Black is my happy color

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Moikka! Vietin viime viikonlopun Suomessa ihanissa merkeissä, sillä yksi veljistäni meni naimisiin. Hääjuhla oli ihan mieletön ja tunnelma oli todella rento sekä aivan hääparin näköinen - rentoa yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja juomapuolesta oli huolehdittu muun muassa open barin avulla. Lapset olivat myöskin jätetty vieraslistan ulkopuolelle, joka oli minun mielestä todella hyvä valinta. Suurin osa vieraista kuitenkin koostui parin ystävistä, joista suurin osa on lapsettomia ja muiden lapset alkavat olemaan aikuisia. Laittelen itse juhlasta muutamia kuvia myöhemmin ja nyt tässä postauksessa vilautan vain lauantaista asuani.

Ensimmäiseksi monilla varmasti kiinnittyi huomio etikettivirheeseen, eli mustaan mekkoon. Tiedän, että valkoisen ohella musta on väreistä toinen, jota pitäisi välttää hääpukeutumisessa. Olen tarkka etiketeistä ja mieluummin esimerkiksi otan varman päälle pukeutumisen suhteen ylipukeutumalla, kuin olemalla alipukeutunut. Nyt kuitenkin oli tilanne, että yhtään liioittelematta metsästin sopivaa vaatetta häitä varten yli kuukauden. Löysin sieltä ja täältä esimerkiksi sopivan topin, ihan kivat juhlavammat housut, mutten yhtäkään kokonaista asukokonaisuutta. Paniikki alkoi hieman iskemään mitä lähemmäs häitä mentiin ja tilasin Suomeenkin odottamaan muutaman mekon hätävaraksi, jos en löydä yhtään mitään puettavaa. Luojan kiitos River Island pelasti minut viime hetkillä, sillä kaikki Suomeen tilaamani mekot olivat aivan kammottavia! Onneksi maltoin olla tekemättä liian hätäisiä päätöksiä pukeutumisen suhteen, sillä tämä mekko tuntui heti täysin omalta. Olin itse asiassa kokeillut tätä mekkoa jo parissa eri värissä, muttei kumpikaan väreistä sopinut minulle lainkaan. Onneksi syksyisemmät vaatteet ovat alkaneet tehdä tuloaan kauppoihin ja samainen mekko tuli myyntiin myös mustana.

Mekko River Island / Laukku Louis Vuitton / Kengät bianco / Kello Fossil

Vaikka mekko oli musta, oli se mielestäni sopiva häihin leikkauksien ja oikeiden asusteiden ansiosta. Sain myös monia kehuja ja kyselyjä mekon ostopaikasta, enkä yhtäkään paheksuvaa katsetta etikettivirheen vuoksi. En edes morsiamelta! Onneksi nykyään ollaan hieman rennompia hääpukeutumisen suhteen ja valkoistakin näkyy nykään esimerkiksi paljon kukkakuvion pohjalla tai asusteissa. Kunhan kokovalkoisen vaatetuksen jättää rauhaan, niin aika rennoin mielin voi saapua hääjuhliin vaikka mustassa, kuten minä.

Mikä on teidän tuomio etikettivirheestäni? Paha moka vai menikö asuvalinta nappiin?

8 kommenttia:

  1. Upea mekko!! Ja mahtavat kengät, näytät tyrmäävältä!
    Ps. Odottelen lisää päivä mun kanssa-videoita... :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Kengät on yhdet lempparit, jotka on ostettu jo neljä kesää sitten. Toimii edelleen ;)

      Pistetään ylös toive uudesta videosta!

      Poista
  2. Tosi kaunis kokonaisuus meikkiä ja hiuksia myöten. Odottelen lisää Tallinna aiheisia postauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Millaista postausta olisi toiveessa? Työajat on mitä on, joten eri paikoissa en ole hirveästi kerinnyt käymään, jos paikkavinkkejä tai muuta vastaavaa kaipailee :(

      Poista
  3. Tosi kaunis ja onnistunut asukokonaisuus! Mun mielestä musta on nykyään ihan sallittava väri hääpukeutumisessa (vaikka etiketissä edelleen kielletty), varsinkin kun asusteet eivät ole mustaa :)

    VastaaPoista
  4. Tyylikäs mekko ja sopii sinulle.
    Lähes mitä vaan voi häihin pukea mutta ei ilmeisesti punaista tai kokovalkoista, yhden jalkapalloilijan äiti pukeutui tahalteen valkoiseen. Kerran näin Italiassa morsiusneidoilla kaikilla viininpunaiset juhlamekot

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viininpunainen on mielestäni vielä juuri ja juuri ok, mutta tuo punaiseen tai valkoiseen pukeutuminen on kyllä silkkaa kiusantekoa morsianta kohtaan :(

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela