Keskiviikko mun kanssa - photo diary

torstai 30. maaliskuuta 2017

Keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

08:18 Availen silmät. Heräilen makoilemalla sängyssä ja selaan samalla somen sekä luen sähköpostit. Noin 20 minuutin päästä jaksan vihdoin nousta. Suuntaan keittiöön juomaan aamushottini: vettä, jossa on puolikas sitruuna sekä cayennepippuria. Fiilistelen auringon paistetta ja avaan ikkunan. Aamuisin on pakko saada raitista ilmaa!

09:07 Alan keittämään kahvia ja paistan itselleni ison munakkaan. Aamupalan syömisen ohessa tulee selattua nettiä ja luettua hetki blogeja tietokoneella, jonka jälkeen suuntaan suihkuun. Suihkun jälkeen istahdan taas koneelle ja juon toisen kupin kahvia.


11:03 Hiukset ovat vielä vähän kosteat, joten kuivaan ne nopeasti loppuun sekä alan laittautumaan. Pieni morkkis vaivaa aamun laiskottelusta, sillä oli tarkoitus lähtea asioille aikaisemmin. Teen vielä ennen lähtöä nopean smoothien, sillä asioilla voi vierähtää pitkään.

12:06 Olen vihdoin ulkona asunnosta ja lähden kävelemään bussipysäkille. Ensimmäisenä pitää käydä hakemassa poliisiasemalta sinne saapunut Viron henkilökortti.

12:14 Bussissa!


13:56 Vihdoin takaisin matkalla kotiin ja kortti kourassa. Selailin menomatkalla ajatuksissani nettiä, joten missasin vahingossa pysäkkini ja tajusin sen vasta KOLME pysäkkiä sekä noin viisi kilometriä myöhemmin. Eikun ulos bussista seuraavalla pysäkillä ja seuraavalla takaisin. Poliisilla jonottaessakin meni pieni ikuisuus.

14:15 Jään yhden pysäkin aikaisemmin ja käyn kotimatkalla katsomassa löydänkö Stockmannilta vesikannuuni filtteriä, käyn ruokakaupassa sekä menen käymään sen vieressä olevassa Nordeassa hoitamassa pankkitilin avaamisen. Ei ollut Stockmannilla filttereitä ja pankissa teknisiä ongelmia, joten pankkitilin avaaminen ei onnistunut sinä päivänä. Hukkareissu! Alan olemaan jo kuolemannälkäinenkin, mutta onneksi kotiin kävelee vain muutaman minuutin.


15:32 Vihdoin super myöhäinen lounas. Ei ollut edes mitään ruokaa valmiina, joten piti keittää riisit sekä paistaa kanat. Onneksi siinä ei mennyt kauaa ja edessä oli iso annos ruokaa. Syömisen jälkeen puuhastelen kotona ja selailen vaihteeksi nettiä ennen salille lähtöä.

17:30 Olen salin ovella. Päätin käydä testitreenaamassa tulevan lähisalini; Myfitness Solariksen.

19:04 Treeni paketissa! Sali oli aika pieni, mutta sain tehtyä hyvän treenin. Onneksi jäsenyydellä pääsen käyttämään kaikkia Myfitness-saleja, joten osan treeneistä voi tehdä lähellä olevalla Virun tai Postimajan saleilla.


19:12 Muistin, että perunat olivat loppuneet, joten syön palkkari-banaanin samalla, kun kävelen salin vieressä olevaan Solarikseen ruokakauppaan. Ruokakaupasta suoraan kotiin kokkailemaan ruokaa. Kauhea nälkä!

19:48 Ruoat kokkailtu ja lanttu- sekä perunaranskikset menossa uuniin. Olen aivan rakastunut uuden asuntoni uuniin! Vanha lieteni oli todella vanha, joten olen niin onnellinen siitä, että nykyään uunissani on muun muassa kiertoilma. Ruoan uuniin laittamisen jälkeen käyn nopeasti suihkussa ja levitän itseruskettavaa.

20:32 Vihdoin ruoka nenän edessä ja telkkariin pyörimään päivän Salatut elämät (salainen paheeni haha!). Lanttu- ja perunaranskikset, kalkkunan jauhelihasta tehtyjä "nugetteja" sekä soijajogurttiin tehtyä dippiä, niin hyvää! Loppu ilta on pyhitetty ainoastaan sohvalle, telkkarille sekä somelle.

00:02 Puhelin oli jo pari kertaa tippunut käsistä naamalle, joten pakko alkaa nukkumaan. Hyvää yötä!

9 kommenttia:

  1. Prismasta saa filttereitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaubamajassa oli myös :) En jaksanut lähteä keskustaa pidemmälle!

      Poista
  2. Tälläset postaukset on kivoja joten näitä mielellään lisää, lisäksi ruokapostaukset kiinnostavat aina. :)

    -M-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Pitää toteuttaa tälläisiä sitten enemmänkin!

      Poista
  3. Hei, aiotko tehdä uudesta Viron asunnostasi esittely postausta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tulossa, kunhan saan kaikki paikoilleen ja muun muassa verhoiltavana tällä hetkellä olevan toisen sohvani takaisin :)

      Poista
  4. Ihana postaus, näitä ehdottomasti lisää! Saanko udella mistä noi sun kivat aurinkolasit on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkolasit on muistaakseni ostettu joskus aikoinaan Lindexistä :)

      Poista
  5. Tällaisen postaukset ovat juuri parhaita :) Toivottavasti tulee nyt syksyn mittaan myös ;)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!

Kaikki asialliset kommentit julkaistaan.

Theme Designed By Hello Manhattan

Copyright

Copyright Mikaela Koskela