olevan kaikin puolin kasassa, mutta jokin saa epäröimään enkä välttämättä edes tiedä itse, mistä kiikastaa. Tai pahimmassa tapauksessa olen epävarma itsestäni - mitä jos toinen onkin liian hyvä mulle? Näissä tilanteissa en panisi pahitteeksi, että joku kunnolla potkisi eteenpäin ja kehottaisi antamaan sen paljon  kuullun mahdollisuuden ja ennen kaikkea luottamaan itseensä.

On harmi, että ulkonäöllä on todella suuri merkitys siihen kenestä kiinnostumme ja ketkä henkilöt koemme puoleensavetäviksi, on täysin OK olla hieman pinnallinen - emme voi mitään omalle genetiikallemme miellyttyä omaan silmään esteettisistä asioista. Minä ja varmasti moni muukin teistä lukijoista on rakentanut oaan mieleensä vahvan mielikuvan henkilöstä, kuka tule olemaan se meidän oikea ja elämänkumppanimme. Nämä meidän rankentamamme mielikuvat, vaatimukset ja piirteet rankkaavat ulos ihan kamalasti potentiaalisia kumppaneita ja boksin ulkopuolelle näkeminen on hankalaa. Millainen olisi sitten se minun ihannekumppanini? Ulkonäöllisesti pirun pitkä, tatuoitu, kalju tai vähän pidemmät hiukset, parralla tai ilman ja käyttää nahkatakkia. Luonteeltaan? Sellainen, jonka mielestä minä olen maailman kaunein ja ihanin nainen koko maailmassa heti hänen oman äitinsä jälkeen. Sekä sellainen, joka veisi pois pelkoni ja ahdistuksen siitä, että joudun jakamaan arkeni ja oman tilani jonkun toisen kanssa.

Maailma muuttuu, parisuhteet muuttuvat ja enää ei ole sitä yhtä oikeaa tapaa löytää tosirakkaus.

Vaikka minulla on ihannekumppanini (kenellä ei olisi?), olen onneksi iän myötä huomannut tuntevani vetoa ulkonäöllisesti aivan päinvastaisiin miehiin, kuin mitä mainitsin edellä. Kait se on vain myönnettävä, että iän myötä miellyn ihmisen luonteeseen ja eleisiin sekä siihen miten hän kantaa itsensä ja näkee maailman. Enää en kiinnitä huomiota ainoastaan "mun näköisiin" miehiin vaan olen oppinut avartamaan silmäni myös sen boksin ulkopuolelle. Sokea ei saa olla vaan täytyy olla avoin kaikelle, jota tulee vastaan. Viimeisen parin vuoden aikana olen käynyt deiteillä ja deittaillut miehiä aivan laidasta laitaan ja voin paljastaa, ettei yksikään ole ollut ulkonäillisesti se minun Man Crush. Mutta yhdistävä tekijä on ollut, että jokainen on ollut omalla tavallaan aivan huipputyyppi ja ne joiden kanssa on lopulta synkannut parhaiten, ovat olleet aivan erilaisia, kuin jollaisista luulen pitäväni. En edes halua laskea kuinka monta mahdollisuutta parisuhteeseen tai rakkauteen on jäänyt välistä, koska olen alkanut ylimiettiä ja analysoimaan mitä min aluan, mahdollisesti aliarvioinut itseäni tai jättänyt lähestymättä mielenkiintoisia tyyppejä. Miehille tiedoksi, jotka harmittelevat sitä, etteivät naiset tee aloitetta: Me olemme ihan hirveitä pelkureita ja mietimme liikaa - aina. Henkilökohtaisesti en pelkää pakkeja tai sitä, ettei natsaa vaan kärsin mies- ja treffikammosta. Kaikki se ajatustyö, jota mielessä pyörii ennen deittejä, tapailun alussa, aikana ja jälkeen. Ihan kamala päänsisäinen pyörremyrsky! Siihen vielä päälle se, että keräisi rohkeutta ja menisi spontaanisti tekemään aloitteen. Mutta monet meistä naisista unelmoi, että tulisi spontaaneja kohteliaisuuksia tai treffipyyntöjä, joten olkaa te miehet jooko vastaavaisuudessakin se aloitteellisempi tai jopa entistä aloitteellisempi osapuoli.

Teksti kadotti täysin punaisen lankansa ajatuksenvirran myötä, mutta alkuperäinen pointtini tekstille oli, että jokainen saa valita mitä kautta lähtee parisuhdetta hakemaan. Nykymaailmassa on aivan sama rakastuuko kameroiden edessä, Tinderissä, työpaikalla vai parhaan kaverin häissä. Tapaako spontaanisti kadulla vai valitseeko joku muu kumppanisi, jonka nait tv-kameroiden kuvatessa. Maailma muuttuu, parisuhteet muuttuvat ja enää ei ole sitä yhtä oikeaa tapaa löytää tosirakkaus. Olen kuunnellut vedet silmissäni isoäitieni rakkaustarinoita latotansseista ja siitä, kun ollaan oltu yhdessä 17 - vuotiaasta lähtien. Mikä oli ennen yleistä on nykyään harvinaista ja lähes historiaa - asioita, joilla leikittelemme mielessämme, mutta joita tuskin koskaan saavutamme.

Nyt, vuonna 2017 ja vuoden 2018 kynnyksellä, täytyy ajatella ainoastaan positiivisena asiana, että meille on suotu lukematon määrä mahdollisuuksia tavata elämänkumppanimme. Enää maa ei ole rajana vaan rajana on koko maapallo. Unelmien kumppani voi tulla missä vain vastaan ja vaikka välillä tulee kirottua, etten tule koskaan löytämään ketään, luotan siihen, että vielä tulee aika sitoutumiselle ja rakkaudelle. Pitää vain olla avoin sille kaikelle, mitä vastaan tulee ja uskaltaa heittäytyä tunteiden vietäväksi, sillä mun on ikävä ihastumista.

Poikkeaako teidän ihannekumppanit paljon siitä, millaisia päädytte tapailemaan?

1 kommentti:

  1. Hyvä postaus! Mulla ei itseasiassa oo koskaan ollut sellaista mitään tarkkaa tietynlaista mielikuvaa siitä, millainen mun miehen pitäis olla. Enemmän sellaisia yleisiä juttuja, kuten et osaa keskustella ja omata käytöstapoja :D Toki ne rajaa jonkun verran, mutten koe, että mitenkään liikaa, koska en mä edes pystyis joustamaan näistä asioista. Se ei vaan sitten toimis. Selkein "kategoria" mulla on miehet, jotka on hyvännäköisiä ja jotka tietävät sen, joista tytöt tykkäävät ja jotka tietävät sen. Tällaiset ei oo kiinnostanu mua ikinä. Tää on sinällään koomista, että nyt oon vuoden seurustellu miehen kans, jonka olin laittanu tähän kategoriaan :---D Sitten tutustuttiin ja hoksasin, että eihän tää kokonaisuus tai ihminen oo yhtään sellainen kuin olin alunperin ajatellu. Just ne asiat, mitä oletan ja minkä takia en kiinnostu yleensä tällaisista miehistä, niin tää on näyttänyt olevansa just niissä parempi kuin kukaan aikaisempi tyyppi kenen kans oon seurustellu tai tapaillu pidempään. Vieläkin se on hämmentävää miten mielikuva oli niin väärä (vaikka mulla oli syytäkin tähän mielikuvaan) ja tää on muuttanu tätä näkemystä. Joskus aiemmin eri, mutta tähän samaan kategoriaan kuuluva tyyppi viestitteli mulle, mutta en oikein ees vastaillu eikä mua kiinnostanu nähdä. Myöhemmin törmäsin samaan tyyppiin ja ajattelin mielessäni, että kamalaa miten oon olettanu tän tyypin olevan jotenkin "paha" tai ei-poikaystävämateriaalia, että eihän se välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa..

    Oon muutenki yrittäny miettiä paljon sitä mitkä asiat saa ja voi olla häiritseviä ja mikä taas menee siihen, että yrittää vaan etsiä sitä jotain täydellistä, koska ei sellasta vaan ole olemassa. Tai vaikka joku oiskin "täydellinen" niihin omiin kriteereihin, niin kyllä sieltä silti tulee jotain muuta, aina tulee :D Vaikea kuvitella, että pystyisin ite osallistumaan mihinkään tällaiseen ohjelmaan enkä koe, että sellaiseen ois tarvettakaan vaikka oisin sinkku. Mä oon silleen erilainen naiseksi, että mun kaikki suhteet ja jutut on lähteny mun aloitteesta :D Tiedän mitä haluan ja sitten teen asialle jotain ja tähän asti se on toiminu käytännössä aina, haha. MUTTA oishan se älyttömän mielenkiintosta, että jotkut asiansa osaavat ihmiset valitsisivat heidän mielestään mulle sopivan miehen.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela