Esimmäinen kesäilta ja ajatuksia ystävystymisestä

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

idnosto
Voi vitsit mitkä säät on ollut tänä viikonloppuna!  Perjantaina harmitti viettää päivä töissä, mutta onneksi hyvä tuuri säiden suhteen jatkui myös eilen ja tänään. Eilen tuntui todellakin ensimmäisen kerran tänä vuonna, että kesä on oikeasti tulossa. Tosin eletäänhän jo reilusti toukokuun puolta väliä, joten oli jo aikakin! Toivotaan, että enää ei mennä ainakaan sen alle 10 asteen ja mitä kuumempia päiviä olisi tulossa, sen parempi. Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna menen käymään Suomessa pikkuveljen ylioppilasjuhlissa, joten olisi kiva saada pukea jotain kesäistä päälle sadevaatteiden tai pilkkihaalarin sijaan...

Eilen päivä meni rennosti kesäisestä Tallinnasta nauttien ja illalla lähdin käymään työkaverini tupareissa. Oli todella kiva viettää pitkästä aika ilta rehdeissä kotibileissä ja ennen tupareihin suuntaamista etkoilimme toisen työkaverin kanssa minun luona. Ilta saa arvosanakseen ehdottomasti 10+, sillä seura, tuparit sekä tuparien tarjoilut oli enemmän kuin kohdallaan. Siitä huolimatta, että olen  luonteeltani ekstrovertti ja viihdyn yksin, olen toisinaan vapaapäivinä tuntenut itseni hieman yksinäiseksi. Olin todella onnellinen ja otettu, että sain kutsun bileisiin, sillä emme ole työskennelleet tällä porukalla kovin kauaa. Vaikka olenkin tutustunut muutamiin ihmisiin, niin heillä, kuten minullakin on omat menot eikä aikataulut voi mitenkään aina mennä yhteen omieni kanssa. Erityisesti nyt kesän kynnyksellä huomaan enemmän kaipaavani seuraa ja tekemistä. Nyt pitää alkaa vain olemaan enemmän aktiivinen sosiaalisten suhteiden kanssa, tehdä tuttavuutta enemmän muiden kanssa ja erityisesti olla itsekin aktiivisempi ehdottomaan näkemistä - oli kyseessä sitten työkaveri tai couchsurfingista spotattu tyyppi.

Eilen oli pakko hyödyntää apukädet valokuvien suhteen ja napattiin nopeasti asukuvat. Tuntui niin piristävältä pukea ensimmäisen kerran tänä vuonna kunnon kesäasu päälle ja luottoväri musta vaihtui kirkkaisiin sävyihin. Paita tarttui tällä viikolla mukaan H&m:stä ja vaikka aluksi hieman epäröin sen kohdalla, osoittautuikin tuo aivan älyttömän kivaksi yhdistettynä hameeseen. Hameen olin ostanut talvella alennusmyynnistä kesää silmällä pitäen ja toimi mielestäni todella makeasti yhdistettynä vaaleanpunaiseen. Tämä asu ja muita tämän tyylisiä asuja tullaan varmasti näkemään päälläni jatkossakin kesän aikana.

Blouse & skirt from H&m / Sunnies from Lindex / Heels from Italy (unknown store)

Huh, ei yhtään kulje teksti eilisen valvomisen takia. Nyt lähden nauttimaan vapaapäivästä kaupungille ja metsästämään sopivaa sisäkumia polkupyörääni. Tietenkin tuurillani fillarista puhkesi kumi tällä viikolla, kun kelit alkaa suosimaan pyörällä liikkumista. Onneksi tiistaina saan apukädet ja työkalut kumin vaihtoon ja pääsen taas liikkumaan pyörällä. Vihaan kävelyä yli kaiken, joten olin eilenkin ihan hajalla, koska jouduin kävelemään pyöräilyn sijaan. Onneksi täytyy vain pari päivää kärvistella kunnes saan taas Tunturini pepun alle. Ihanaa sunnuntaita kaikille!

4 kommenttia:

  1. Kiva tuo päivä sun kanssa-video! Saan tästä blogista tosi paljon positiivista energiaa. Ihanaa, kun rohkeasti oot muuttanut Tallinnaan ja alkanut luoda sinne arkea :) ja sun koti näytti tosi ihanalta, näpsäkän kokoinen ja tavarat hyvin järjestyksessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! Tykkään itsekin tästä kodista. Ihanan avara ja sopivasti tilaa asustella yksin, muttei ole kuitenkaan liian suuri :) Heh olen alkanut vähän innostumaan sellaisesta kevyestä konmarituksesta, joten turha roina on aika hyvin kirppistelty pois tai jätetty säilöön vanhemmille! ei muuten pysy paikat siisteinä :D

      Poista
  2. Kommentoinkin jo Instassa, mutta aivan ihana asu!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela