Lompakkoystävällinen keittiöremppa

tiistai 9. toukokuuta 2017

Ihan mahtavaa tiistaita teille kaikille! Joku aikaa sitten lupasin, että asunnosta on tulossa toivottua postausta kunhan saan tehtyä viimeiset viimeistelyt. Keittiön osalta homma alkaa olemaan kunnossa muutamia säilytystarvikkeita lukuunottamatta, joten aloitetaan keittiöstä omana tekstinään. Syy, miksi keittiö on jaoteltu omaan tekstiinsä, johtuu siitä että keittiön tasot kokivat eilen muodonmuutoksen.

Tässä Tallinnan vuokra-asunnossani oli keittiössä vaaleanharmaat työtasot sekä kaappien välinen välitila. Väri oli ihan ok, sillä kyseessä ei ollut liian tummanharmaa, mutta kaipasin itse vaalean puun yhdistämistä johonkin raikkaampaan sävyyn. Vaikka keittiönurkkauksessani on hyvä valaistus, tuntui se silti vähän tunkkaiselta ja harmaat tasot eivät olisi itsellä se ensimmäinen valinta keittiöön. Olin oikeastaan jo hyväksynyt kohtaloni tuon keittiön suhteen, mutta facebookissa tuli vastaan kuvia, joissa oli käytetty dc-fix kalvoa keittiön tasoissa ja kaapeissa. Olin yhden vaatekaapista kylpyhuoneeseen siirtyvän punaisen lipaston jo päällystänyt valkoisella dc-fixillä, joten päätin antaa mahdollisuuden sille myös keittiössä. Jos lopputulos ei olisi onnistunut tai siitä ei olisi tullut yhtään mitään, eli tappio olisi ollut kuin menetetyt hermot, aika ja muutama kymppi. Virossa dc-fix on noin puolet edullisempaa kuin Suomessa, joten neljään suureen rullaan meni rahaa Bauhausista ostettuna noin 30 euroa. Ei olisi tuolla rahalla saanut kovin montaa metriä uutta keittiötasoa vanhojen tilalle!

Ylhäällä ennen - alhaalla jälkeen
Yläpuolella on kuvat siitä, miltä keittiö näytti ennen ja jälkeen pintojen päällystämisen. Eikö olekin paljon raikkaampi fiilis! Käytin päällystämiseen kahta eri vaaleaa puukuvioista pintaa - tasoissa selkeästi puukuvioista ja kaappien alla huomaamattomampaa puukuviota. En ole ihan varma, olisiko nuo tasot sittenkin kivemmat tuolla samalla pinnalla, kuin mikä on myös seinässä. Olin kaupassakin hieman epävarma tuosta, mutta halusin kuitenkin kokeilla. Jos ensimmäisen rullan jälkeen olisi näyttänyt kamalalta, olisi menetys ollut vain noin 7 euroa. Pintojen päällystäminen oli suhteellisen helppoa, mutta omassa keittiössäni haastetta toi pidempää tasoa päällystäessä se, että seinä on täysin vino. Olen myös aika nopea turhautumaan tällaisessa puuhastelussa, joten malttia olisi voinut olla paljon enemmän, sekä tehdä paremmat valmistelut muun muassa lavuaarin paikan mittaamisen kanssa. Muutamasta kohdasta jäi myös paistamaan hieman vanhaa alla olevaa tasoa, mutta kun itse on tehnyt, niin ei se haittaa niin paljon haha! Muutamia mukavia ryppyjäkin sain aikaiseksi, joten pitää paneutua niiden sekä ylipäätänsä kulmien viimeistelyyn joku toinen päivä.

Kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen tähän pieneen lompakko sekä vuokraisäntäystävälliseen keittiömuutokseen. Tietenkin tekijä olisi voinut olla pitkäpinnaisempi sekä tarkempi (onneksi voi vain syyttää itseä!), mutta ei lopputulos ole hassumpi. Joten suosittelen ehdottomasti varaamaan kunnolla aikaa näihin päällystysprojekteihin, katsomaan muutaman tutoriaalin netistä sekä hankkimaan pitkäpinnaisen kaverin auttamaan tai parhaimmassa tapauksessa tekemään koko helahoidon!


Oletteko kanssani samaa mieltä, että keittiö on paljon freesimpi vaaleampana? Entä onko teillä tehty dc-fix tuunauksia kotona?

8 kommenttia:

  1. Heippa,

    On kivannäköinen muutos. Ehdottomasti raikkaampi valkoisena, tosin itse tykkään myös harmaasta lookista, joka antaa ehkä enemmän sellaista teollista tuntua sisustukseen.

    Pakko kuitenkin sanoa, että dc-fixistä ei ole omakohtaisia kokemuksia. Olen kuitenkin kuullut paljon juttua siitä, ettei tuo irtoa sitten millään (edes hiustenkuivaajalla lämmittäessä) ja jättää jälkeensä inhottavan liimapinnan. Toivottavasti tarkastit vuokranantajaltasi, että dc-fixiä sai laittaa, nimittäin jos ei lähdekään niin nätisti enää irti.

    Jokatapauksessa kaunis remppa ja kaunis keittiö muutenkin. :) On ollut mielenkiintoista seurata muuttoasi ja elämääsi Tallinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Mitään suuria puupintoja en olisikaan uskaltanut vuokrakämpästä lähteä pääkllystämään, koska siihen liimapinta olisi voinut tarrata aika äkäisesti kiinni ja repiä maaleja tms pois. Olen varma, että noista lähtee nätisti irti. Toivotaan ainakin parasta :D

      Poista
    2. Meillä kerkesi olla vanhassa vuokrakämpässä ennen muuttoa keittiön työtasoilla dc-fix noin vuoden verran. Hyvin lähti irti ja vähäisen liiman sai pesemällä pois. :)

      Poista
    3. Kiva kuulla, että oli lähtenyt ihan helposti pois! :)

      Poista
  2. Kaunis ja todella siisti lopputulos! Itsekin olen fixannut useita pintoja ja ne on aina onnistuneet tosi hyvin. :) Jos jostain syystä joskus täytyy fixi poistaa, niin suosittelen olemaan tosi maltillinen jos alla on maalipinta ja mahdolliset liiman jäämät saa pois margariinilla tai ruokaöljyllä. Joten nou hätä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy muistaa olla maltillinen! Kävin kurkkaamassa sun blogin ja tosi kivoja fixailuja olit tehnyt. Oma kalenteri menee itsellä tuunaukseen ;)

      Poista
  3. Kivalta näyttää keittiö :)

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä muutos! Eihän tuossa vanhassakaan mitää vikaa ole, mutta kyllä vaalea taso on aina mukava ja varsinkin kun se on toteutettavissa näin helposti! :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela