Kesähäät Mäntsälässä

torstai 20. heinäkuuta 2017

Moikkamoi! Lauantaiset häät olivat sen verran ihanat ja kuviakin tuli otettua sen verran paljon, joten jaan myös teille muutamia otoksia. Älkää huoliko, nautin myös häistä muutenkin, kuin kameran linssin takaa! Valokuvaus on itselle sen verran rakas harrastus ja intohimo, joten en koe sitä mitenkään vaivalloiseksi kunhan kameran osaa jättää kameralaukkuun oikeina hetkinä.

Veljeni ja hänen tuore vaimo menivät naimisiin Mäntsälän kirkossa ja hääjuhla vietettiin Kotojärven Kartanotallissa Pornaisissa. Hääpaikka oli aivan mielettömän kaunis ja vaikka vieressä oli golf-kenttä, oli kartanotallin sijainti juuri sopivan yksityinen, ettei alueen muita vierailijoita edes huomannut. Paikkaa ympäröi kaunis piha-alue sekä järvimaisema. Noille tienoille häitä suunnittelevien kannattaa ehdottomasti painaa mieleen tuo paikka!

Vielä kerran mainitsen häiden olleen todella ihanat ja aivan hääparin näköiset. Nautin tuosta päivästä vieraanakin varmasti aivan yhtä paljon, kuin itse hääparikin. Onneksi saan aviomiehen siskona nauttia (toivottavasti) vielä neljä kertaa siitä käsittämättömän upeasta tunteesta, joka valtasi minut sillä hetkellä kun näin veljeni seisovan alttarilla. Seuraavia häitä odotatessa ja ei pojat mitään paineita haha!

Oletteko te päässeet nauttimaan häävieraana olosta tai mahdollisesti viettäneet omia häitänne tänä kesänä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela