Ravintolavinkki Tallinnaan: Toit's

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Huomenta! Aivan ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ruudun sillä puolen. Tulin eilen illalla Suomeen äitienpäivänviettoon, mutta palailen jo tänään illalla takaisin Tallinnaan. Ihana päästä tänä vuonna tuttuun tapaan viettämään tämä päivä perheen kanssa, koska viime vuonna en pystynyt tulemaan Hollannista Suomeen.

Tässä postauksessa palataan kuitenkin puoli kuukautta taaksepäin Vappupäivään. Kävimme täällä vapunvietossa olleen kaverini kanssa syömässä lounaan Tartu mnt:llä sijaitsevassa Toit's -ravintolassa. En ollut aikaisemmin käynyt kyseisessä ravintolassa, mutta Woltia selatessa paikka oli tullut vastaan suosituimmissa ravintoloissa. Kuvien ja arvoseluiden perusteella paikka vaikutti lupaavalta ja burgereiden rakastajille löytyi valinnanvaraa. Menusta löytyy muuten myös kasvis- sekä mozzarellaburgeri!

Paikka oli todella kasuaali, hieman American dinner - vaikutteinen. Sisustus ei kuitenkaan ollut sellainen fiftarityylinen, vaan ihan kivasti sisustettu. Kunnon illalliselle en tuonne menisi, mutta sopii mielestäni rentoon lounaaseen tai alku-illan illalliseen. Ruokalista on myös sellainen, että lapsien kanssa matkustaville tuolta löytyy varmasti kaikille jotain syötävää. Suurin osa pääruoista, kuten burgerit, pizzat, pastat ja salaatit ovat noin kahdeksan euron luokkaa, eli hinta-laatusuhde on mielestäni enemmän kuin kohdallaan!

Kaverini otti Retro Cheeseburgerin ja itse kallistuin Club Sandwichiin. Annosten asettelu oli tehty todella kivasti ja ruokaa riitti suurempaankin nälkään. Makukin oli enemmän kuin kohdallaa, joten paikka meni ehdottomasti uudestaan käytävien ravintoloiden listalle. Paikka sopii hyvin myös pelkkään kahvilla käymiseen sillä juomalista oli kattava.

Viimeinen kuva Juho Tirkkonen

Ensimmäisen käynnin perusteella annan Toit's Citylle 4-/5. Ruoka oli todella hyvää, hinta-laatusuhde kohdallaan, mutta palvelussa oli jonkin verran parannettavaa. Ja vettä juoville vinkkinä, että kannattaa selvästi pyytää mahdollisuutta havaveteen tai muuten pöytään tuodaan 2euron pieni  vesipullo. Hollannissa opin olemaan tarkka vesien tilaamisen kanssa, sillä siellä saattoi maksaa pienestä vesipullosta kolmekin euroa ja kuten tässäkin paikassa, samalla hinnalla saa esimerkiksi virvoitusjuoman. Pyysin tuolloin  vappuaattona tarjoilialta "tap water", mutta silti pöytään tuotiin pullovettä. Havahduin asiaan vasta pullon avattuani, joten en viitsinyt enää siinä vaiheessa alkaa vänkäämään. Ensi kerralla pitää olla tarkempi!

Nyt jatkan äitienpäivän viettoa. Ihanaa sunnuntaita kaikille!

3 kommenttia:

  1. That looks super delicious, I wish you a lovely day, Greetings from Switzerland //Sofia (…my blog http://sofiacm.com for wellness och interior)

    VastaaPoista
  2. Voiko sitä hanavettä juoda tallinnassa? Oon lukenut että ei monessakaan paikassa voi, sillä putket on niin vanhoja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi juoda, mutta maku on melkein kaikkialla aika paha ja todella kalkkinen ja rautainen. Itse esimerkiksi käytän juomaveden filtterikannun kautta, joka suodattaa kalkin ja raudan maun pois :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela