Tunneloukussa

maanantai 29. toukokuuta 2017

idnostokuva
Olen jo useamman viikon pitänyt sisälläni todella paljon asioita ja jättänyt sanomatta jotain sellaista, joka olisi pitänyt sanoa. Mielessä on ollut kasapäin mietteitä ja hetkiä, jotka olisin halunnut kertoa, mutta en vain ole kyennyt päästämään niitä ulos. Monet kerrat olen tuijottanut tyhjää viestikenttää kirjoittamatta yhtään mitään. Olen tuntenut, että ainut henkilö, jonka kanssa olisin halunnut jakaa nämä asiat, ei halua tietää niitä. Varmaksi en voi asiaa todellakaan tietää, mutta pelkkä viestiruutu saa minut jäätymään - en kykene kirjoittamaan sanaakaan.

Mistään dramaattisesta ei ole kyse. Voin todella hyvin, olen onnellinen ja henkisellä puolella kaikki on kunnossa. Kyse on ainoastaan niistä arkisista asioista, mietteistä ja kokemuksista, joita tulee vastaan arjessa ja vapaalla. Asioista, joista puhutaan tärkeän ystävän kanssa ja jonka tietää ymmärtävän, olevan tuomitsematta ja keneltä saa neuvoja, kun on epävarma. Tai olevan vilpittömästi onnellinen sinun puolesta. Viime aikoina on kaikessa yksinkertaisuudessaan ollut vaikeuksia edes ottaa yhteyttä henkilöön, kelle olen ennen pystynyt puhua kaikesta. Tämä tunne on jotenkin todella omituinen, sillä olen itse ollut aktiivinen kontaktoinnin kanssa, joten kyse ei ole siitä, että olisin pikkumainen ja ajattelisin naiivisti yhteydenpidon suhteen, että "en mkään, kun ei sekään". Jossain vaiheessa vain tulee siihen pisteeseen, ettei enää viitsisi yrittää, jos toiselta ei tule minkäänlaista vastausta. Vuosien aikana olen muutenkin tullut valikoivammaksi ihmissuhteiden osalta ja mietin tarkkaan keille jaa oikeaa sisintäni. Olen avoin ihminen ja saatan tilanteen tuntuessa oikealta puhua elämästäni ja ajatusmaailmastani hyvinkin avoimesti, mutta on myös paljon asioita, joita jätän jakamatta. Muun muassa läheisiin ihmissuhteisiin liittyvät asiat ovat sellaisia, joista minun on todella vaikea puhua kenellekään - yleensä on ollut se yksi tai kaksi henkilöä, joille on pystynyt jakamaan näitä asioita. Kaikki tähän tekstiin kirjoittamani tuntemukset ovat lähteneet siitä, että tunnen itseni torjutuksi.

Tuskin olen ainoa, joka haluaa tuntea itsensä vastaanotetuksi. Läpi elämäni minun on ollut todella vaikea luottaa itseeni ihmissuhteiden osalta ja siihen, että kelpaan tällaisena ja olen tarpeeksi hyvä. Sen seuraukseni olen aikuisemmalla iällä tullut aika varovaiseksi tunteitteni kanssa ja raivannut pois ihmissuhteita, jotka eivät anna minulle yhtään mitään ja samalla oppien vaatimaan oikeanlaista kohtelua. Mielestäni on erityisen tärkeää tunnistaa omat voimavarat, haalia ympärilleen vain ihmissuhteita, jotka nostavat sinua ylöspäin ja päästää irti ihmisistä, jotka eivät arvosta tai kohtele sinua oikein. Siinä miten pitää lähteä pois huonosta parisuhteesta, täytyy osata karsia myös ystäviä ja pitää kiinnii heistä, joita rakastat ja jotka ansaitsevat ystävyytesi. Miksi sitten tämä tilanne on saanut minut todella epävarmaksi? Miksen vain anna olla ja totea, ettei hän ole ystävyyteni arvoinen? Jos ei kiinnosta, niin ei kiinnosta.

Nyt kyse on minulle niin rakkaasta ihmisestä ja sellaisesta henkilöstä, kenen eteen olisin valmis tekemään mitä tahansa. Henkilöstä, joka on ollut elämässäni todella kauan ja ystävyydestä, jonka olen ollut kestävät lopun elämääni. Varmastikin olen pääni sisällä tehnyt kärpäsestä härkäsen ja pitäisi vain rohkaistua puhumaan asiasta, mutta se tuntuu vain todella vaikealta. Olen ajanut itseni tunneloukkuun enkä vain osaa toimia. Ehkä pelkään sitä todellisuutta, että toista ei kiinnosta ja menetän ihmisen elämästäni. Nyt ymmärrän miksi ihmisten on vaikea päästää irti ihmisista, jotka eivät kohtele oikein. Joskus vain välittää itse liikaa eikä kykene tekemään päätöksiä tai toimimaan.

Ihmissuhteet ovat niin hemmetin vaikeita asioita. Typeriä tuntemuksia, jotka saa tuntemaan itsensä todella hämmentyneeksi ja mahdollisesti epävarmaksi. Yleensä pystyn ilmaisemaan tuntemukseni ja mielipiteeni aika suoraankin, mutta nyt olen todellisessa umpikujassa. Ei vain pysty toimia tai tekemään mitään. Pakko kuitenkin myöntää, että tämän tekstin kirjoittaminen aukaisi tilannetta itselle ja ehkä saisin rohkaistua itseni ottamaan asian puheeksi sillä tämä oman pään sisällä pyörittely ei todellakaan johda yhtään mihinkään. Omista tunteista on vain joskus, tai oikeastaan aika usein, todella vaikea puhua.

Tunnistatteko itseänne vastaavanlaiseen tilanteeseen joutuneena?

4 kommenttia:

  1. Tunnistan, todellakin! On turhauttavaa, kun näkee, että toinen on lukenut viestin, mutta ei vastaa. Ei ensimmäiseen, toiseen eikä kolmanteenkaan viestiin. Sitä miettii, mitä on sanonut tai tehnyt väärin, vai kenties jättänyt tekemättä tai sanomatta. Vai onko henkilö vain kyllästynyt minuun eikä halua sanoa sitä suoraan. Sattuu tai ei niin itse haluaisin kuulla, jos seurani ei enää kiinnosta. Epätietoisuus ja omien tekemisten tai sanomisten miettiminen on kuluttavaa ja suoranaista ajanhukkaa. Kyllästymisenkin voi sanoa ystävällisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pyörittelen mielessä myöskin juuri tuota, että mitä oon tehnyt väärin ja/tai miksi toinen kohtelee ua välinpitämättömästi. Mutta myöskin haluaisin kysyä, että onko kaikki hyvin, mutta aina stoppaa siihen tyhjän kirjoitusruudun tuijottamiseen. Aikuisena ihmisenä kuitenkin haluaisi saada suoria vastauksia ja kyseessä on kuitenkin ystävyys, ei mitkään tinder-deittien jälkeiset ignooraukset...

      Poista
  2. Heippa Mikaela,

    Tämä postaus jäi mieleeni koska olen itsekin käsitellyt samankaltaisia asioita viime aikoina. Jotenkin olen yrittänyt ajatella, että ystävyys on asia joita molempien osapuolten tulee arvostaa ja työstää saman verran.. ja vaikka sitä väistämättä miettiikin, että onko tehnyt jotain väärin niin kyllähän omana itsenä olemisen tulisi riittää vaikkei aina olisikaan parhaimmillaan.. Hankalia asioita, enkä olisi koskaan ajatellut joutuvani tällaiseen tilanteeseen!

    Aihe on varsin henkilökohtainen enkä siksi halua udella josko se sinun kohdallasi selvisi. Ihan vain vertaistuen nimissä ilmottauduin, (et siis ole yksin) heh :) Aurinkoista loppukesää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tuo on totta, että aivan kuten parisuhteessa, pitää ystävyyssuhteenkin olla molemminpuolista ja tasavertaista. Omalla kohdalla asia päättyi hyvin ja jälleen ollaan enemmän yhteydessä ryhmäkeskustelun avulla. Eiköhän se tästä ja tsemppiä sulle tilanteen purkamiseen! xx

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela